Santa Maria

Aamupäivällä kirjauduimme ulos hotellista. Saimme onneksi jättää isommat matkalaukut hotelliin säilöön, koska palaisimme vielä takaisin. Koska meillä oli ylimääräistä aikaa, suuntasimme satama-alueelle istuskelemaan ja nauttimaan auringon lämmöstä. Kun aika lopulta koitti otimme lennosta taksin lentokentälle. Santa Marialle kulkee harvakseltaan myös lauttoja, joten mietimme myös tätä vaihtoehtoa, mutta aikataulut eivät oikein sopineet omiimme. Päätimme siis lentää, vaikka se hieman kalliimmaksi tulikin. Lennon etuna on myös nopeus, joka antaa enemmän aikaa oleiluun määränpäässä. Kone oli 37 paikkainen potkurikone, josta en kyllä tykännyt yhtään. Luulisi, ettei näillä lentomäärillä lentäminen enää hirvittäisi, mutta kyllä tällaiset pikkukoneet saa niskavillat edelleen nousemaan pystyyn. Onneksi ei kauan tarvinut kärvistellä, sillä lento kesti noin 15 minuuttia, eli kone ehti juuri ja juuri nousta, kun olikin jo laskun aika. Santa Marian lentokenttä oli pikkuruinen, eikä siellä taksitolpasta huolimatta ollut taksejakaan paikalla. Taksinumero onneksi oli esillä, joten saimme tilattua pirssin allemme. Oli kyllä hieman arveluttavaa, kun taksikeskuksen henkilö puhui portugalia takaisin, kun englanniksi asioitiin, mutta tuli sieltä auto niin kuin pitikin.

Ponta Delgadan Satama-alueella

Seuraava mutka matkaan tuli taksikuskin kanssa, joka osasi kyllä jokusen sanan englantia, muttei ymmärtänyt varmuudella määränpäätämme. Matkalla tämä vanhahko mies kysyi vielä ohjeita taksiaseman muilta kuskeilta ja varmisti lopulta vielä hostellin virkailijalta, että varmasti olimme oikeassa osoitteessa, kunnioitettavaa huolehtimista kyllä. Majoituimme siis jälleen hostelliin, joka oli vaatimattomin majapaikka koskaan tähän mennessä. Huoneessamme ei ollut siis mitään ylimääräisiä hienouksia, vain pakolliset huonekalut ja valaistus. Ensimmäistä kertaa koskaan jakaisimme myös kylpyhuoneen samassa kerroksessa asuvien kanssa. Toki Santa Marialla tasokkaampaakin majoitusta on tarjolla, mutta tällä kertaa kokeilimme tätä ihan tarkoituksella vetääksemme kuluja vähän alemmas. Hostellilla oli kuitenkin tarjota varsin mukava uima-allasalue, jolla loikoilimme tiiviisti heti ensimmäisen illan. Hostellin baari oli myös auki lähes ympäri vuorokauden ja juomat varsin edukkaita. Viinilasin sai eurolla ja kahden desin olut kustansi vain 60 centtiä.

Huone oli hyvin pelkistetty

Allasalue oli sen sijaan mukava

Allas-alueelta näkyi myös Vila do Porton satamaan

Hostellin yleisilmettä

Santa Maria on Azoreiden kolmanneksi pienin saari, jonka pinta-ala on vain vaivaiset 97 km2. Saaren ainoa kylä on nimeltään Vila do Porto, missä mekin majoituimme. Asukkaita saarella on noin 6000 henkeä, joista suurin osa asuu Vila do Portossa. Santa Mariaa kutsutaan keltaiseksi saareksi, koska sen kalliot ovat keltaiset sävyltään ja saarella myös viljellään paljon. Se on Azoreiden ensimmäisenä asutettu saari, joka löydettiin jo vuonna 1724. Koska Santa Maria on saarista eteläisin, eikä se omaa kovin korkeita vuoria, on sen ilmasto myös ihanteellisin, ainakin turistin näkökulmasta. Saarella nimittäin sataa kesäaikaan harvoin ja lämpötilakin on korkeampi. Saarella on myös Azoreille harvinaisia hiekkarantoja ja merivesi on lämpöistä. Tuliperäisyydestä huolimatta Santa Marialla ei ole kuumia lähteitä, mutta se on ainoa saari, jonka kallioista on löydetty sen historian kirjo meriperäisine fossiileineen.

