Memphis - New Orleans

Tuttuun tapaan matka jatkui heti aamusta. Ajeltiin aikalailla suorinta reittiä kohti seuraavaa kohdetta. Memphisin jälkeen alkoi tien vierustoilla näkyä myös puuvillapeltoja. Uutta oli myös karhuista varoittavat liikennemerkit. Aiemmin olemme nähneet jo peuroista ja kissaeläimistä varoittavia merkkejä, mutta karhumerkki oli uusi tuttavuus. Merkit ovat siis samanlaisia kuin suomessa hirvivaaramerkit, mutta merkin keskellä oleva hahmo vastaa kutakin eläintä. Luulimme, ettei kasvusto enää paljon vehreämmäksi voi muuttua, mutta olimme väärässä. Pian alkoi näkyä jotain villiköynöstä, joka peitti tehokkaasti kaiken allensa, kuten kivet, puunrungot, välillä jopa sähköpylväät.  Pysähdyimme parilla pienellä paikkakunnalla tankkaamassa autoa, sekä omaa napaa. Saimme huomata, että olemme muuttuneet todellisiksi kummajaisiksi. Meitä tuijotetaan avoimesti, ja erästä huoltoaseman kassaa  huvitti niin, ettei ollenkaan pystynyt hillitsemään itseään palvellessaan meitä. Lounastimme Onwardissa, joka on Teddy-karhun kotikaupunki. Teddy-karhu sai alkunsa Theodore Rooseveltin metsästysreissulta, jolla hän kieltäytyi ampumasta puuhun köytettyä karhunpoikaa. Paikan tarjoilija tuijotti meitä myös, eikä lopulta malttanut olla kysymättä, kuinka minun tukka on saatu laitettua noin. Hän tarkoitti tietysti, että kuinka valkoisen naisen tukkaan voi saada rastat. Onnistuin selittämään jotain epämääräistä, johon tyttö tyytyi.

Onward

Onwardin lounastauko

Villiköynöksen peittämää maastoa

Vicksburgiin saavuimme iltapäivällä noin kolmen aikaan. Vicksburg on merkittävä kaupunki USA:n sisällissodan suhteen, sillä siellä käytiin merkittävät taistelut. Sisällisodassa vastakkain olivat siis Etelä eli punatakkinen Konfederaatio, joka oli orjuuden kannalla, sekä Pohjoinen eli sinitakkinen Union, jonka mielestä orjuus oli lopetettava. Union hävisi sodan tuolloin. Sisällissodan taistelukenttä on nykyään puistoalue, jossa on vanhoja tykkejä, muistomerkkejä ja tauluja, jossa selostetaan sodankäynnin vaiheita ja joukkojen sijainteja. Tämä kiinnosti enemmän parempaa puoliskoani, itse saatoin hieman jopa torkahtaa kierroksen aikana. Toki puistossa on kauniita maisemia, joka saattaa kiinnostaa naisväkeäkin. Kuumuus vaan tahtoo viedä suuremmat halut ulkona käveleskelyyn. Lämpötila on pysytellyt sitkeästi yli kolmenkymmenen asteen, vain yöksi lämpö tippuu 25 asteeseen. Kierros kesti lyhyiden pysähtelyjen kera parisen tuntia, ja oli täysin ilmainen. Motellimme sijaitsi hieman syrjässä, ja oli tähän mennessä rähjäisin. Parkkipaikalla kuljeskeli kulkukoira ja kissoja. Tästä huolimatta huone oli siisti, vaikkakin kulunut. Varustukseen kuului erinomainen sänky, litteä tv, jääkaappi ja mikro, kuten täällä on tapana. Otimme auton alle lähtiessämme illalliselle, sillä keskusta ei ollut aivan kävelymatkan ulottuvilla. Vicksburgin keskustassa soi jazz, mutta kovin oli rauhallista perjantai-illasta huolimatta. Keskustan rakennukset ovat vanhoja ja kauniita, usein etelän tyyliin rakkennettuja kuistillisia taloja.

