Vero Beach - Key Largo - Key West - Miami Beach

Vero Beach sijaitsee Floridan itärannikolla noin Orlandon ja Miamin puolivälissä. Toisin, kun missään muualla, täällä oli valtavasti kotiloita. Kävellessä oli pakko katsoa jalkoihin, ettei talloisi näitä viinirypäleen kokoisia nilviäisiä. Juotuamme aamukahvit huoneessamme, suuntasimme rannalle aamu-uinnille. Ranta oli oikein mukava, pitkä ja valkohiekkainen. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen, mutta lämmin. Rannalla oli vain kourallinen ihmisiä, joista kukaan ei uinut. Yksi perhe näytti sitä suunnittelevan, mutta valtavat aallot varmaan hieman hirvittivät, sillä he pysyttelivät rantavedessä. Me päätimme kuitenkin uida, koska aallot luovat mielestämme uimiseen vain lisähauskuutta. Vesi oli lämmintä ja aaltojen mukana oli hauskaa riekkua. Vedessä olisi viihtynyt toki pidempääkin, mutta matkan oli taas jatkuttava. Ennen lähtöä varasimme vielä hotellihuoneen seuraavasta kohteestamme Key Largosta.

Kohti rantaa

Vero Beachin aallot olivat hurjat

Key Largo on Keysin saarirykelmän ensimmäinen saari Floridan etelärannikolla. Ilmasto on täällä jo trooppinen, eli erittäin kuuma ja kostea. Vaikka Key Largo on saari, sinne pääsee kuitenkin autolla valtatietä pitkin, joka kulkee tietysti vetten päällä. Valitsemallamme hotellilla oli uima-altaan lisäksi oma ranta. Olimme perillä jo iltapäivällä ennen kolmea. Saatuamme tavarat huoneeseen, suuntasimme hakemaan hotellin tarjoamat snorklausvälineet. Hotellin pihalla vilisi liskoja kaikkialla. Hotellihuoneen edessä olevasta puusta kuulimme rapinaa ja huomasimme kissan kokoisen liskon kiipeilevän oksilla. Hotellin henkilökunnalta kuulimme pikkuliskojen olevan gekkoja ja ison olevan iguaani. Henkilökunta kertoi anteeksipyydellen yrittäneensä karsia isoja liskoja alueelta. Ilmeisesti ne ovat häirinneet osaa vieraista. Me teimme kuitekin selväksi, että meistä luonnonvaraisten liskojen esiintyminen on vain hienoa.

Iguaani

Hiekkaranta oli pikkuruinen, mutta idyllinen. Rannalla oli neljä rantatuolia, joiden edessä avautui hiekkapohjainen pieni lahdelma. Vesi tässä lahdelmassa oli tosi lämmintä ja kirkasvetistä. Rannalla ei näkynyt ketään muita, vain uima-altaalta kuului espanjalainen puheensorina. Olikin yllättävän ihanaa vain lekotella ja käydä välillä pulahtamassa olon käydessä liian tukalaksi. Kylmälaukkumme osottautui myös erinomaiseksi rantakumppaniksi, pitäen juomamme kylmänä jäisessä syleilyssään. Snorklaaminen oli hieman tylsää, sillä vesissä ei ollut muutamaa ahventa ja kissakalaa kummempaa nähtävää. Viihdyimme rannalla kuitenkin auringonlaskuun saakka ja saimme olla koko tämän ajan ihan kahdestaan. Rauhaamme häiritsi vain amerikkalainen seurue, joka kävi grillaamassa läheisessä katoksessa sekä altaalla ilakoivat latinot. Oli selvää, että kesäsesonki alkoi olla ohitse ja se sopi kyllä meille erinomaisesti. Auringonlaskua nousimme ihailemaan aallonmurtajalle, jonne latinoseuruekin saapui shamppanjoineen ja syntymäpäiväkakkuineen. Otimme toisistamme kuvia puolin ja toisin auringonlaskua vasten. Pimeyden laskeuduttua nälkä jo kurni vatsassa, joten lähdimme valmistautumaan illalliselle. Syötyämme meksikolaisen illallisen, uni maittois taas mukavasti.

