Suuri amerikkalainen ruokapäivitys

Pian päätettyäni tehdä tämän ruokapäivityksen huomasin haukanneeni hieman liian suuren palasen kakkua, sillä tällä suurella maalla on niin monimuotoinen ruokakulttuuri, ettei siitä voi kertoa kovinkaan lyhyesti. Huomasin myös, kuinka vaikeaa siitä on kertoa ilman, että selostuksesta tulee käsittämätön sillisalaatti, joka rönsyilee jokaiseen ilmansuuntaan. Pohdittuani ja pyöriteltyäni ideaa parisen viikkoa, tulin lopulta lopputulokseen, että helpoin ja selkein vaihtoehto on vain listata asioita oman otsikon alle ja kertoa niistä niin lyhyesti kuin mahdollista. Joka on tietysti helpompi sanoa kuin tehdä meikäläiselle, jonka jutut helposti rönsyilevät loputtomiin. Yritän kuitenkin parhaani.

Ensin hieman yleisesti tästä ruokakulttuurista, joka on muodostunut useiden eri maiden siirtolaisten, alkuperäiskansojen sekä aikoineen orjina maahan tulleiden afrikkalaisten myötävaikutuksella. Tietysti amerikasta löytyy puhtaasti eri maiden ruokia edustavia ravintoloita ihan kaikista kuviteltavista maista. Yleisimpinä meksikolaiset, kiinalaiset ja italialaiset ravintolat. Meksikolainen ruoka on jo lähes yhtä amerikkalaista, kuin pikaruoka, sitä saa ihan kaikkialta ja vieläpä hyvää sellaista. Sitten on erilaiset ruokalajit, jotka ovat aikojen saatossa muotoutuneet tässä monikulttuurisessa sulatusuunissa. Maa on suuri ja ruokakulttuuri vaihtelee eri osavaltioissa paikallisen ruoka-ainetarjonnan sekä kulttuurierojen vaikutuksesta. Amerikassa, jos missä on myös erinomainen mahdollisuus päästä maistamaan kuuluisien huippukokkien luomuksia. Esimerkiksi Las Vegasissa sijaitsee vähintään yksi ravintola kaikilta tunnetuilta huippukokeilta, kuten Gordon Ramseylta, Tom Colicchiolta, Daniel Bouludilta, Wofgang Buckilta ja monelta monelta muulta.  Meidän kaltaisillemme ruokafanaatikoille Amerikka on siis kuin karkkikauppa lapselle.

Meksikolaista. Ei ehkä näytä hyvältä, mutta oli taivaallista.

Alkuruoka Daniel Bouludin ravintolassa Vegasissa

Beef Wellington niin ikään Bouludin ravintolassa

Perinteinen Kolumbialainen ruoka-annos Miamissa

Ravintolakulttuurissa on myös muita eroja. Ensinnäkin annokset ovat lähes poikkeuksetta liian suuria kerralla syötäväksi, siksi onkin hyvin yleistä ottaa ruoan tähteet mukaan eli Doggy-bagiin. Totuimme siis pian, että tätä mahdollisuutta tarjottiin aina ruokailun päätteeksi, jopa niissä hienoimmissa ravintoloissa. Eräs yleinen tyyli on myös se, ettei ravintola tarjoile alkoholia, mutta asiakas voi tuoda mukanaan esimerkiksi viinipullon tai olutpakin, jonka tarjoilija sitten tarjoilee pöytään. On yleistä, ettei pääruoka sisällä lisuketta, vaan esim. lihalle valitaan luettelosta kaksi tai kolme lisuketta. Lisukkeina on yleensä erilaisia perunoita, kasviksia, juustomakaroonia ja erilaisia salaatteja, harvoin riisiä. Joskus väsyneenä tämä loputon valintojen teko tuntui työläältä, erityisesti silloin, kun vielä lisukeleivissäkin täytyi tehdä erillinen valinta. Amerikassa tippikulttuuri on ehdoton, sillä tarjoilijoiden palkka koostuu isolta osin tipeistä. Tipin voi jättää myös kortilla maksaessa, helpotuksena kuittiin on valmiiksi laskettu ehdotuksia sopivasta määrästä. Käytännössä se tarkoittaa 18% jos palvelussa oli toivomisen varaa, 20% hyvästä palvelusta ja 22% erinomaisesta palvelusta.