Vicksburgin tykit

Puistoon on haudattu 17000 Unionin sotilasta

Muistomerkillä

Missisipin pohjasta nostettu sota-alus

Maisemaa puiston korkeimmilta kukkuloilta

Aamulla kävimme vielä uudestaan katselemassa keskustassa. Löysimme mm. vanhan Coca-Cola tehtaan, joka toimi nyt museona. Pakkohan tällaisen Cokiksen suurkuluttajan oli se päästä näkemään. Lounaan söimme Baton Rougessa, jossa huomasimme pian olevamme vähemmistöä vaalean hipiämme kanssa, erilainen ja ainutlaatuinen kokemus sekin. Poikkesimme myös Natcheziin, joka on sisällisodan aikaan ollut lähes kokonaan rikkaiden asuttamaa seutua. Sodan aikana Natchez antautui välittömästi ja siitä syystä kaupungissa on säilyny harvinaisent paljon vanhoja taloja. Olemme nähneet useita vilahduksia Missisippi-joesta jo aiemminkin, mutta vasta Natchezissa kävimme oikein joen rannassa sitä ihmettelemässä. Pikkuhiljaa puuvillapellot olivat vaihtuneet korkena kasvavaan sokeriruokoon. Tällä seudulla oli paljon vanhoja plantaaseja joihin pääsi tutustumaan. Valitsimme summanmutikassa yhden Oak Alley nimisen, johon kävimme tutustumassa tarkemmin. Hinta kyllä hieman kirpaisi (20 dollaria/nenä), mutta päätimme maksaa mukisematta. Plantaasi on kuitenkin voittoa tavoittelemattoman järjestön omistuksessa ja ylläpito on varmasti kallista. Kierrokseen kuului oppaan kanssa kiertely kartanossa, jossa kerrottiin historiasta ja tilan asukkaista ja sen vaiheista. Oppaamme oli pukeutunut sisäorjan pukuun, kaikilla oppailla oli joko kartanonväen tai orjan rooliasut. Kartanokierroksen jälkeen saattoi tutustua plantaasin piha-alueeseen, jossa oli myös orjien asumukset näytillä. Mielenkiintoinen kokemus kaikkinensa.

Vicksburgin puisto

Katukuvaa

Vanha Coca-Colatehdas 1900-luvun alusta

Ensimmäisiä juoma-automaatteja

Vanhaa Cokis-tavaraa

Tehtaan oma baari

Vanha asema

Missisippi

Ihailemassa maailman kolmanneksi suurinta jokea

1800-luvun rakennustyyliä Natchezista

Natchezin kartano

Plantaasin kartanon etupihaa

Orjien asumuksia

Kartanon emäntä tervehti tulijoita

Kartanon makuuhuoneet olivat ne vaikuttavimmat huoneet pylvässänkyineen

Lasten makuuhuone

Näkymää etuparvekkeelta

Illalla saavuimme lopulta New Orleansiin. Yöpaikkamme on hurmaava pieni vaaleanpunainen Guest House ranskalaisessa korttelissa. Vierastalossa on viihtyisä sisäpiha, jossa asustelee myös talon kolme kissaa. Keskellä sisäpihaa kasvaa myös banaanipuu. Netin taajuus ei ihan riitä huoneeseen asti, mutta pihalla se toimii moitteettomasti. Istuimme pihassa netissä surffaillen ja olutta juoden, kunnes mieheni yhtäkkiä älähti. Katsahdin ylös ja näin jonkun eläimen peräpään menevän limsa-automaatin taakse. Järkyttyneenä kysyin ”Oliko se saakeli rotta?”  Kyllä kuulemma oli ja olin melkein valmis keräämään kimpsuni ja kampsuni ja pakenemaan paikalta. Jäin kuitenkin vielä katsomaan eläimeen päin, kun se kääntyi takaisin. Eipä se ollutkaan rotta, vaan opossumi, joka kävi kissojen ruokakupilla syömässä. Ilmeisesti tämä pussirottanakin tunnettu otus oli tuttu vieras, sillä eipä kissatkaan välittänyt siitä tuon taivaallista. Emmekä mekään sitten lopulta olleet moksiskaan, on se sentään sen verran eri asia. 

Saampuminen New Orleansiin

Moottoriteitä risteili joka suuntaan

Vierasmajamme julkisivua

Sisäpihan iltainen istuskelupaikka

Opossumi eli pussirotta

Illastimme hotellin lähettyvillä, jonka jälkeen suuntasimme niin ikään hotellin läheisyydessä sijaitsevalle kuuluisalle Bourbon Streetille. Tämä todellinen bilekatu toimii myös Mardi Gras festivaalien päänäyttämönä. Ja voi sitä mekkalaa ja ihmispaljoutta mitä lauantai-iltana Bourbon Street tarjosikaan. Myös täällä voi ostaa juomaa suoraan kadulle ja kansa juhlikin paljon kadulla, kun ei baareihinkaan mahtunut. Ihan oli markkinameininki, kun porukka juhli kaikkialla tungokseen asti ja musiikki pauhasi. Ilmeisesti tungoksen vuoksi järjestystä valvoi ratsupoliisit, ihmettelen kyllä näiden hevospolojen kylmähermoisuutta. Lisäksi osalla ihmisistä oli mitä erilaisempia naamiaisasuja päällänsä ja tukottain helmiä kaulassaan. Helmiä nakeltiin myös parvekkeilta, vaikkei  Mardi Gras nyt olekaan ja minkälaista täällä mahtaakaan olla noiden festivalien aikaan. Kyllä tämä kaikki tahtoi olla vanhalle ja väsyneelle liikaa, ja ikävöin jo Memphisin rauhallisempaa juhlatunnelmaa. Vielä, kun porukan keskelle pyyhälsi kaksi hälytysajoneuvoa, niin kaaos oli taattu. Löysimme kuitenkin lopulta meille hieman rauhallisemman sopen eräältä sisäpihalta. Siellä soitti mukiinmenevä bluesbändi ja istuskelimme sitten siellä yhden oluen verran, jonka jälkeen tunsimme kaipaavame jo lepoa.

Daiquiria Bourbon Streetillä