Key Largossa oli tunnelmaa

Snorklaustakin koitettiin

Onhan tämä mukavaa

Näääiiiin mukavaa!

Key Largon auringonlasku

Me kaks

Käväisimme vielä pikaisella aamu-uinnilla ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti Key Westiä. Key West on Keysin saarirykelmän viimeinen eli läntisin saari ja Floridan aurinkoisin paikka. Matkaa Kuuban Havannaan on meriteitse vain 170 km. Koko ajomatkan saimme nauttia hienoista merimaisemista. Ylitimme monia pitkiä siltoja, joista pisin johtaa itse Key Westin saarelle ja on 8 mailia pitkä. Tämän sillan vierellä kulkee myös vanha silta, jolla on kuvattu kohtauksia Arnold Schwarzeneggerin tähdittämään elokuvaan Tosi Valheita. Key Westin tunnetuin asukas oli Ernest Hemingway, joka viihtyi saarella useita vuosia elämästään. Hemingwayn talo on edelleen paikoillaan ja toimii tietysti nykyään museona.

Kohti Key Westiä

Tällä sillalla Tosi Valheita on kuvattu

Saavuimme Key Westiin aamupäivän puolella, joten päätimme aluksi suunnata samannimisen kaupungin keskustaan, sillä hotellihuoneet luovutetaan täälläpäin yleensä vasta klo 16-17. Kävimme mm. saaren eteläisimmällä pisteellä, ja käveleskelimme ranta-alueella. Vatsan kurniminen ajoi meidät kuitenkin nopeasti keskustaan metsästämään lounasta. Arvelimme löytävämme tarvitsemamme Duval Streetiltä, joka on kaupungin vilkas ostoskatu. Oma eläinerikoisuutensa löytyi myös täältä, sillä citykanat juoksentelivat päättömästi ympäri kaupunkia. Lounastettuamme päätimme pysyä ostoskadulla ja katsella vähän tarjontaa. Tarjolla oli monenlaista matkamuistomyymälää ja vaatekauppaa. Paikallisena erikoisuutena oli useat kuubalaisia sikareita myyvät liikkeet.

Key Westin eteläisin piste

Eteläisimmän pisteen rannalla

Kaupungilta

Kuvailua lounasta odotellessa

Meillä oli kuitenkin mielessämme jotain muuta. Koska matka oli loppusuoralla ja rahatilanne näytti vielä hyvältä, olimme päättäneet ostaa kihlasormukset täältä. Astuimme ensimmäiseen löytämäämme kultasepänliikeeseen ja kerroimme mitä meillä on mielessä. Aluksi myyjä alkoi esittelemään minulle mitä huikeampia timanttisormuksia, sillä amerikkalaiseen tapaan nimenomaan kihlasormus on se näyttävin sormus, vihkisormus on sitten vaatimattomampi. Kerrottuamme olevamme suomalaisia ja selvennettyämme suomalaisia perinteitä, löysimme pian yhteisen sävelen. Myyjä oli aivan mahtava nuori nainen, joka oikeasti teki kaikkensa, jotta saimme haluamamme. Liikkeessä ei ollut aivan sitä mitä meillä oli mielessä, mutta myyjättären neuvojen avulla pääsimme lopulta haluttuun lopputulokseen. Kultaseppä siis tekisi meille valmiista sormuksista toiveiden mukaiset. Harmiksemme kultaseppä ei ollut juuri tänä päivänä paikalla. Myyjätär vakuutti kuitenkin, että jos tulemme takaisin seuraavana aamuna, ehtii kultaseppä saada sormukset valmiiksi vielä samana päivänä.