Liha-annos kolmella lisukkeella. Kuvassa myös Maissileipää.

Paitsi ruoissa, myös juomissa koot ovat valtavia. Pienin kahvi oli yleensä 0,33l. Kahvi on lähes poikkeuksetta liian laihaa suomalaiseen makuun. Hyvää kahvia saa paitsi Star Bucksista, myös Whole Foods- marketista ja joistakin ravintoloista. Yleisemmin joimme kuitenkin huoltoasemakahvia, sillä huoltoasemilla täytyi pysähtyä joka tapauksessa. Edellisestä kerrasta viisastuneena, emme enää kokeilleet automaattien cappuchinoja, sun muita erikoiskahveja, sillä ne ovat niin makeita, että pelkkä ajatus saa hampaat tippumaan. Myös limukkakupit olivat jättikokoa, tosin sen ymmärsi paremmin, kun huomasi, että tapana on laittaa ensin kuppi täyteen jäitä ja sitten vasta limsaa. Pikaruokapaikoissa juoma otettiin kuitenkin poikkeuksetta itse, jolloin laitoimme jäitä vähemmän ja otimme loput juomat mukaan.

Annoskoot olivat turhankin suuria

Perinteisiä lounasleipiä, kera ranskalaisten tietysti

Amerikkalainen olut on suurelta osin pahaa. Paikalliset rakastavat eniten juuri vetisiä ja mauttomia merkkejä, kuten Budweiseria ja Coorsia. Lisäksi erityisen suosittua on edellä mainittujen merkkien light versiot. Tämä on erityisen harmillista pienissä kaupoissa tai vaikkapa urheilutapahtumissa, sillä näissä paikoissa ei muuta ole edes tarjolla. Lähimpänä suomalaista lageria lienee Red Ale / Amber Ale, jota saa yleisesti ainakin ravintoloista. Varmaan hyviä oluita löytyy enemmältikin, mutta löydettyäni mieluisen merkin jo edellisellä reissulla, en juuri muita enää kokeillut, paitsi pakosta. Eli jos pidät vehnäoluesta, Blue Moon on hyvä valinta ja niin laajalle levinnyt, että sitä saa lähes kaikkialta. Blue Moon tarjoillaan ravintoloissa aina appelsiinilohkon kera ja se sopiikin siihen hyvin. Toinen ihan hyvä, mutta harvemmin tarjolla oleva vehnäolut on Shock Top. USA on viininviljelysmaa, joten hyvää viiniä sieltä kyllä saa. Itse joimme sitä harvakseltaan kuumuuden vuoksi.

Jälleen Meksiloista. Kuvassa myös lempiolueni Blue Moon, appelsiinin lohkolla tietysti

No, pitemmittä puheitta seuraavaksi siis listattuna amerikan erikoisuuksia täysin satunnaisessa järjestyksessä:


BISCUIT AND GRAVY

Tyypillinen amerikkalainen aamupalavaihtoehto. Biscuit tarkoittaa pientä pyöreää leipää, joka muistuttaa kovasti englantilaista skonssia. Leipä tarjoillaan lämpimänä, lämpimän kastikkeen kera. Tyypillisimpiä kastikkeita on eräänlainen suolainen kermakastike tai makkarakastike. Me törmäsimme ruokalajiin useilla motelliaamiaisilla, jolloin tarjolla oli poikkeuksetta tätä valkoista kermakastiketta. Mieheni piti tästä, ja söi sitä aina, kun sitä oli tarjolla. Minulle riitti yksi kokeilukerta. Ei se pahaa ollut, muttei myöskään ruokaa, jota tahdon aamulla syödä. Mikäli motelli mainostaa tarjoavansa lämmintä aamupalaa, ei siis kannata odottaa munia ja pekonia, sillä yleisimmin se tarkoittaa bicuitia ja gravya.

