Me kaks ja matkalaukku: Holbrook

Holbrookissa nukuin kamalan huonosti. En tahtonut saada unta, kun jääkaappi ja ilmastointilaite pitivät vuoronperään sellaista huutokuoroa, että oksat pois. Heräilin muutenkin pitkin yötä ja herätys oli kuudelta aamulla. Emme yleensä nouse noin aikaisin, mutta nyt piti ottaa huomioon aikavyöhykkeen ylitys New Mexicossa. Toiveena oli myös ehtiä hiemna hengailla määränpäässä.

Kävimme hakemassa täydennystä matkaevästyksiin Walgreensistä, joka on myös tunnettu amerikkalainen kauppaketju. Nämä marketit näyttäsivät olevan tasaisesti sellaisia K-supermarketin kokoisia eli juuri sopivia nopeaan piipahtamiseen, mutta valikoimat ovat silti hyvät. Sitten jatkoimme uskollisesti Route 66:n seuraamista läpi pikkukaupunkien. Ensimmäinen varsinaisesti kiinnostava kaupunki oli Gallup, joka oli ensimmäisiä New Mexicon puolella. Kaupunkia tituleerataan New Mexicon intaanipääkaupungiksi ja tämä näkyy kyllä katukuvassa. Lähes kaikki näkemämme kaduntallaajat näyttivät olevan natiiveja. Pistin myös merkille, että hyvin usein vanhemmat miehet ovat kultturilleen uskollisia siinä määrin, että pitävät hiuksensa pitkinä ja hyvä niin. Kaupungissa oli myös runsaasti intiaanien erilaisia käsitöitä myyviä liikkeitä. Täytynee vain ihmetellä, kuinka nämä liikkeet oikein menestyvät täällä. Route 66 aikaisia muistomerkkejäkin löytyy muutamien vanhojen neonvalomainosten ja rakennusten muodossa.

Muistomerkki Gallupissa

Vanha asemarakennus on nykyään kulttuurikeskus

Katukuvaa Gallupista. Kuusen kaltaisetneonvalot ovat nykyään harvinaisuuksia. Kuusi 50-luvulta.

Gallupin jälkeen erkanimme hetkeksi rakkasta 66:sta sillä halusimme käydä katsastamassa El Morron sekä El Malpaisin. El Morro on kallio, jonka seinämien kupeessa on, ja on ollut vuosisatoja kuivumaton lampi. Ei siksi, että siellä olisi lähde, vaan koska sadevedet valuvat alati kallion kupeessa olevaan painaumaan. Tämän vuoksi vuori on vetänyt puoleensa sekä alkuperäiskansaa, että ohikulkijoita kautta aikain. Ensimmäiset alueella oleilleet ihmiset, josita on todisteita ovat Pueblo intiaanit, joiden asumusten raunioita ja käden jälkien painaumia kallion päältä löytyy. Pueblojen kulttuuri kukoisti vuosina 700-1300. He olivat ensimmäisiä rivitalorakentajia, sillä suojautuakseen vihollisilta ne rakensivat jopa satahuoneisia asuinrakennuksia, joissa asuttiin sulassa sovussa. Ajanpuutteen vuoksi emme kiivenneet kallion päälle.

Veden valumajäljet lampeen

Ympäröivää maisemaa El Morrossa

Kalliossa on myös muita vanhoja todisteita oshikulkioista aina 1600-luvulta asti, sillä syystä tai toisesta ohikulkijat alkoivat raapustaa kallioon nimikirjoituksensa sekä muita tervehdyksiä. Kuulusin raapustaja 1600-luvulta on New Mexicon kuvernööri Juan Onate, joka ei tietystikkään meille ole yhtään kukaan. Kirjoituksia on silti mukava kiertää lukemassa pitkin kalliota. Nykyään kallio on aidattu, ettei kenelläkään nykyihmisellä tee mieli tehdä omia taideteoksiaan tähän historiallisesti merkittävään monumenttiin. El Malpaisille ehdittyämme taivas oli synkässä pilvessä, joten kävimme pikaisesti kurkkaamassa tietä lähinnä olevat kohteet. El Malpais on vanhaa tulivuorenpurkausaluetta ja omaa Amerikan pisimmän laavamuodostelman. Alueella on siis paljon laavakivea ja maan sisään meneviä luolia. Myönnettäköön, ettei minua tässä vaiheessa olisi voinut alue vähempää kiinnostaa, sillä olin väsynyt ja nälkäinen. En myöskään halunnut saada kaiken kukkuraksi kaatosadetta niskaani. Ukkonen alkoikin jyrähdellä kävellessämme takaisin autolle. Parkkipaikalla odotteli aivan ihanan näköinen vanhempi intiaanimies puistovartian tamineissa, ilmeiseti vartoiden kaikkien turistien pääsevän ukkosen alta turvallisesti autoihinsa. Minusta tämä intiaanimies oli kiinnostavampi, kuin yksikään laavakivi.

