Alpine-Terlingua & Big Bend

Ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa Alpinesta, meidän oli löydettävä itsellemme lännenhatut. Olimme päättäneet hankkia sellaiset jo heti matkaa sunnitellessa, koska se mielestämme kuuluu asiaan, kun kerran Texasissa ollaan. Lisäksi leveälierisestä hatusta on oikeasti hyötyä, kun haluaa suojautua Texasin armottoman kuumalta auringolta. Emme vain olleet sattuneet törmäämään hattuihin missään. Google se on nykyään onneksi niin viisas, että osoitti meille kaksi liikettä Alpinesta missä niitä myydään. Päätimme valita niistä hieman edullisemman, ja se kyllä kannatti, sillä liikkeessä sattui olemaan vielä hatuista 40% alennukset. Joten meidän ei tarvinnut ihan kovin montaa kymppiä asusteisiimme uhrata.

Onnelliset hatunomistajat

Sitten ei muuta, ku auton nokka kohti autiomaan paahdetta. Ennen kuin pääsimme seuraavaan kohteeseemme, maisemat muuttuivat entistä karummiksi ja jylhemmiksi, sehän kyllä sopi, sillä juuri näistä maisemistahan me niin kovasti nautimme. Tie oli mutkaista, ja niin mäkistä, että välillä vatsanpohjasta kouraisi mukavasti. Päästyämme perille, meitä odotti kerrassaan hurmaava pikkuinen majatalo, vielä hurmaavammassa pienessä kylässä. Rakastuin heti ikihyviksi.

Karua, mutta kaunista

Taukopaikalla

Välillä täytyi pysähtyä ihailemaan lähemmin

Tiet olivat hyväkuntoisia, vaikkakin mäkisiä ja mutkaisia

Saavuimme siis Terlinguan aavekaupunkiin. Aavekaupunki-status tulee siitä, että kaupungin kukoistuksen aikana siellä asui n. 2000 henkeä, kun vuonna 2010 väkiluku  on ollut 58 henkeä. Nykytilanne ei ole tiedossa, mutta ei se varmaankaan dramaattisesti ole muuttunut. Niin, kuin moni muukin kaupunki, myös Terlingua oli kukoistava kaivoskaupunki, kunnes kaivostoiminta loppui. Terlinguassa kaivettiin pääasiallisesti sinooperia. Nykyään se on taiteilijoiden ja muusikoiden tyyssija, ja se näkyy useina taideteoksina, taidegallerioina ja mielikuvituksellisina asumuksina. Montaa tavallista taloa ei Terlinguassa näkynytkään, vaan muutamien asuntovaunujen lisäksi väki asui koulubussissa, tiipiissä, ja joku oli väsännyt merirosvolaivan asumukseksensa. Tärkein kaupungin elinkeino on kuitenkin näinä päivinä turismi, jonka mahdollisuuden tarjoaa lähistöllä sijaitseva Big Bendin kansallispuisto. Kerrassaan erikoinen paikka, niin monella tapaa. Ihmeellistä, että on kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat asua nykypäivänäkin keskellä erämaata, kuumuudessa ja kuivuudessa, vailla kummoisia olosuhteita ja palveluja.

Saavuimme Terliguaan

Asukkailta löytyi huumoria

Taidetta, taustalla asuntona toimiva koulubussi

Joku asusti tiipiissä

Ihana näkymä tiipiikylään 

Rakkaita maisemia

Kaupungin vanhoista rakennuksista on jäljellä mm. kirkko, teatteri, vankila sekä eräs suuri kartano. Alueella on myös ikivanha hautausmaa ja kaivostunneleita. Kiinnostavinta kaupungissa oli kuitenkin sen ihmeellinen elinvoimaisuus ja yhteisöllisyys, mikä niin monesta suuremmastakin kaupungista on tuntunut puuttuvan. Pienestä väkiluvustaan huolimatta kaupunki pursusi elämää, eikä se johtunut meistä muutamista turisteista, vaan oli ihan paikallislähtöistä. Vaikka kaupungissa ei ollut kummoisia kokoontumispaikkoja, ihmiset kokoontuivat illan tullen tapaamaan toisiaan ja juttelemaan. Tapaamispaikkana toimi suurimmaksi osaksi lahjatavarakaupan ja ravintolan yhteinen ulkokuisti, jonka seunustalla oli vain yksinkertaiset penkit rivissä. Mekin istuimme kuistilla pariin otteeseen ja aina meiltäkin muistettiin kysyä kuulumisia ja vaihdettiin pari sanaa.