Saavuttuamme iltapäivällä majapaikkaamme, lähdimme totuttuun tapaan välittömästi hotellin omalle rannalle. Ranta oli muuten aivan ihana hiekkaranta lukuisine palmuineen, rantatuoleineen ja riippumattoineen, mutta itse meri oli valtettavasti uimakelvoton. Vesi oli aivan liian matalaa ja täynnä vesikasvillisuutta. Kumppanini kävi lyhyen pulahduksen, mutta minä en vain kyennyt menemään veteen, kun näin mitä kaikkia ällöttäviä kasveja pohjassa majailee. Yksi muistutti harmaata vaahtoa ja toinen oli kuin vedenalainen lihansyöjäkasvi, yök. Tyydyimme sitten vain lekottelemaan riippumatoissa ja nauttimaan auringosta. Onneksi iltapäivä oli jo sen verran pitkällä, että pahin kuumuus oli jo heltynyt. Illalla tunsimme olomme niin väsyneiksi, että päätimme pitää taas kotoisan pizzaillan huoneessamme. Haimme pizzaa tällä kertaa toisesta suositusta ketjusta Dominoksesta. Oli muuten virkistävää, että rannikkoalueen hotellihuoneet olivat poikkeuksetta vaaleita ja värikkäitä, kun sisämaassa taas kovin tummanpuhuvia.

Hotellin rannalla

Huoneemme Key Westissä

Käytyämme aamupalalla, lähdimme koruliikkeelle kuulemaan kultasepän mietteitä. Jouduimme hieman vielä hiomaan suunnitelmaa, sillä ihan kaikki suunniteltu ei ollutkaan mahdollista toteuttaa. Olimme kuitenkin tyytyväisiä lopulliseen suunnitelmaan. En voi kylliksi kehua palvelun tasoa, joka oli kertakaikkiaan ennennäkemättömän laadukasta. Kaiken lisäksi myyjätär pyrki aina neuvomaan, mikä tulisi meille asiakkaana edullisimmaksi. Hyvä esimerkki tästä oli esimerkiksi se, kun mieheni sormus osottautui kuitenkin hieman liian isoksi ja halusimme sitä pienenettävän. Myyjä ehdotti sen sijaan meidän ottavan pienemmän sormuksen, koska se olisi halvempi, ja jota voisi sitten venyttää puoli kokoa isommaksi. Ei todellakaan tullut sellainen olo, että rahat pois tyhmiltä turisteilta. Sormusten luvattiin olevan valmiita jo samana iltapäivänä.

Kaupungilta lähdimme suoraan hotellille. Tällä kertaa päätimme palvoa aurinkoa hotellin uima-altaalla. Välillä kävimme polskimassa altaassa, jonka vesi ei kylläkään juuri vilvoittanut, sillä se oli lämmintä kuin kylpyvesi konsanaan. Taaskin saimme olla ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä muita ihmisiä näkyi vain läheisellä baaritiskillä. Tuntui kyllä ihmeelliseltä, sillä ilma oli mitä kaunein. Tosin sesonkiaika oli todellakin päättymäisillään, sillä hotellin ravintola sulki ovensa samaisena päivänä ja työntekijät pistivät paikkoja talviteloille. Luulisi, että nimenomaan talviaikaan Florida olisi suosittu lomakohde, sillä lämpöä riittää silloinkin. Lisäksi kesäkuukausien epävakaisuus ja hurrikaaniaika on talvisin muisto vain. Ehkä se johtuu pitkälti siitä, ettei amerikkalaisilla ole juurikaan lomaa talvisin ja kesälläkin vain kaksi viikkoa. Huomasimme, ettei altaalla loikoilu päivän kuuminpaan aikaan ollutkaan kovin viisasta, sillä aurinkorasvasta huolimatta molemmilta paloi iho. Ehkä rasva ei lopulta ollut niin vedenkestävää, kuin luvattiin. Naama punaisena sitten lähdimme hakemaan sormuksiamme, jotka olivat oikein onnistuneet. Lähtiessä oli pakko antaa erityistä kiitosta myyjättärelle hänen avuliaisuudestaan, josta hän oli silminnähden ilahtunut. Teimme vielä kaupungilla hieman ostoksia lounastamisen ohessa ennen hotelille lähtöä.

