Me kaks ja matkalaukku: Matkan alku ja paluu Hollywoodiin

Matkamme alkoi neljän tunnin yöunien jälkeen lennolla Frankfurtiin. Frakfurtissa meillä oli tunti ja neljäkymmentä minuuttia aikaa vaihtaa Los Angelesin koneeseen. Ajattelimme, että aikaa on juuri ja juuri riittävästi tiukkoihin turvatarkatuksiin, haastatteluihin ja oikean portin löytämiseen. Itse asiassa saimmekin huomata, että aikaa on reilusti, sillä edellisen reissun kaltaisia tarkastuksia ei tehty missään vaiheessa. Normaalien turvatarkastusten lisäksi oli vain ylimääräinen passin tsekkaus ja pari kysymystä ja siinä kaikki. Ehkä euroopan normaalit käytännöt on sitten koettu nykyään riittäviksi Setä Samulinkin mielestä.

Seuraavaa lentomatkaa tehtiinkin sitten lähes yksitoista tuntia. Tuntuu ikuisuudelta, mutta meni kyllä ihmeenkin kivuttomasti siitäkin huolimatta, ettei univelasta huolimatta nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Omavalintaisten elokuvien parissa sai ajan kulumaan kivuttomasti, lisäksi Lufthansan tarjoamat eväät rytmittivät mukavasti lentomatkaa. Muonitukseen kuului kaiken kaikkiaan kaksi ihan kelpoa ateriaa sekä kolme välipalaa juomineen. Iloa riitti myös lentokonekameroista, joista pystyi haluamassaan kuvakulmassa seuraamaan lentoa ulkopuolelta. Eniten iloa tuotti kuitenkin ikkunasta nähty Grönlanti, karuine maisemineen.

Myös tulotarkastus USA:n päässä kävi nopeasti. Meillä oli myös huomattava etu siitä, että olimme matkanneet samalla passilla maahan aiemminkin. Säästyimme aikaa vievältä jonottamiselta virkailijalle, sillä tuloselvitys järjestyi sähköisesti siihen tarkoitetulla masiinalla. Isompia haastatteluja ei täälläkään päässä ollut, lähinnä matkan tarkoitus ja ammatti tuntui kiinnostavan virkaa tekeviä. Itse asiassa olimme niin nopeasti ulkona lentokentältä, että auton vuokraan täytyi lisätä pari tuntia, sillä olimme aikaisemman kokemuksen perusteella varanneet auton sen verran myöhemmälle ajankohdalle.

Edistystä oli tapahtunut myös autovuokraamossa, sillä myös Alamon konttorilla tarvittvat paperityöt hoitui itsepalvelumasiinalla ilman jonotusta. Kerrassaan mukavaa, sillä muistan vieläkin elävästi edellisen reissun tuntien jonotuksen virkailijalle nälkäisenä ja väsyneenä. Mukavasti näytti jonoa nytkin riittävän ihmispalvelijoiden tiskille. Pakollisten paperitöiden jälkeen sitten vain mieleistä ajopeliä valitsemaan maksamastaan autoluokasta. Siinäpä sitä olikin ihmettelemistä autorivistön edessä. Tai ei siinä paljon ihmettelemään joutanut, sillä meininki oli vähän kuin akkojen alennusmyynnissä, käsistä viedään jos et toimi. Mekin jäimme sekunniksi pohtimaan valintaa, kun GMC vietiin röyhkeästi nenän edestä. Ne on vakavia asioita nämä autohommat. Meitäkin harmitti, kun ei saatu tätä ainoaa rivistön amerikan autoa, koska amerikassa semmoisella nyt vain kuuluu ajaa. Tyydyimme sitten Hyundai Santa Fe:hen, josta en ole pettymyksissäni saanut edes vielä kuvaa otettua. Oikeasti se on ihan nätti peli sekin, vaikka onkin Koreasta kotoisin.

Kyllähän se taas alkuun jännitti lähteä vieraalla autolla suurkaupungin vilinään, mutta matka taittui majapaikalle oikein mallikkaasti. Ei sattunut edes yhtäkään harha-ajoa, vaan oikea osoite löytyi navigaattorin avustuksella kivuttomasti. Yöpaikkamme oli oikein viehättävä muutaman huoneen hostelli ihan Hollywoodin ytimessä. Hauska yksityiskohta oli myös naapuritalo nimeltään Magic Castle. Tämä hurmaava ja taianomainen kartano toimii kaupungin taikureiden majapaikkana.

Kalifornian teillä

Orange Drive Hostel

Huoneesta

Magic Castle

Kun olimme hetken huilanneet huoneessamme, suuntasimme kohti Walk of famea. Pian saimme huomata, että turisteja on liikkeellä huomattavasti tammikuuta enemmän. Kadulla kulkeminen oli ihmismassoista johtuen matelemista ja meteli korvia huumaavaa. Kaikenlaisten esiintyjien ja kaupustelijoiden määrä oli myös selvästi lisääntynyt. Harmillista, sillä helteen ja väsymyksen lisäksi tuo kaikki tuntui vähän ylivoimaiselta kestää. Sattui siellä kuitenkin yksi hauskakin kohtaus, meitä nimittäin suorastaan aneltiin Dr. Philin studioyleisöön, tai siis ketä tahansa ihmistä. Phil on kokenut ilmeisesti inflaation, eikä mekään haluttu mennä.

Onneksi meidän ei ollut mikään pakko jäädä nähtävyyksien äärelle pyöriskelemään, vaan kävelimme vähän syrjemmälle. Matkan varrella törmäsimme useisiin kadun varrelle pysäköityihin uutisautoihin ja ihmettelimme mitä on tapahtunut. Hetken päästä vastaan tuli ihmisröykkiö ja uutisautojen mysteerikin selvisi. Yhden katua koristavan tähden kohdalle oli sytytetty kynttilöitä sekä tuotu kukkia, ja kolme TV-kameraa oli suunnattu kuvaamaan tähteä ja sen ympärillä surevia ihmisiä. Joku tähti oli siis jättänyt tämän maailman. Vaivihkaa ohitimme paikan ja saimme selvitettyä menetetyn tähden henkilöllisyyden, Juan Gabriel. Eihän nimi meille mitään kertonut, ehkei teillekään, mutta wikipedia tietää kertoa enemmän.

Illalla ihmisiä oli hieman vähemmän liikkeellä ja kävimme mekin lopulta fiilistelemässä Kiinalaista teatteria ja muita pääkohteita. Tähtien käden- ja jalanjäljet saa edelleen hymyilemään ja kadulla kulkiessa on vieläkin yhtä hauska bongata tuttuja nimiä. On kuitenkin pakko myöntää, että toisella kerralla glamour oli laimentunut ja Hollywood antanut meille jo kaikkensa. En oikein innostunut edes kuvien ottamisesta, kun kaikesta on jo kuvia olemassa. Päätin sitten loppuillasta ottaa pienen videopätkän, ei mennyt sekään ihan putkeen. Ehkä väsymyksellä oli osuutta asiaan, ehkä ei. Yksi asia on kuitenkin varma, olemme hirveän innoissamme matkan jatkumisesta.