Arlington-Dallas

Fort Worthista lähdimme kohti Dallasia, mutta sitä ennen meidän oli tehtävä tärkeä pysähdys Arlingtonissa. Olemme molemmat kovia Pantera-faneja, joten tämä oli meille eräänlainen pyhiinvaelluskohde. Erityisen tärkeä miehelleni, jonka pohjettakin koristaa kunnianosoitus bändin jäsenille. Suunnittelimme jo talvella, että kävisimme täällä, sillä tiesimme Panteran rakastetun kitaristin Darrel Abbottin, eli Dimebag Darrelin olevan tänne haudattuna. Sitä emme kuitenkaan silloin vielä tienneet, että Panteran rumpali ja Darrelin veli Vinnie Paul tulisi olemaan haudattuna paikalle myös. Dimebag Darrel kuoli vuonna 2004, 38-vuotiaana, kun seonnut Pantera-fani ampui hänet kesken hänen silloisen bändinsä Damageplanin keikan, syyttäen häntä Panteran hajoamisesta. Dimebag oli paitsi arvostettu kitaristi, myös rakastettu persoona, joka oli kaikille ystävällinen ja hymyili aina. Kitaristin lahjoista kertoo myös se, että hän ei saanut enää 16-vuotiaana osallistua yhteenkään kitaransoittokilpailuun Texasissa, sillä hän oli niin ylivoimainen, että voitti ne leikiten joka kerta. Jotain hänen suuresta arvostuksestaan kertoo myös se, että jopa täällä Suomessa, Dimebagin kuoltua, kärkimuusikot pistivät kokoon hyväntekeväisyyskiertueen nimeltä Dimebag beyond forever, ja järjestivät suositun kietueen vielä useita vuosia peräkkäin. Vinnie Paul kuoli sydänkohtaukseen viime juhannuksen aikoihin, 54-vuotiaana.

Veljekset Abbott

Hauta löytyi helposti netistä löytyneiden ohjeiden avulla, vaikka hautausmaa on suuri. Amerikkalaiseen tapaan hautausmaalla voi ajaa autolla, joten pitkiä matkoja ei tarvitse kenenkään kävellä haudoille päästäkseen. Kyseessä on siis sukuhauta, jonne myös veljesten äiti on haudattu. Dimebagillä oli komea muistolaatta, joka oli varustettu hänen kuvallaan, kauniilla muistosanoilla sekä tietysti kitaralla. Kitaran kanssa hänet on kuulemma myös haudattu. Vinnie Paulilla oli vain pieni kotikutoinen laatta, johon oli kirjailtu nimi ja muistosanat värikynillä. Ehkä hänellekin on vielä tulossa komeampi muistomerkki, onhan kuolemasta vielä varsin lyhyt aika. Haudalla ei ollut juurikaan kukkia tai muita muistoesineitä, vain äidin kiven vieressä oli kuihtunut orkidea ja tuoreempi kukkakimppu oli aseteltu sukukiven vierelle. Tuoreista hautajaisista kertoi useat tekojalokivet maassa, lähinnä Vinnie Paulin haudan kohdilla. Tämä on vanha meksikolainen tapa kunniottaa vainajaa, mutta ei liene ihme, että Texasissakin näin tehdään. Mekään emme lopulta saaneet aikaiseksi viedä haudalle muuta, kuin lämpimiä ajatuksia ja kiitokset heidän antamastaan musiikista. Haudalla vietimme hiljaisen hetken, ja kyllähän se kosketti, vaikka miehiä ei henkilökohtaisesti tuntenutkaan.

Idolin haudalla

Sitten jatkoimme kohti Dallasia, koska meillä ei ollut valtavasti aikaa, ei tarkoituksenamme ollut tutustua tähän suurkaupunkiin sen isommin. Tutustuttuamme aiemmin kaupungin nähtävyyksiin poimimme sieltä yhden, joka kiinnosti eniten, nimittäin John F. Kennedyn salamurhaan keskittyneen museon. Olimme taas niin tottuneita siihen, ettei missään ole tungosta, ettemme ajatelleet sitä täälläkään olevan, ja se oli virhe. Meitä arvelutti jo siinä vaiheessa, kun asetuimme pitkän jonon päähän, mutta siinä vaiheessa, kun virkailija tuli huutelemaan, että onhan meillä kaikilla lippu klo 11.30 alkavalle kierrokselle, oli jo selvää ettei museovierailusta tulisi mitään. Varmistimme asian kuitenkin vielä lippuluukulta, jossa selvisi, että seuraavat vapaat liput ovat saatavilla vasta kolmen tunnin päästä starttavaan satsiin, luovuimme ajatuksesta lopullisesti. Hengailimme sitten tovin lähimaastossa, jossa oli mm. erilaisia muistomerkkejä Presidentti Kennedyn muistolle ja kunniaksi. Olihan itse museorakennus jo ulkoapäinkin eräänlainen nähtävyys, sillä sen ikkunasta Lee Harvey Oswald ampui Kennedyä kuolettavasti vuonna -64. Kennedy oli jo neljäs USA.n presidentti, joka joutui salamurhan kohteeksi. Rakennuksen edessä kulkevaan tiehen oli merkitty ampumakohdat valkoisilla rasteilla, presidenttiin osui kaikkiaan neljästä laukauksesta kaksi. Rakennuksen edessä olevalla aukiolla piti eräs mies luentoa salamurhan kulusta varsin elävästi, hän näytti myös aitoja kuvia, joista häkellyttävin oli ruumishuoneella otettu valokuva presidentin hajonneesta päälaesta. Ehkä vähän tarpeettoman shokeeraavaa, mutta korvasi muuten hieman museosta aiheutunutta pettymystä. Ei mies kuitenkaan ihan huvin vuoksi esitelmäänsä pitänyt, vaan hänellä oli myynnissä aiheeseen liittyviä DVD-tallenteita sekä lehtiä.

Kohti Dallasia

Kennedy-muistomerkki oli aika ruma laatikko

Tämän rakennuksen kuudennesta kerroksesta ammuttiin presidentti Kennedy

Aukiolla

Tässä kohdalla Kennedyn seurue oli ensimmäisen laukauksen osuessa

Keskustassa oli rakennus, kuin satulinna

Olisi Dallasissa ehkä muuten pidempäänkin voinut kierrellä, mutta ilma oli niin käsittämättömän kuuma ja kostea, ettei se houkuttanut ylimääräisiin ponnisteluihin. Oli taas niin jännä huomata, miten paljon ilmankosteus vaikuttaakaan kuumuuden sietämiseen. Aavikon kuumuus on vaan niin paljon siedettävämpää, kun nämä kosteampien alueiden kuumuus, vaikka lämpötila onkin muuten suunnilleen sama. Kävimme kuitenkin ennen lähtöä kahvilassa testaamassa uunituoreita leivonnaisia. Oli taas huomattava, mikä äärimmäisyyksien maa USA onkaan, sillä kahvin ollessa jälleen laihaa, olivat leivonnaiset taas niin makeita, että aivan pahaa teki syödä niitä loppuun. Toki ensimmäiset palat kirsikkapiirakasta ja rahkalla täytetystä pähkinärullasta maistuivat taivaalliselle, mutta aika pian äitelyys alkoi tehdä tehtävänsä. Oli kuitenkin kiva kokeilla tätäkin, sillä suolaisen ystävinä olemme tähän asti välttäneet amerikkalaiset peruskahvilat.

Kuumilla Dallasin kaduilla

Dallas