Allasalueella lekottelua

Rauhassa sai polskia

Välillä virvoketta

Hetken levättyämme hotellihuoneessa aloimme valmistautua taas kaupungille lähtöön. Sunnitelmissa oli nähdä jälleen auringonlasku, joiden katselemiseen on Key Westillä parikin erinomaista paikkaa. Aioimme myös illastaa kaupungissa. Tällä kertaa emme lähteneet kuitenkaan autolla, vaan käytimme hotellin tarjoamaa ilmaista kyyditystä, joka kulki tasatunnein. Olimme ainoat matkustajat tässä pikkubussissa, joka jätti meidät kaupungin satama-alueelle. Aurinko oli jo laskeutumassa, joten kiiruhdimme laiturialueelle, jolla on parhaimmat näkymät itäiselle taivaanrannalle. Täällä sitä sentään ihmisiä riitti haitoille asti. Kun aurinko oli lähes laskeutunut vetäydyimme hieman rauhallisempaan sopukkaan, jossa vaihdoimme lopultakin sormukset. Ällöttävän romanttista, myönnettäköön. Tämän jälkeen suuntasimme nostamaan maljat Hemingwaynkin suosimaan kapakkaan. Ihan viihtyisä kuppilahan tämä oli, ja oman tunnelmansa loi taustalla lauleskeleva drubaduuri. Paikan nimikkodrinkki maksoi 8 dollaria ja mukaansa sai myös matkamuistomukin. Drinkin jälkeen illastimme satama-alueen panimoravintolassa, joka tarjosi erikoisten olutmakujen lisäksi ihan maittavaa sapuskaakin. Sitten ilta kävikin jo kymmentä ja meille tuli kiire pysäkille, sillä viimeinen kyyti hotellille lähtisi kaksikymmentä yli.

Key Westin auringonlasku

Sormukset on vaihdettu

Hemingwayn kantapaikka

Drinkillä

Aamulla oli taas aika jatkaa matkaa. Kävimme vielä kiertämässä kaupungin kautta, jotta näkisimme vielä Hemingwayn talonkin. Alueella ei ollut kuitenkaan pysäköintipaikkoja, joten tyydyimme vain ajamaan talon ohitse. Aika tavallisen näköinen vaalea talohan tuo vain oli, ehkä sisällä olisi ollut jotain kiinnostavampaakin. On kuitenkin myönnettävä, ettei tässä vaiheessa matkaa enää jaksa olla kiinnostunut ihan kaikesta. Seuraavaksi päätimme palata Key Largoon paristakin syystä. Ensinnäkin tykkäsimme kovasti paikasta, lisäksi sieltä oli sopiva matka seuraaviin kohteisiimme. Ensimmäisenä suuntasimme kohti Evergladesia. Everglades on laajan rämealueen omaava kansallispuisto. Seudulla elää paljon alligaattoreita makeissa vesissä sekä krokotiileja ja delfiinejä eteläkärjen merialueella. Merialueen lämpimissä matalikoissa elelee myös manaatteja, jotka ovat hieman merilehmän kaltaisia suuria merinisäkkäitä. Turstikeskuksessa saimme kuulla ikäväksemme, että puiston paras alue on suljettu kunnostustöiden vuoksi. Ensimmäistä kertaa koimme haittaa sesonkiajan ulkopuolella matkustamisesta. Ostimme turistikeskuksen myymälästä itikkamyrkkyä, sillä arvelin saavani muuten hepulin rämealueella. Myyjältä saimme kuulla, ettei tähän aikaan vuodesta kannata odottaa näkevänsä alligaattoreita, saati krokotiileja, jolloin koko puistoon tuleminen alkoi jo hieman harmittaa. Onneksemme turistikeskuksen takapihalle oli rantautunut yksi alligaattori, jota saimme ihailla ihan kosketusetäisyydeltä, sillä välissä oli laiturin kaide.