Kaupungin korkeimmalla paikalla sijaitsi vanha kartano

Kirkko on myös vanhaa perua

Yhden kopin vankila

Kylänraitilla

Tällä kuistilla väki viihtyi, sunnuntaiaamupäivällä tyhjillään

Kaupungissa oli kolme ravintolaa, joista yksi oli auki aamupala- ja lounasaikaan ja kaksi illallisaikaan. Toisessa iltaravintoloista oli myös baarin puoli. Vaikka en kummoisia ruoalta odottanut, se oli kuitenkin erinomaista, ehdottomasti parempaa kuin monessa muussa käymistämme ravintoloista. Toisen iltaravintolan miljöö oli myöskin mainio, sillä se sijaitsi vanhan teatterin tiloissa, jossa esiintymislava ja osa katsoamoakin oli jätetty ennalleen. Aamupalaravintola oli myös mainio eläväinen paikka, johon mm. perheet tulivat viikonloppuna syömään ja oleilemaan yhdessä. Oli siis todistettavaa, että Terlinguessa asuu myös lapsiperheitä ja hyvä niin sillä se voi pitää tämän pienen yhteisön elinvoimaisena jatkossakin.

Hurmaava ravintola oli ennen teatteri

Ruoka oli hyvää

Ensimmäisenä päivänä ihmettelimme siis vain tämän kiehtovan kaupungin menoa, mutta seuaavana päivänä lähdimme ajamaan Big Bendiin. Alue on todella laaja 3242 neliökilometrin laajuinen. Se on yhdysvaltojen vähiten vierailtu kansallispuisto. Ehkä siksi, että paikka on niin syrjässä, eikä tarjolla ole paljoa mukavuuksia, eikä kyllä paljon majoitustakaan sesonkiaikaan. Seutu on kuitenkin kaunista ja monimuotoista. Alueella virtaa Rio Grande-joki läpi kanjonien, ja vuoriston jonka toisella puolella siintää Meksiko. Ajelimme ensin pitkin ja poikin puistoa, välillä pysähdellen ihailemaan tarkemmin maisemia. Aluksi maisemat olivat karun kivikkoisia, välillä näkyä ikivanhoja laavamuodostelmia eri väreissään ja lopulta, kun lähestyimme patikointireittimme alkupäätä luonto alkoi rehevöitymään, ja rinteillä nousi puustoa. Samalla kuin vihreys lisääntyi alkoi tienvieruistoille ilmestyä myös varoitusmerkkejä karhuista ja kissapedoista. Karhujen vaara kongretisoitui lisää, kun parkkipaikalla kiellettiin ehdottomasti syömästä eväitä eikä niitä saanut heittää roskiksiinkaan karhujen vuoksi. Aloin jo pikkuhiljaa huolestua mihin olenkaan taas lähtenyt. Karhujen lisäksi varoiteltiin myös alueella liikkuvista puumista. Siippaani kiinnosti kovasti nähdä näitä luonnoneläimiä, varsinkin kalkkarokäärme oli listan kärjessä. Itselleni riitti kyllä ihan elottomat maisemat.

Big Bendin kanjoni siintää

Kuumaa ja kuivaa, mutta kaunista

Ajoreitit sivusivat vuoria

Reitin varrelta

Laavamuodostelmia

Lisää maisemointia

Kanjonin reunamilla, toisella puolella Meksiko

Rio Granden rannalla

Varoitus

Hieman minua huolestutti jo etukäteen selviytymiseni patikoinnista, varsinkin kun lämpöasteet nousivat lähelle neljääkymmentä astetta. Ja vaikka tiesin, että nousua tulee reitillä olemaan reilusti, silti sen rankkuus pääsi yllättämään, ja otti suorastaan päähän oma voimattomuus. Välillä meinasi jo huimatakin, mutta eihän sitä passaa periksi antaa ja lopulta se palkitsi upeilla maisemilla, jotka yläilmoista olivat vieläkin komeammat. Hetken ihailtuamme maisemia lähdimme laskeutumaan alas, nyt pääsin sitten jo nauttimaankin patikoinnista, tai sen verran mitä ehdin, sillä niin kuin tavallista, pitää alamäki päästä sitten vastapainoksi pujottelemaan niin nopeasti kuin vain pääsee, välillä juostenkin. Ja voi sitä voitonriemua, kun sai ohitettua patikoijia, jotka olivat lähteneet alaspäin paljon ennen meitä. Vähän jäi harmittamaan, kun jäi kolkkia kansallipuistosta koluamatta, mutta aika kun on rajallista on aina jostakin luovuttava. Se taas ei minua ainakaan harmittanut, ettemme törmänneet muihin elukoihin, kuin yhteen pieneen liskoon.

Ikkuna

Patikointireitin maisemat auttoivat jaksamaan

Wuhuu!

Tauko varjossa oli paikallaan

Perillä, hengissä

Huipun korkeimmalla kohdalla

Matkalla alas

Illan sitten pulikoimme poreammeessa ja nautimme olostamme. Vaikka hieman omaatuntoa ensin kolkutti huoneen seinällä oleva kyltti, joka pyysi säästämään vettä, sillä jos se autiomaassa pääsee loppumaan, sille ei kukaan mahda sitten mitään. Mutta syyllisyyttä vähensi hotellivieraiden vähäinen määrä ja yleensäkin ammeen olemassaolo. Tästä paikasta pidin kyllä valtavasti, joten voin lämmöllä suoitella Texasin matkaajille tällaista hieman erilaista kohdetta.

Merkki kaktuksessa <3