Ponta Delgada, Sete Cidades & Ferraria

Lennettyämme noin kaksi tuntia, saavuimme Sao Miguelin saarelle vähän puolenpäivän jälkeen. Sao Miguel on Azoreiden suurin saari. Azoreiden tuliperäinen saariryhmä sijaitsee keskellä Atlanttia, noin 1500 km päässä Lissabonista. Ponta Delgada on saaten pääkaupunki ja näin ollen suurin kaupunki, mutta asukkaita on vain noin 45 000. Ponta Delgada on hyvä tukikohta kaikkine palveluineen, josta voi tehdä sitten päivämatkoja ympäri saarta. Varasimme huoneen Hotel Ponta Delgadasta, joka on perustasoinen hotelli, vähän ajan kuluttama, mutta tarjoaa haluamamme palvelut ja vähän ekstraakin, nimittäin hotellivieraiden käytössä on uima-altaan lisäksi sauna, höyrysauna ja poreallas.

Kirjauduttuamme hotelliin, lähdimme tutustumaan kaupungin keskustaan. Ensimmäisenä kiinnitimme huomiota poikkeukselliseen rauhallisuuteen ja hiljaisuuteen, joka Lissabonin hulinan ja ihmismassojen jälkeen tuntui hieman hassulta, mutta tervetulleelta. Azoreiden turistimääriä on tarkoituksella rajoitettu hallinnon toimesta, ja se kyllä näkyy katukuvassa. Itse kaupunki on pieni, mutta sievä. Perusilme on hyvin siisti ja hallittu. Pääosin valkoisten kakkikiviseinien kontrastina käytetään usein tummanruskeita yksityiskohtia, ja katujen kivetykset ovat koristeltu erilaisin valkoisin ornamenttikuvioin. Hallitsevin yksityiskohta on rannassa seisova jyhkeä linnoitus, näitä maurilaislinnoja tuntuukin olevan lähes jokaisessa vierailemassamme kaupungissa. Tietysti kaupunkikuvaan kuuluvat myös useat kauniit kirkot. Tunnetuin maamerkki lienee kuitenkin kaupungin portti rannan tuntumassa sijaitsevalla aukiolla. Kaupunki ei siis tarjoa paljon nähtävää, mutta sopii oivallisesti tarkoituksiimme. Kaupunkikierroksen jälkeen päätimme uida ja kylpeä hotellin uima-allasosastolla ennen illalliselle lähtöä. Sauna oli hienoinen pettymys, sillä löylynheittomahdollisuutta ei ollut, kuumuutta ja kuivuutta piisasi sitten senkin edestä. Höyrysauna voitti kilpailun illan parhaana rentouttajana.

Maurilaislinnoitus

Yksi Ponta Delgadan kirkoista

1800-luvun lopulla istutettu japaninmänty kaupungin keskustassa

Kaupungin katunäkymää

Kaupungin portit

Suihkulähteellä

Toinen kauungin pääkirkoista iltavalaistuksessa

Aamulla vuokra-automme saapui hotellille säntillisesti klo 9. Tällä kertaa valitsimme mahdollisimman pienen kokoluokan auton, sillä täällä kadut ovat välillä todella kapeita. Pieni koko on kätevä myös siksi, ettei parkkipaikkoja juuri ole, vaan autot parkkerataan usein kadun varrelle tai jopa jalkakäytävälle. Meille oli valittu vuoden 2016 Opel Corsa, joka vakuuti varsin mukavalta menopeliltä tarkoituksiimme. Kulkupelillä on tarkoitus päästä saaren luontokohteisiin rennolla aikatauluttomalla otteella. Autovuokra kaikenkattavine vakuutuksineen kustansi 200 euroa neljältä päivältä. Ei mitenkään halpaa, mutta ehdottoman välttämätön menoerä.

Näppärä pieni ajokkimme

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Sete Cidadesia eli saaren kuuluisia kaksoisjärviä. Järvet ovat muodostuneet aikojen saatossa suureen tulivuorikraateriin. Erikoista järvissä on niiden väri, sillä toinen järvistä on vihreä ja toinen sininen. Tarun mukaan Sete Cidadesissa asui aikoinaan prinsessa, joka rakastui paimeneen. Prinsessan isä ei tietenkään hyväksynyt nuorta rakkautta, jolloin nuoripari itki niin, että kaupunki lähes hukkui kyyneliin. Toinen järvi on siis muodostunut prinsessan smaragdin vihreiden silmien ja toinen järvi paimenen taivaansinisten iristen kyynelistä. Ah, kuinka romanttista. Vaikka lämpöasteet pysyivät maltillisessa +20 asteessa, tuntui ilma paljon lämpimämmältä korkean ilmankosteuden vuoksi. Tosin vuoriston satunnaiset tuulenpuuskat pakottivat pukeutumaan villatakkiin. Ilmasto Azoreilla on muutenkin erikoinen, sillä sää voi vaihdella vuorokauden aikana useaan otteeseen nopeassa tahdissa, Sumu on myös yleistä, etenkin vuoristossa tämä aiheuttaa haasteita kauniiden maisemien näkyvyydessä. Sen tulimme huomaamaan heti ensimmäisellä näköalapaikalla. Onneksi sään vaihtuvuuden vuoksi myös sumu saattaa hälvetä hyvinkin nopeasti ja saimme lopulta näpsittyä muutamia mukavia kuvia kaksoisjärvestä.