Alligaattori

Päätimme kuitenkin ajella puiston läpi ja pysähdyimme parille näköalapaikalle, joissa ei näkynyt hyttysten ja paarmojen lisäksi muuta elämää. Myrkky tuli kyllä tarpeeseen sillä itikoita oli hetkessä kymmeniä iholle pyrkimässä. Myrkky auttoi onneksemme myös ärsyttäviin paarmoihin. Kyllästyimme aika nopeasti tuloksettomaan pysähtelyyn, joten ajoimme eteläkärjessä olevalle toiselle turistikeskukselle, josta pääsee myös opastetuille veneajeluille. Paikka oli kuitenkin kuin kuollut, eikä yhtään virkailijakaan näkynyt missään. Pari muuta pariskuntaa kierteli alueella päämäärättömästi. Harkitsimme aluksi veneajelua, mutta kun meille selvisi, että seuraavan lähtöön olisi vielä tunti aikaa ja itse ajelu kestäisi lähes kaksi tuntia, päätimme luopua ajatuksesta. Varsinkin, kun alligaattoreiden näkemisestä ei olisi ollut siltikään takeita, joten halusimme käyttää nämäkin tunnit rantaelämään. Näimme kuitenkin jotain kivaa täälläkin, sillä huomasimme satama-altaassa elämää. Luulin aluksi siellä olevan delfiinejä, mutta manaatithan siellä loikoilivatkin. Nämä suloiset möhkäleet pysyttelivät kylläkin enimmäkseen pinnan alla, nousten vain hetkittäin hengittämään. Joka tapauksessa, minkä tahansa eläimen näkeminen edes vilaukselta luonnonvaraisena, on miljoona kertaa mahtavampaa, kuin yhdessäkään eläintarhassa tai akvaariossa. Aikamme ihailtuamme manaatteja, päätimme lähteä kohti Key Largon majapaikkaamme.

Hyttysmyrkkyä tarvittiin

Rämealueella

Ei näkynyt elämää

Manaatti

Tämän motellin erikoisuutena oli huoneina toimivat yksittäiset mökit ja asuntovaunut. Meidän pienen vaaleanpunaisen mökkimme nimi oli Hideaway eli piilopaikka. Mökki olikin kuin viidakon keskellä piilossa. Mökissä oli pieni kuisti, jossa oli mukava istuskella. Huone oli ehkä hieman ajan syömä, mutta siisti ja kotoisa. Motellin piha-alue oli myös hurmaava bambumajoineen ja eläinpatsaineen. Tällä motellilla oli myös oma ranta, ja mukava ranta olikin. Makoilimme sitten loppuillan taas rannalla ja kävimme välillä uiskentelemassa kirkkaissa lämpimissä vesissä. Poikkeuksellisesti tällä rannalla oli muitakin ihmisiä, ja vielä ihmeellisempää oli se, että moni kävi myös uimassa. Rannan ravintolasta kuuluva laulu ja kitaransoitto loi kivasti lisätunnelmaa. Jäimme jälleen katselemaan auringonlaskua, sillä tämä olisi viimeinen ranta, jolta näkisimme sen kunnolla. Kaunishan se oli vielä kolmannellakin kerralla. Illastimme rantaravintolassa ja painuimme mökkiimme untenmaille.

Meidän piilopirtti

Motellin piha-alueelta

Rannalle vievä tie

Ja jälleen Key Largon auringonlasku

Missä auringonlasku, siellä veneet

Koska motelli tarjosi ilmaiset kanootit, kävimme aamulla vielä melomassa kaksoiskanootilla pitkin rantaviivaa. Kävimme myös vähän kauempana rannasta toivoen näkevämme enemmän kaloja, mutta vesi oli myös kauempana yhtä matalaa, eikä matalissa vesissä näkynyt pikkukaloja kummempaa. Ennen lähtöä punnitsimme vielä pakatut matkalaukkumme, sillä oli aika tehdä viimeiset ostokset. Tilaa tuntui olevan vielä sen verran, että uskaltaisimme hankkia vielä muutamia harkittuja ja haluttuja ostoksia. Suuntasimme aamiaisen jälkeen siis Miamin lähistöllä sijaitsevan Homesteadin Outlet-ostariin. Kun tiesi mitä halusi, oli ostokset nopeasti tehty. Hyvä niin, sillä ehtisimme nauttia vielä mukavasti rantaelämästäkin tänä viimeisenä päivänä.