Vanhempia raapustuksia

Kirjoitusseinämän luona

Hieman uudempia kirjoituksia 1800-luvulta

El Malpoisin laavakiveä

Maan sisään vievä luola

Jatkoimme taas Route 66:lle. Olimme kuulleet, että Grants nimisessä pikkukaupungissa,vai pitäisikö jo tässä tilanteessa sanoa kylässä, sijaitsee hampurilaiskuppila, jonka tuotteet ovat saaneet palkintoja. Paikka oli kuitenkin harmiksemme kiinni, joko poikkeuksellisesti tai kokonaan. Voihan se olla, ettei Grantsin kokoinen paikkakunnalla edes palkintohampparit riitä menestykseen. Kylässä ei sitten oikein muuta ollutkaan, paitsi Route 66-monumentti, ei edes muuta ruokapaikkaa minne viitsisi mennä edes sudennälässä. Seuravaan kaupunkiinkin oli ikuisuuksien matka, siksipä päätinkin torkahtaa hetkeksi ja onnistuinkin, kunnes heräsin kaameaan täryytykseen. Ajoimme jossain keskellä ei mitään kauhen huonokuntoisella tiellä. Kauhea herätys, hieman pelottikin ja kiukku nosti terhakkaasti päätänsä ja saatoin hieman päästellä ärräpäitä. Tosiasia kuitenkin on, että tällaisia yllätyksiä voi tulla vastaan, kun uskollisesti koittaa seurata historiallista tietä. Tällaiseksi se oli muuttunut äkkiarvaamatta, eikä ympärikään viitsinyt kääntyä, kun ei tiennyt olisiko matka vain pidempi takaisin. Selvittiin tästäkin ja pääsimme lopulta syömäänkin. Hyvä ruoka, ainakin vähän parempi mieli. Seuraavaksi saavuimme Albuquerqueen, joka on laajalle levittäytynyt reilun 500 000 asukkaan kaupunki. Kaupungin sykkeessä eksyimme Routelta ja hieman turhauduimme. Joitakin vanhoja rakennuksia jossain kaupungin sydämessä olisi ollut, mutta päätimme tässäkohtaa luovuttaa ja jatkaa matkaa.

Grantsin muistomerkki

Kuuluisa hampparipaikka

Vanha kyltti Grantsista

Route 66 on vienyt alkuaikoina myös Santa Fehen asti, kunnes reittiä oikaistiin. Kaupungissa ei kuitenkaan tien historia näy. Uskoisin, ettei ole tarkoituskaan, sillä Santa Fellä on ihan oma juttunsa, joka vetää turisteja puoleensa. Myös 80 000 asukkaan Santa Fe on taiteilijoiden kaupunki, sillä on myös muuta yhteistä Sedonan kanssa, kuten hiekanväriset yhtenäiset rakennukset ja siisteys. Käytyämme hotellissa vähän siistiytymässä ja levähtämässä, suuntasimme Santa Fen keskustaan, jossa oli ihan mukavan leppoisa tunnelma. Löysimme sieltä myös rakennuksen, jonka kyljessä julistettiin sen olevan amerikan vanhin talo. Totta tai ei, sen arkkitehtuuria oli uskollisesti toistettu läpi kaupungin. Kaupunki tuntui olevan monen kulttuurin sulatusuuni, latinoa, länttä ja intiaania. Kyllä täällä yhden illan viihtyi. Ilmastokin oli juuri sopivan lämmin suomalaiselle hipiälle. Söimme illallista tähti taivaan alla ja painuimme ajoissa pehkuihin.