Kallioden historiaa

Illalliselle kulkiessamme huomasimme heti kaksikin asiaa, jotka selkeästi eroavat Ponta Delgadasta. Joskin Ponta Delgadassakin oli rauhallista, niin Vila do Portossa oli suorastaan hiljaista. Kuljimme pitkän matkaa, emmekä nähneet yhtä ainoaa ihmistä tai autoa. Vain osuessamme jonkin baarin tai ravintolan kohdalle, puheensorina ja nauru osoittivat, ettemme olleet ainoita kulkijoita hämärtyvässä illassa. Eikä tämä ollut missään nimessä huono asia. Sää oli myös huomattavasti lämpimämpi, sillä Ponta Delgadassa täytyi iltahämärissä pukea jo pitkähihaista päälle, tarkeni Vila do Portossa erinomaisesti vähemmälläkin vaateparrella. Vaikka kylä olikin pieni, oli siellä silti useita ravintoloita joista valita jokaiselle illalle omansa, ja käymättömiäkin jäi vielä jäljelle ainakin yhtä monta. Vila do Portossa ei sinänsä ollut mitään isompaa nähtävää, mutta kokonaisuutena se oli varsin idyllinen pikkukylä, rosoisine valkoisiksi kalkittuine rakennuksineen.

Illan hiljaisuus

Myös Vila do Portolla on oma linnoitus tykkeineen

Vila do Porton kaduilla

Illalliselle menossa, taustalla kirkko

Ei päivälläkään mitenkään vilkasta ollut

Pieneen kylään mahtui yhteensä kolme kirkkoa

Seuraavana aamuna päätimme lähteä sitten hiekkarannalle lököttelemään. Kyseltyämme mahdollisuuksista kilometrien päässä olevalle rannalle matkaamieen, jäi vaihtoehdoiksi vain kävely tai taksi. Bussiyhteys ei nimittäin ole ennen heinäkuuta ollenkaan toiminnassa, ja pyörämatka vaatisi jyrkkien ylämäkien vuoksi turhan paljon voimia. Koska rannalle vie merkitty patikointireitti, päätimme sitten jatkaa uutta harrastustamme ja patikoida kohti hiekkarantoja. Onneksi olimme ottaneet tämänkin mahdollisuuden huomioon ja pakanneet mukaan myös patikointiin soveltuvat jalkineet. Reitti olikin varsin mielenkiintoinen, sisältäen sopivasti nousuja ja muita haasteita, maisematkin olivat oikein mukavat. Santa Marian kasvillisuus on selkeästi erilaista, sillä samanlaista vehreyttä ei ole. Sen sijaan kaktukset tuntuvat viihtyvän täällä kuivuuden vuoksi, ja maasto on muutenkin karumpaa. Näimme taas, yllätys yllätys, lehmiä ja vuohia laitumilla. Reitillä oli myös halkaistuja kalliomuodostemia, joissa saaren muodostumisen historia oli nähtävillä, täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, ettemme niistä paljon mitään ymmärtäneet. Loppumatkan kiipeily rantakallioilla meinasi välillä olla turhankin haastavaa, mutta selvittiin siitäkin ihan kunnialla, vaikka hidasta se oli. Reilun seitsemän kilometrin matkaan kului aikaa kaksi ja puoli tuntia, vaikka kuljimmekin muuten reipasta vauhtia. Ei matka silti tuntunut ollenkaan pitkältä. On se jännä, kuinka reitin mielekkyydellä on merkityksensä matkan pituuden suhteen, sillä kaupunkioloissa tallatessa, tuntuu tuollainen matka aivan loputtomalta.

