Del Rio-Rockport

Terlinguasta ajoimme Del Rioon. Matkanvarrella ei ollut mitään erikoista, eikä sen paremmin itse kaupungissakaan. Jopa ravintolan tarjoilija ihmetteli, mitä me Del Riossa teemme, kun siellä ei ole kertakaikkiaan mitään. Kyseessä olikin vain välipysäkki pyrkiessämme rannikolle, jonne oli vielä liian pitkä taival kerralla ajettavaksi. Liekkö tämä tekemisen puute Del Riossa myös rikollisuuden aiheuttaja, sillä täällä oli joka paikassa varoituskylttejä rikollisuutta vastaan. Esimerkiksi hotellihuoneessa oleva plakaatti kehoitti pitämään ovea aina takalukossa, parkkipaikoilla opastettiin pitämään autonovet lukossa ja arvotavara piilossa. Jotain hyvää mahtui kuitenkin tähänkin kaupunkiin, nimittäin ruoka. Täällä pääsimme ensikosketuksiin perinteisen barbecuen kanssa. Perinteiset barbecue-ravintolat toimivat hieman eri tavalla, kuin perusravintolat, joissa ruoka tilataan listasta pöytään. Pääosassa on liha, jota tilataan tiskiltä haluttu määrä valitsemaansa laatua, tai vaikka useampia, jos niin tahtoo. Tilata voi esimerkiksi puoli paunaa possunkylkeä tai puolikkaan kanan tai vaikka 1/4 paunaa kalkkunaa ja jalapenomakkaran jne. Lisukkeet joko tilataan erikseen, tai niin kuin monessa paikassa, ne otetaan itse tiskistä valmiiksi lautaselle. Vaihtoehdot lisukkeille ovat useimmiten aina samat, on coleslawta, perunasalaattia, papumuhennosta, juustomakaronia, maissia ja perunamuusia, joskus jotain muutakin. Lisäksi ilman maksua on tarjolla poikkeuksetta pikkelöityjä kasviksia ja kokonaisia jalapenoja. Tietysti jokaisella ravintolalla on oma barbecue-kastikkeensa, jota lisätään sitten annokseen, joko kylmänä tai lämpimänä.

Tälläisen koriin valitut eväät pakattiin, lautasia eikä veitsiä ollut käytettävissä

Seraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti rannikkoa. Matkalla pysähdyimme pikaisesti pikkuruisessa Catarinassa, tai lähinnä sen erikoisen, hylätyn hotellin pihalla. Joku oli 1927 saanut päähänsä rakentaa huippuhotellin palmuineen ja kaikkineen Catarinaan, joka ei silloinkaan ollut juuri muuta, kuin kahden rautatien risteyspiste. Rakennus on säilynyt ihmeen hyvässä kunnossa vaikka se sulki ovensa jo 1951, joten siitä on selvästi pidetty huolta. Rakennuksella onkin 90-luvun lopulla ollut elvytysyrityksiä useampiakin, mutta ne eivät ole kuitenkaan ottaneet sen suuremmin tulta allensa. Rakennus tontteineen oli nytkin myynnissä, joten sitä ei ole vieläkään täysin unohdettu. Näitä vanhoja rakennuksia on kaikkialla, on ne sitten edelleen käytössä tai hylätty, ne saavat usein olla rauhassa ja arvostan sitä suuresti. Yleensäkään täällä ei kaupunkien keskustat edusta uutta siloista rakennustyyliä, vaan kaikenaiset vanhat, värikkäät ja hieman ränsistyneet rakennukset luovat varsin sympaattisia kaupunkikuvia.

Vanha hotelli Catarinassa

Hotellin pihalla oli pieni veturi

Vihdoin iltapäivällä pääsimme kohteeseemme Rockportiin, jolla sijaitsee Texasin puhtain ja paras hiekkaranta. Valitettavasti tämä sympaattinen pieni rantakaupunki on saanut osansa hurrikaanien tuhoavasta voimasta, sillä viime kesänä hurrikaani nimeltä Harvey pyyhkäisi rannikon läpi ja oli voimakkaimmillaan iskeytyessään Rockportiin. Hurrikaani tuhosi paljon rakennuksia, kuten kaupungin akvaarion, jota elvytetään edelleen lahjoitusten ja vapaaehtoisten voimin, eikä ole vieläkään kyennyt avaamaan oviaan. Ensi alkuun tuhoja ei juuri päällepäin huomanut, niin hyvin jälleenrakennus oli kuitenkin onnistunut. Mutta myöhemmin, kuin liikuimme hieman syrjemmälle rannan välittömästä läheisyydestä, saimme huomata pressuilla korjattuja taloja ja pelkkiä tyhjiä kivijalkoja.

Rockportin autio ranta

Tyhä kivijalka merkkinä hurrikaanin tuhoista

Suuntasimme rannalle heti, kun olimme saaneet kirjauduttua hotelliin. Ilma oli kuuma, mutta voimakas tuuli viilensi hieman tunnelmaa, vaikka olikin lämpöistä kuin lehmän henkäys. Eihän ranta toki vetänyt vertoja Floridan paratiisimaisille rannoille, mutta ihan mukava ranta se kuitenkin oli. Olimme iltapäivällä lähes ainoita auringonpalvojia. Lisäksemme ranta-alueella näkyi vain muutamia kävelijöitä ja pikaisesti uimassa pulahtavia. Vesi oli niin matalaa, että sai kahlata pitkälle, ennen kuin uimisesta tuli mitään. Vesi oli melkein liiankin lämmintä, joten se ei tuonut juuri virkistystä kuumuudessa hikoavalle kropalle. Mutta mukava siellä oli lillua loputtomiin, kun ei vilukaan päässyt uimaria yllättämään. Nälkä lopulta pakotti meidät palaamaan takaisin hotellille.

Auringonpalvoja

Molskis ja loiskis

Rockportin satama

Seuraava päivä olikin varattu ihan kokonaan rantaelämälle. Aamiaisen jälkeen kävimme hakemassa mahtavat voileivät paikallisesta baarista evääksi ja suuntasimme meriveden äärelle. Pyörillä varustettu kylmälaukkummekin pääsi välillä uusiin ympyröihin, kun aiemmin on lähinnä pitänyt viileänä matkajuomia autossa. Löysimme muuten alkumatkasta ihan samanlaisen kylmälaukun Wallmartista, kuin edellisellä kerrallakin, ja hyväksi havaittuna ostimme tietysti sen. Viihdyimme rannalla lopulta yli kuusi tuntia. Löhöilimme, luimme ja kävimme välillä uimassa. Aurinko paistoi korkealta ja kuumasti, silti vain kourallinen muita ihmisiä näkyi rannalla. Nekin olivat lähes kaikki toisessa päässä rantaa, joten ihanan rauhallista oli meidän paratiisissamme. Emmekä taaskaan täysin polttamilta säästyneet, vaikka koitimme rasvata ihoa tiheään. Itse maltoin iltapäivän kuumimpaan aikaan istua välillä varjon allakin, joten palovammat jäivät hyvin vähäisiksi, ja koskivat lähinnä paikkoja, jotka olivat jääneet ehkä huonommalle rasvaamiselle. Illalla kävimme syömässä mereneläviä, kun oli kerrankin tilaisuus saada niitä tuoreena, ja voi miten hyvältä ne maistuivatkaan, kaiken sen lihan jälkeen.

Kylmälaukku piti juomat jäisinä

Varjossa viilentymässä

Päiväaikaankin ranta oli rauhaisa

Lounastauko

Tuoreita kampasimpukoita