Kun aloimme lähestyä viimeistä kohdettamme Miamia, meitä tervehti korkeiden tornitalojen, merimaisemien ja palmujen kokonaisuus. Väkiselläkin tuntui, kuin olisi ajanut takavuosien tv-sarjassa Miami Vicessa, vain avoauto puuttui kokonaisuudesta. Miami on siitä erikoinen suurkaupunki, että kaupungin asukkaista vain 11,9 prosenttia on valkoihoisia. Valtaosa väestöstä on latinolaista syntyperää, eli peräti 70 prosenttia. Huristelimme välittömästi kohti Miami Beachia, jossa hotelimmekin sijaitsi. Tämä hotelli olikin sitten ihan eritasoa, kallein ja tasokkain yöpaikkamme, josta emme maksaneet itse penniäkään, sillä käytimme tänne yhden netistä tienaamistamme palkintoöistä. Huone oli tilava ja laadukas. Hotelli tarjosi vierailleen shamppanjalasilliset haluamallaan ajankohdalla, ja illalla tarjolla olisi viiniä ja pientä naposteltavaa.

Saapuminen Miamiin

Miamin hotellista

Saatuamme tavarat huoneeseen, lähdimme lähes välittömästi kohti rantaa. Hotelli antoi käyttöömme myös ilmaiset rantatuolit ja päivänvarjon, jotka otimme mieluusti vastaan. Etenkin aurinkovarjo oli erityisesti tarpeen, sillä käristynyttä ihoa oli viisainta pitää nyt varjossa. Miamin ranta oli valtavan pitkä ja upea. Tällä rannalla ei tietenkään tarvinnut olla yksin, mutta onneksi varsinaista tungosta ei kuitenkaan ollut. Viihdyimme rannalla jälleen mukavasti iltaan saakka. Lekottelimme tuoleissamme katsellen ympäröivää elämää ja kävimme tiuhaan uimassa. Palasimme hotellille kuitenkin hyvissä ajoin, jottemme jäisi paitsi viinitunnista. Tarjolla oli viinin lisäksi juustoja, keksejä, oliiveja ja viinirypäleitä. Tästä saimmekin oivallisen alkupalan ennen illallista. Nettiarvostelujen perusteella illallispaikaksemme valikoitui ravintola, joka tarjosi erilaisia perinteisiä väli- ja eteläamerikkalaisia ruokalajeja. Mieheni söi perinteisen brasilialaisen pihviaterian, kun itse valitsin lautasen, jossa oli erilaisia kolumbialaisia herkkuja. Pääruoka osui nappiin, mutta jälkiruoan kohdalla meinasi iskeä annoskateus, sillä mieheni täydellinen suklaakakku peittosi mennen tullen oman ylimakean juustokakkuni.

Miami Beachilla viimeiset auringot

Hyttysmyrkkymainontaa lentokoneen perässä

Ei ollut tungosta Miami Beachillakaan

Ranta jatkui silmien kantamattomiin

Viinitunnilla

Illallisen jälkeen päätimme käydä vielä kävelyllä ja juoda yhdet jossain sopivassa kuppilassa. Suuntasimme rantakadulle, jonka varrelle levittäytyy koko Miamin yöelämä. Yritimme löytää jonkun sopivan rauhallisen pubin, mutta tämä tehtävä oli mahdoton. Arkipäivästä huolimatta ihmisiä oli paljon liikkeellä, eikä pelkkiä juomabaareja näkynyt missään. Koimme tämän hieman häiritseväksi, sillä yhden drinkin vuoksi on jotenkin kiusallista istuutua ruokaravintolaan, sellaiseen me kuitenkin päädyimme. Ehkä meillä jäi jokin asia kuulematta tai tarjoilija todella huijasi meitä, mutta pian pöytäämme saapui kaksi jättikokoista drinkkiä. Olimme kyllä nähneet useiden asiakkaiden litkivän näitä vähintään viiden normidrinkin vetoisia juomiaan, mutta meillä ei ollut kyllä mitään halua samanlaiseen. Voin kertoa, että jopa pinacolada alkaa lopulta maistua pahalta, kun sitä tarpeeksi juo. Joimme drinkkimme kuitenkin uskollisesti loppuun saakka, sillä arvelimme niiden olevan kuitenkin sen verran kalliit. Lasku oli kuitenkin järkytys, sillä yhteishinta juomillemme oli lopulta 140 dollaria. Mietimme katsellessamme ympärillemme, että monellekkohan muulle hinta tulee yllätyksenä. Juomia näkyi vain turisteilla, ja niin paljon, että oli vaikea uskoa niin monen vapaaehtoisesti maksavan juomasta maltaita. Tarjoilija ei koskaan antanut meille drinkkilistaa käteen, vaan piti sen itsellään ja suositteli erilaisia drinkkivaihtoehtoja. Väkiselläkin tuli vähän huijattu olo, vaikka kai se ainakin osittain oma vika oli. Ehkä opimme tästä jotain, ja ehkä joku muu välttyy samalta kohtalolta tämän luettuaan. Drinkit maksettuamme, lähdimme sitten hieman horjuvin askelin nukkumaan.