Sete Cidadesin kaksoisjärvistä toinen on sininen ja toinen vihreä

Väriero johtuu kuulemma heijastuksista

Kaksoisjärvien ensimmäisen näköalapaikan vieressä sijaitsee toinenkin kiintoisa kohde, nimittäin autiotunut ja rappeutunut huippuhotelli 80-luvulta. Tämän ihanan aavemaisen hotellin sisällä sai kulkea vapaasti, Mitä ilmeisemmin paikka ei ollut kovin järkevä valtaisalle hotellikompleksille, Eipä ihme, sillä vuoriston arvaamaton sää ja riittämättömät palvelut sekä virikkeet eivät riittäisi täyttämään monenkaan matkailijan toiveita. Joitakin virikkeitä seutu kuitenkin tarjoaa, nimittäin useita patikointireittejä ja huikeita maisemia. Järvelle pääsee myös halutessaan soutelemaan kajakilla. Parhaimmat kuvat kaksoisjärvestä saa otettua hotellin katolta käsin, jonne mekin urheasti kiipesimme.

Hylätty luksushotelli

Pääovesta sisään

Hotellin sisätiloja

Hotellin parvekkeen näkymät olisivat kyllä upeat

Katolla

Kävimme myös mutkan Sete Citadesin pienessä kylässä ostamassa vettä ja juomassa oluet. Valitsimme pienen hieman syrjässä olevan baarin saadaksemme rauhaa turisteilta, sillä täällä niitä oli jo huomattavasti enemmän. Ensimmäistä kertaa englanninkielestä ei ollut hyötyä, mutta muutamalla osaamallamme espanjankielen sanalla ja käsimerkeillä selvisimme tästäkin. Onneksi portugalin kielessä on paljon yhteisiä sanoja espanjan kanssa. Hinnatkin olivat täällä syrjässä huokeimmat tähän mennessä, vaikka eivät ne Ponta Delgadassakaan päätä ole huimanneet. Kaksi olutta ja iso vesipullo kustansi 2,90 euroa. Jatkettuamme matkaa pysähdyimme vielä parilla näköalapaikalla, joissa sumu häiritsi kuvausta enemmän tai vähemmän.

Sete Cidadesin kirkko 

Sininen järvi kylästä katsottuna

Matkalla sumun peittämälle näköalatasanteelle

Samalla näköalapaikalla vain muutamia minuutteja myöhemmin aurinko taas paistoi

Maisemia olisi voinut tuijotella vaikka kuinka

Reitiltä löytyi myös peikkometsä

Koska aikaa vielä oli, ja varmuuden vuoksi olimme varautuneet uima-asuilla, päätimme ajella vielä Ferrariaan, josta löytyy tuliperäisiä kuumia lähteitä sekä laavakiveä. Ajoreitti paikan päälle oli vähän liiankin jännittävä, sillä sinne vievä hiekkatietie oli pääosin yhden auton mentävä ja kaiteeton vuoristotie. Onneksi reitillä oli silloin tällöin myös levennyksiä, jotka sattuivat pari kertaa riittävän etäisyyden päähän, jotta vastaantulevan ajoneuvon oli helppo väistää. Täpäriä tilanteita tuli kaksi, pakollinen pitkällä kapealla väylällä tehty ohitus, jossa autojen peilit hipoivat tosiaan, sekä erään paikallisen kuljettajan aiheuttamat sydämentykytykset, kun ilmestyi valtavalla vauhdilla mutkan takaa. Onneksi portugalilaisella herralla oli nopeat refleksit, varmaankin ovat niin tottuneita vastaaviin tilanteisiin. Upeita postikorttimaisemia nähtiin nyös tällä etapilla.

Kapea vuoristotie oli turhankin jännittävä

Lehmiä laiduntaa pitkin tilkkutäkkirinteitä

Rannat ovat kallioisia

Ferrariassa suunnittelimme uivamme meressä, jonka rannassa kuumat lähteet yhtyvät viileään meriveteen. Paikalle päästyämme tulimme toisiin aatoksiin, sillä aallot olivat valtavat ja vesi epämiellyttävän roskaisen näköistä. Rantakaistale oli kuitenkin kivan uniikki ja kuvauksellinen paikka mustine epäsymmetrisine laavakivimudostelmineen. Pääsimme lopulta uimaankin, vaikka tästä huvituksesta joutui maksamaan hävyttömät 6 euroa. Paikalla oli nimittäin myös allas, johon laskettiin kuumaa lähdevettä. Mukavahan tuolla oli lillua, kun ympärillä puhalteli vilpoisa merituuli eikä sieltä olisi huvittanut nousta ollenkaan pois, Lopulta lähdimme viiden kieppeillä ajelemaan takaisin Ponta Delgadaan, joten ehdimme vielä hieman levätä ennen illallista. Tai minä lepäilin, kun siippani kävi vielä hölkkäämässä pitkin rantakaistaletta. Huomiseksi olemme suunnitelleet jonkinlaista patikointiretkeä, mutta suunnitelmat ovat vielä auki ja niin saavatkin olla, nyt mennään ihan fiiliksen mukaan ja eletään hetkessä.

Aallot löivät korkealle uimapoukamassa

Ranta muodostui laavakivestä

Yksikerataisella uimalalla oli kysyntää hinnasta huolimatta