Springfield-Saint Louis

Vietimme siis yön Springefieldissä, Illinoisissa. Sprinfield nimisiä paikkakuntia on USA:ssa useita, joista jopa kaksi osui meidän reitillemme. Tämä Illinoisin Sprinfield tunnetaan Abraham Lincolnin kotikaupunkina, jossa hän asui perheineen ennen presidentiksi valintaa. Siksipä suuntasimme ennen matkan jatkamista Lincolnin kotimuseoon. Springfieldissä on oltu niin viisaita, että Lincolnin talon lisäksi, lähes koko kortteli taloineen on säilynyt hyvässä kunnossa. Korttelissa sai kierrellä vapaasti ilman pääsymaksua, mutta taloihin sisälle pääsyyn vaadittiin lippu ja opastettu kierros. Olisimme ehkä muutoin osallistuneet kierrokselle, mutta seuraava mihin olisimme mahtuneet starttasi vasta noin tunnin kuluttua saapumisestamme, eikä meillä ollut tähän aikaa. Kyseinen talo on muuten ainoa kiinteistö, mitä Lincoln koskaan omisti.

Lincolnin talon edessä

Korttelin muutkin talot olivat säilyneet

Missään muualla emme olekaan nähneet vielä vastaavaa yleisöryntäystä, vaan olemme olleet kaikissa museoissa, joko ainoita tai melkein ainoita. Lincolnia tituleerataankin kaikkien aikojen suosituimmaksi presidentiksi ja USA:n ulkopuolellakin hän lienee historian tunnetuimpia. Lincoln teki pitkään aikuisiällään ihan tavallisia töitä, eikä ollut mitenkään poliittisesti valveutunut. Hän toimi mm. lautturina, sekatavarakaupan pitäjänä ja postitoimiston johtajana. Hän oli kongressissakin vain yhden kauden ennen valintaansa. Lincolnilla oli presidenttiytensä aikana suuri vaikutus mustaihoisten aseman parantamisessa. Presidenttiys päättyi, kun häntä ammuttiin kuolettavasti.

Abraham on edelleen yksi arvostetuimmista presidenteistä

Museovierailun jälkeen oli aika jatkaa Route 66:n kulkemista, eikä oltu vielä viisastuttu, vaan oltiin vieläkin hitaampia. Saimme nimittäin kulutettua reilun sadan mailin matkalle lähes kuusi tuntia. Route on hidaskulkuinen, koska se seuraa pienempiä teitä, jotka ovat välillä huonokuntoisiakin. Lisäksi, mikäli tietä haluaa uskollisesti noudattaa, siltä tahtoo välillä eksyä opasteiden puuttumisen vuoksi. Risteily eri teiden välillä ei ole mitenkään loogista, vaan paikoin täytyy tietää mistä tien jatkon pitäisi löytyä ja siltikin voi ajaa harhaan. Yksi syy hitaaseen etenemiseen on tietysti pysähtelyt vanhojen huoltoasemien, hotellien, kahviloiden jne. eteen ja dokumentointi. Vielä hitaampaa on, jos tekee niin kuin me, että lähdemme etsimään kohteita, jotka eivät sijaitse suoraan tien varrella. Joskus ne kiertelyn jälkeen löytyvät, mutta eivat läheskään aina. Joko, ne ovat jo kadonneet opaskirjan kirjoittamisen jälkeen, tai ovat taitavasti piilossa. Mieluisia löytöjä teimme kuitenkin, joista parhaat ovat jo hylättyjä, mutta rakennusten säilymisen kannalta on tietysti parempi, että toiminta niissä edelleen jatkuu.

Vanha Cozy Dog ravintola toimii edelleen sassa tarkoituksessaan

Sen sijaan kulmabaari on sulkenut ovensa aikoja sitten

Litcfieldistä löytyi jo 50-luvulla toiminut Drive in-elokuvateatteri

Drive-in teatteri oli ensimmäinen, joka meille on tullut vastaan

Ariston-kahvila toimii edelleen Lichfieldissä

Mt. Olivesta löytyi pieni ja suloinen Shell-asema

Myös Shellin sisältä löytyi aarteita

Myös itse matkanteko on viihdyttävää, sillä monenlaista muutakin nähtävää aina osuu matkanvarrelle. Pelkästään luonnon maisemat poikkeavat totutusta. Tällä seudulla tiet kulkivat usein maissipeltojen halki. Täällä päin myös vesitornit ovat omanlaisiaan nähtävyyksiä, olemme nähneet mm. ruusuksi ja hymynaamaksi maalatut vesitornit. Erikoisin lienee kuitenkin Collinsvillen ketsuppipulloksi naamioitu vesitorni. Kuulemma yksi maan kuvatuimmista vesitorneista on yksinkertainen, mutta ajatuksena hauska. Tornissa lukee vain kaupungin nimi, mutta kun se sattuu olemaan Bourbon, niin ajatusleikki viskiä täynnä olevasta tornista huvittaa kyllä.

Maissipeltoja ja huonokuntoinen Route

Collinsvillen ketsuppipullo

Bourbonin vesitorni

Koska intiaanit ovat kiinnostaneet minua jo lapsesta asti, en voinut sivuuttaa muinaisten intiaanien tunnettua asuinaluetta Cahokiaa, joka oli aikakautensa ylikansoitettu asuinalue. Nämä intiaanit elivät jo 500 vuotta ennen ajanlaskun alkamista. Kansa katosi selittämättömästi 1200 ajanlaskun aloittamisen jälkeen. Tyypillistä kansalle oli erilaisten valtavien hauta ja temppelikumpujen rakentaminen. Siksipä alueella onkin valtavasti mäkiä heidän jäljiltään. Kävimme ensin museossa, jossa oli esillä alueelta löytynyttä esineistöä, kuten nuolenpäitä ja. Lisäksi siellä oli vaikuttavia mallinukkekuvaelmia kansan elintavoista. Sitten kävimme kiipeämässä suurimmalle kummulle katselemaan maisemia, eihän siellä muuta nähtävää toki ollutkaan. Eräs mielenkiintoinen seikka on intiaanien luoma kalenteri Wood Henge, joka on hyvin samankaltainen, kuin Stone Henge, mutta tehty puun rungoista. Puut eivät tietenkään ole säilynyt alkuperäisenä, mutta paikalle oli tehty jäljennös.Eihän se paljon miltään näyttänyt, mutta ajatuksena varsin kiintoisa.

