Wicita Falls-Seminole-Las Cruses

Wichita Fallsiin päästyämme olimme jo jättäneet Route 66:n taaksemme ja siirtyneet Texasin puolelle. Oli hassua huomata, että heti alkoi näkymään niitä piirteitä joista Texas tunnetaan. Hyvin alavaa tasaista maastoa, karjaa laitumilla ja öljypumppuja karjan kanssa sulassa sovussa pelloilla. Myös lava-autojen määrä selvästi lisääntyi. Huomattavaa oli myös se, että museoiden ja liikkeiden edustoilla alkoi näkyä aseita kieltäviä kylttejä. Texasissahan on kaikista löysimmät aselait, ja lähes jokainen tavallinenkin tallaaja omistaa täällä jonkinlaisen aseen.

Öljypumppu työssään

Moni tietää, että yksi kiinnostuksen aiheeni USA:ssa on hylätyt kaupungit, joita aavekaupungeiksikin kutsutaan. Texasissakin niitä on useita, joten rakas siippani on suunnitellut ajoreittejämme sen mukaan, että ainakin pariin pääsemme tutustumaan. Ensimmäinen kohdalle osunut aavekaupunki sijaitsee Hardemanin alueella, ja on nimeltään Medicin Mounds. Kylä on saanut nimensä intiaaneilta, jotka uskoivat lähistöllä olevien kolmen kukkulan omaavan parantavia vaikutuksia. Ehkä alkuperäiskansa piti ihmeenä sitä, että muuten niin tasaisessa maastossa nouseekin yhtäkkiä eräti kome kukkulaa. Medicin Mounds tuhoutui lähes täysin pahan tulipalon seurauksena, vain kivitalot säilyivä lähes vaurioitta. Vaikka kaupunkia yritettiin elvyttää, ei se koskaan enää palannut ennalleen. Kaupungista ei olekaan näinä päivinä jäljellä enää juuri muuta, kuin kauppa ja huoltoasema. Muutama talo bongattiin myös hajalleen pitkin peltoaukeita.

Medicin Moundsin kaupparakennus

Julistekin kysyi; Mnne kaikki ihmiset menivät?

Medicin Moundsin  huoltamo

Ohimennen pysähdyimme myös Paduca nimisessä pienessä uneliaassa kaupungissa. Erikoista kaupungissa oli mm. sen kaupungintalo, joka oli syystä tai toisesta saanut vaikutteita egyptiläisestä rakennustavasta. Vielä kummallisempaa kaupungissa oli sen unelias hiljaisuus, jossa aika tuntui pysähtyneen. Vaikka kaupungin keskustassa oli autoja parkissa, emme nähneet yhtään elämää missään. Kadut olivat kertakaikkisen tyhjät ja hiljaiset. Vaikutelmaa lisäsi entisestään elokuvateatterin mainos John Waynen elokuvasta Red River.

Paducan kaupungintalo

Paducan katunäkymää

Medicin Moundsista jatkoimme kohti Lubbockia. Kaupungissa vierailuun oli oikeastaan vain yksi syy, nimittäin Buddy Holly-museo. Museossa oli esilleä paljon Buddyn henkilökohtaista omaisuutta ihan lapsuudesta lähtien. Esineistöä ei saanut kuitekaan kuvata, ja kunioitimme toki tätä pyyntöä. Pysäyttävin esine oli kyllä Buddyn viimeiset silmälasit, jotka olivat löytyneet lentokoneen hylystä ja palautettu perheelle. Tämä muusikonalkuhan kuoli lento-onnettomuudessa kesken kiertueen, vain 21-vuotiaana. Samassa onnettomuudessa kuoli myös pari muuta sen ajan muusikkoa, kuten esimerkiksi Richie Valens, jonka tunnetuin kappale lienee La Bamba. Vaikka Hollyn ura kesti vain 18 kuukautta, hän on yksi tunnetuimpia aikakauden tähtiä ja ehti levyttää kiitettävän määrän hittejä. Itse asiassa Rolling Stonesin ensimmäinen varsinainen hittibiisi Not Fade Away, on alunperin Buddy Hollyn kappale. Museolippu oikeutti myös vierailemaan pihamaalla sijaitsevassa talossa, joka on ollut aluperin Buddy Hollyn lapsuuden ystävän, sekä hänen bändinsä The Criketsin rumpalin Jerry Allisonin lapsuudenkoti. Talo oli tarkasti mallinnettu ja kerrassaan ihastuttava tyypillinen 50-luvun pieni koti.