Miamin yössä

Rehvakkaana

Tämäkö pitäs juoda?

Aamulla kävimme vielä jättämässä viimeiset jäähyväiset rantaelämälle ja ostamassa pari matkamuistoa, sitten oli aika pakata laukut ja lähteä. Punnitsimme laukkumme vielä viimeisen kerran ja kyllä niihin vain sen verran painoa kertyi, ettei suuria lentokenttäostoksia kärsinyt enää tehdä. Aina se lähteminen on yhtä masentavaa, ei siitä pääse mihinkään. Matka oli ihana kaikinpuolin, ja taas vältyimme suurimmilta ongelmilta. Matkasuunnitelma oli onnistunut, enkä muuttaisi siitä juuri mitään. Ehkä ainakin Memphisissä olisi voinut olla yhden yön pidempään. Ajomatkat olivat myös ihan sopivan mittaisia, olimme määränpäässä Vegasia lukuunottamatta aina viimeistää klo 19, usein myös paljon aikaisemmin. Toki pientä matkaväsymystäkin oli parina päivänä havaittavissa, yleensä silloin, kuin yöunet olivat jääneet huonoiksi. Amerikkakuume ei laskenut, se vain otti uutta tulta allensa, joten vannoimme vielä joskus taas palaavamme.

Toiset tykkää idästä, me olemme tykästyneet länteen. Ei varmaankaan muualla pääse näkemään yhtä monipuolista ilmastoa, luontoa, kulttuuria ja nähtävyyttä, kuin Yhdysvalloissa. Muita hyviä puolia on turvallisuus ja kieli. Jokainen puhuu englantia, tai no lähes jokainen, törmäsimme kyllä myös latinoon, joka puhui vain espanjaa. Autolla on helppo ja hyvä kulkea. Niin, kaikki on niin helppoa, se on kyllä meille yksi suuri tekijä. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja auttavaisia. Huonoja puoliakin toki on, kuten esimerkiksi hintataso. Tietysti se on jonkinverran alhaisempi kuin Suomessa, mutta merkittävästi korkeampi kuin esimerkiksi itämaissa. Ei voi muuta kuin suositella USA:n matkaa ja erityisesti roadtrippiä, mikäli mahdollisuus tähän vain on. Lennot on halpoja, joten esimerkiksi Floridan rantaloma ei varmastikaan tulisi paljon Thaimaan pakettimatkaa kalliimmaksi, mikäli rantaloma on enemmän lähellä sydäntä. Haluan kuitenkin vielä korostaa, että USA:n rakastaminen matkailumaana on kuitenkin eri asia, kuin ihannoida amerikkaa yleensä, ja siitähän tässä ei ole kyse.

Tämä ei kuitenkaan ollut vielä tässä. Minulla on vielä takataskussa suuri ruokapäivitys, jossa aion keskittyä paikallisiin ruokaerikoisuuksiin sekä arvostella pikaruokaketjuja. Lisäksi meinaan kirjoittaa vielä satunnaisista havainnoista ja ihmeellisyyksistä, joista en muistanut kertoa aiemmin, niitäkin nimittäin vielä riittää. Joten kuulemisiin.