Hieno intiaanikuvaelma

St. Louisin silhuetti näkyi suurimman intiaanikummun päältä

Kummulle noustiin portaita, joissa paikalliset teki rapputreeniä

Mieheni on kuvauksellisempi, kuin takaa pilkistävä Wood Henge-kalenteri

Lopulta noin viiden aikaan illalla saavuimme St. Lousiin. Olimme ostaneet jo Suomesta liput paikallisen baseball-joukkue Cardinalsin peliin. Liput ylätasanteelle maksoivat vaivaiset 10 taalaa per nokka. Peli alkoi klo 19.15, joten meillä oli hieman aikaa ennen peliä. Päätimme käyttää ajan kaupungin upean symbolin Gateway Archin tarkempaan tutkimiseen. Tämä valtava ja vaikuttava kaari on suomalaisen Eero Saarisen suunnittelema. Kaari on kyllä upea niin valoisalla, kuin pimeälläkin, joten ylpeä saa suomalaisesta osaamisesta olla. Matkalla stadionille ehdimme nähdä hiukan kaupunkia muutenkin. Kaaren lisäksi suurimman vaikutuksen teki blues-puisto, jossa oli iso lava ja useita bluesesiintyjiä illan aikana. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin ilmaistapahtuma, johon ihmiset olivat tulleet joukolla omien tuolien ja eväiden kanssa nauttimaan elävästä musiikista.

Vaikuttava Gateway Arch

St. Louis

Kaaren lähettyvillä oli siitä kertova museo

Ylpeä suomalainen

Eero Saarisen kunnialaatta

Kaari ja tornitalot

Beseball-stadionin läheisyydessä oli liikenteen ohjaajat ja ihmisillä oli punaisia paitoja päällä. Täällä värin kannattaminen oli tärkeintä, sillä läheskään kaikki paidat eivät olleet pelipaitoja, vaan ihan tavallisia punaisia t-paitoja. Hieman omat valkoiset paitamme ahdistivat tässä vaiheessa, mutta onneksi se ei sentään ollut vastustajan väri. Baarit stadionin läheisyydesä olivat ammuttu täyteen, mutta täytyihän siellä meidänkin käydä haistelemassa tunnelmaa. Myös baareihin kuljettiin metallinpaljastimen läpi. Muutoin turvatoimet olivat paljon löyhemmät, kuin esim. amerkkalaisessa jalkapallossa, sillä mukaan sai ottaa isonkin laukun, tai vaikka pienen kylmälaukun, jos niin halusi. Myös kaikenlaiset omat eväät ja avaamattomat limsapullot olivat sallittuja.

Sisäänpäästyämme saimme vielä ilmaiset pelipaidat, joten mekin pääsimme naamioitumaan Cardinalsin faneiksi. Eipä kyllä hullumpaa, että 10 taalalla saa vielä paidankin kaupan päälle. Yläparvelta näki täydellisesti pelin kokonaisuutena. Muutenhan Baseball on aika tylsää katsottavaa, ja peli kestää pitkään. Sen näki ympärillä olevasta yleisöstäkin, joista moni keskittyi johonkin ihan muuhun kuin peliin, kuten jutteluun ja kännykän selaamiseen. Porukka tuli myöhään ja lähti aikaisin, mutta se oli mitä ilmeisemmin pelin henki. Stadionille tullaan viettämään aikaa, hengailemaan, ja tietenkin syömään ja juomaan. Itse peli on siinä vain ylimääräinen lisä, jota voi välillä halutessaan seurata ja ainakin hurrata aina, kun jotain tapahtuu. Stadionilta saakin kaikenlaista ruokaa ja juomaa, joka maksaa maltaita, joten ymmärrän kyllä omat eväät. Raaskimme kuitenkin ostaa nacho-lautaset ja yhdet oluet, limsaa meillä olikin omasta takaa. Eipä se kuitenkaan juuri tavallista ravintolaillallista kalliimmaksi kuitenkaan tullut ja syödäkin täytyi joka tapauksessa. Peli kesti lopulta kolme ja puoli tuntia, neljä tuntiakaan ei olisi ollut mahdottomuus, mutta sekaan mahtui onneksi monta lyhyttä vaihtoa. Kaikenkaikkiaan baseball oli kuitenkin ihan mukavaa leppoista ajankulua ja kerrankin kotijoukkue voitti, sillä tähän mennessä kaikissa USA:ssa käymissämme peleissä se on hävinnyt. Nyt kyllä häviö olisi ollut suoranainen ihme, sillä Cardinals oli voittanut edelliset yhdeksän peliä kymmenestä, ja vastustaja selkeä altavastaaja. Harmi vaan, että juuri nyt laji oli niin rauhallinen, ettei yleisöstä juurikaan huomannut voiton riemua.

Näkymiä Baseball-areenan lehteriltä

Cardinal-fani halusi ottaa meistä kuvan

Seuraavana päivänä jatkoimme taas matkaa Routella ja kävimme mm. upeissa luolastoissa, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.