Buddy Holly-museon pihalla

Aitoa 50-luvun sisustusta

Samoin keittiö

Talo ulkoa

Yövyttyämme Seminolessa, jatkoimme kohti New Mexicoa ja paria hienoa luonnon nähtävyyttä. Olen aina tykännyt New Mexikosta, eikä se tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Kaikista USA:n maisematyypeistä rakastan ehdottomasti eniten aavikoiden ja autioimaiden karuja näkymiä, sillä ne muistuttavat minua lapsena katsomieni ja rakastamieni lännenelokuvien maisemia. Muita samankaltaisia näkymiä omaavia osavaltoita ovat ainakin Nevada, Arizona ja osittain kyllä Texasikin, kuten tulette näkemään. Toki hyvää meksikolaista ruokaa saa ympäri yhdysvaltojen, mutta mielestäni New Mexikossa se on kaikista parasta.

Aavikkonäkymää

Vuoristoa autiomaassa

En ole oikein ollut perillä, mitä matkamme pitää sisällään, koska oman huomioni on vienyt häiden suunnittelu ja olen antanut mieheni suunnitella häämatkan mielensä mukaan. Tottapuhuen en ole siitä perillä vieläkään, ja hyvä niin, yllätykset eivät ole koskaan pahasta. Olin kuitenkin hieman skeptinen, kun kuulin seuraavan etappimme olevan taas luolaston. Olen hieman helposti kyllästyvää tyyppiä, ja mielestäni luolia oli jo nähty ihan tarpeeksi. Mutta olinpahan taas niin väärässä, sillä nämä Carlsbadin luolastot olivat taas ihan ei luokkaa, kun jo näkemämme. Luolasto on ensinnäkin valtavan laaja joka suuntaan, itse asiassa se on läntisen pallonpuolisko suurin, ja mikä parasta, siellä saa kaiken lisäksi kulkea itsekseen ilman opasta. Luolastossa kukevan monimuotoisen reitin kulkemiseen kului aikaa noin tunti, ja ainakin toisen olisi saanut varata, jos olisi vaeltanut luolastolle luonnollista ulkoreittiä pitkin. Ajanpuutteen vuoksi päätimme tällä kertaa laskeutua luolastoon hissillä. Suorastaan haukoin henkeä, kun pääsimme maan uumeniin, sillä niin upea luonnon muovaama palatsi meidän ympärillämme avautui. On niin harmillista, ettei kameralla voi tuota kauneutta vangita sellaisena kuin se silmien eteen avautuu.

Luoliin menossa

Carlsbadin luolasto oli vaikuttava

Reitillä sai kulkea omaa tahtia

Luolasto on läntisen pallonpuoliskon suurin

Luolastossa oli vain 13 astetta lämmintä

Kauniita muodostelmia

Seuraavaksi olikin vuorossa erilainen, mutta vähintäänkin yhtä ihana luonnonihme, ja laajin laatuaan koko maailmassa. Nämä keskellä autiomaata sijaitsevat hiekkadyynit ovat ainutlaatuiset valkoisen värinsä vuoksi. Väri tulee kipsikristallista, joka antaa dyynille vaikutelman lumikinoksista paahtavan kuumuuden keskellä. Taas niin kaunista ja erilaista. Ajelimme keskellä valkoisia hiekkapilviä ja pysähdyimme välillä kirmailemaan lämpimien ja pehmeiden dyynien päälle, jotka suorastaan pakottivat hyppelemään ja juoksentelemaan päättömästi, kuin pahaiset kakarat. Melkein jäi harmittamaan ettemme kuitenkaan raaskineet käydä vuokraamassa lautoja, joilla olisi voinut lasketella pitkin kumpuja. Autiomaassa oli kuitenin niin kuuma, ettei siellä jaksanut kovin kauaa kerrallaan telmiä, joten lyhyeksi olisi lautaulukin jäänyt. Lisäksi aurinko alkoi pian laskemaan ja meillä oli vielä tovi matkaa seuraavaan yöpymispaikkaamme Las Cruses.

Kirmailua vakoisilla dyyneillä

Loikka dyynillä

Hupailua

Askeleet hiekassa

<3

Kaunista oli

Ehdimme onneksi vielä Las Crusesissa illalliselle aivan mahtavaan Meksikolaiseen ravintolaan, joka autenttisuudellaan hakee vertaistaan. Itse keittiö sijaitsi pienessä mökissä, jonka ikkunasta ruoka tilattiin. Värikkäät ruokapöydät olivat sitten pihamaalla, joka oli hurmaavan meksikolaiseen tyyliin sisustettu. Tietysti ravintolan henkilökunta oli meksikolaista ja hädin tuskin puhuivat edes englantia. Jopa limonadit olivat meksilaisia merkkejä. Ruoka oli halpaa, mutta ihan täydellistä ja miljöö kruunasi kaiken. Vaikka Las Crusesissa asuu 100 000 henkeä, oli se pikkukaupunkimainen ja hurmaava, sillä autus on levinnyt laajalle ja itse keskusta on varsin pieni.

Meksikolaista syömässä hurmaavassa ympäristössä

Las Cruses oli varsin sievä kaupunki