Sillalla kuului sammakoiden äänekäs kurnutus

Ystävämme mukana jokaisella lenkillä

Näköalatasanteella

Tunneleita löytyi tälläkin reitillä

Merimaisemia ja hassu kasvi

Rinteellinen kaktuksia

Reitillä

Kukkasiakin näkyi

Vielä on matkaa alas

Mikäs tässä on kulkiessa

Kaunista

Rannassa, muttei vielä rannalla

Ovi merelle

Haastavia kallioreittejä

Patikoiminen on mukavaa

Päästyämme rantaan, palkitsimme ensin itsemme kylmillä huurteisilla, ja täytyy kyllä sanoa, että harvoin olut maistuukaan niin älyttömän hyvälle. Sitten vain köllöttelimme rantahietikolla ja kävimme uimassa meressä. Vihdoin sain myös kaipaamiani isoja aaltoja, niissä on niin eri hauskaa pulikoida, kun oikein ajoitettuna saa aallon heittämään sinut korkealle ilmaan. Pian saimme kuitenkin huomata, että tälle rannalle kannattaa tulla ajoissa, sillä nousuveden vuoksi jo iltapäivällä ranta vain pikkuhiljaa katoaa. Vesivahinkohan siinä meillekin tuli, kun ei uskottu aaltojen saavuttavan meitä niin nopeasti, vaikka naapurille jo hetkeä aiemmin kävi samalla tavalla. Onneksi kastui vain pyyhe eikä mitään arvokkaampaa. Lenkkaritkin sain vielä kiinni, vaikka meinasivat veneen lailla lähteä merelle purjehtimaan. Siirryimme sitten laiturille lounastamaan, ennen kun palaisimme taksilla lähtöruutuun. Tällä kertaa pyysimme ravintolan tarjoilijaa soittamaan meille taksin, jotta selvittäisiin ylimääräiseltä hämmingiltä. Lämpöistä keliä riitti vielä pitkälle iltaan saakka, joten ehdimme vielä nautiskella auringosta myös altaalla.

Palkinto

Vihdoin rannalla

Leikkiä aalloilla

Askeleet mereen

O-ou

Ranta katosi iltapäivällä lähes tyystin

Altaalla

Tule sinäkin!

Aah

Kolmantana päivänä olikin sitten jo aika palata takaisin Ponta Delgadaan, tosin vasta iltalennolla. Vaikka huone piti luovuttaa puoleltapäivin, sai allasaluetta käyttää vapaasti niin kauan kuin tarve vaati. Niimpä meillä oli vielä pitkä päivä aikaa nautiskella uimisesta ja auringnotosta. Saimmekin olla sitten koko päivän altaalla ihan kahdenkesken, eikä vähäisistä hostellivieraista ollut haittaa kyllä muutenkaan. Lopulta kerroksemme naisten kylpyhuone oli koko ajan vain minun käytössäni, eikä miesten kylpyhuoneessakaan ollut juuri muita näkynyt. Emme nähneet kolmen päivän aikana, kuin kourallisen ihmisiä, joista iso osa oli matkalla yksin. Ainoat kaksin matkustavat olivat aikuisia lapsia äitiensä kanssa, aika mielenkiintoinen jakauma, täytyy sanoa. Ei kyllä ollenkaan jäänyt sellainen olo, ettei hostelliin voisi jatkossa majoittua, vaikka aika poikkeuksellinen paikkahan tuo lienee. Lisäksi uskoisin, että Heinä-elokuussa asiakkaiden määräkin on suurempi. Santa Maria oli kyllä ihan paras paikka rentoutumiselle, niin rauhallista, eikä kiire minnekään. Olimme takaisin Hotel Ponta Delgadassa puoli yhdeksän aikaan illalla, joten ehdimme käydä enää vain illallisella.

Vesipeto

Mukavata