Hyvin perinteinen Biscuit and Gravy (kuva lainattu netistä)

GRITS

Gritsiä eli maissipuuroa syödään useimmiten osana aamupalaa, mutta se voi olla myös pääruoan lisuke. Ruokalaji on alunperin lähtöisin intiaaneilta, mutta sittemmin levinnyt myös siirtolaisten keittiöihin. Ruokalajia pääsee todennäköisimmin ja aidoimmillaan maistamaan etelävaltioissa, vaikka sitä voi saada myös muualta. Me maistoimme puuroa aamupalalla Floridan Ocalassa. Valkoista hyvää puuroa, jota söimme voisilmän kera. Puuroon voidaan sekoittaa myös suurinpiirtein kaikkea, mitä omelettiinkin, joka on pelkkänä ajatuksenakin kuvottava. Muistuttaa etäisesti mannapuuroa, mutta on isojyväisempää ja hieman makeampaa.

Perinteinen aamiasannos maissipuuron kera

BREAKFAST BURRITO

Aamupala burrito on loistava ruokalaji. Tortillan sisään kääritään siis kokonainen aamupala. Yleensä siellä on ainakin kananmunaa, jonka lisäksi siellä voi olla mitä tahansa aamupalaksi soveltuvaa, kuten paistettuja perunoita, papuja, pekonia, makkaraa ja erilaisia kasviksia. Breakfast burrito on niin suosittua, että sitä saa lähes kaikkialta. Kaupoista, huoltoasemilta, joistakin pikaruokapaikoista eli oikeastaan kaikkialta, mistä aamupalaakin. Erinomainen vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun on tarve napata vain aamupalaa mukaan ja lähteä tien päälle.


SAUSAGE

Sausage eli makkara ei Amerikassa ole meille totutussa pitkulaisessa muodossa. Makkaralla tarkoitetaan siis sitä mössöä, jota esim. grillimakkaran kuoren sisälle laitetaan. Siinä muodossa sausage on siis kastikkeissa tai pizzan päällä. Aamupalalla se voi olla paistettuna myös pihvin muotoon. Mikäli se on tungettu kuoren sisään, silloin se onkin sitten Hot Dog.


CHILI JA CHILE

Näiden ero on syytä muistaa. Chili on poikkeuksetta mausteista tomaatti-jauhelihakastiketta, kun taas chile on meidän chilinä tuntema tulinen kasvi. Jos siis tarjolla on chilidog tai chiliburger, se ei yleensä tarkoita tulista makuelämystä, vaan hotdogia tai hampurlaista, jossa on välissä myös mausteista jauhelihakastiketta. Tosin tulista chiliäkin saa, esimerkiksi New Mexicosta. Silloin sinulta voidaan myös kysyä, että haluatko vihreää vai punaista chiliä. Jos et osaa päättää, voit sanoa myös Christmas eli joulu, jolloin saat molempia. Vihreä on yleensä sitä tulisempaa lajia. Jos haluat tulisen burgerin, sen täytyy sisältää chileä tai jalapenoa.


PO´BOY

Po´boy on tyypillinen Lousianalainen patongin mallinen leipä, jonka täytteenä voi olla erilaisia lihoja, mutta ehkä vieläkin tyypillisemmin friteerattuja katkarapuja tai kalaa, joskus myös kanaa.
Ihan hyvää, muttei mitenkään erityistä.

Tyypillinen Po´Boy friteeratuilla katkaravuilla (kuva lainattu netistä)

GUMBO

Gumbo on epäilemättä Cajun-keittiön helmi. Cajun on Lousianaan muuttaneiden Kanadan ranskalaisten eli Acadioiden keittiö, johon on sekoittunut mm. espanjalaisia ja afrikkalaisia vaikutteita. Gumbo on voimakkaiden makujen pataruoka, jonka pääraaka-aineena käytetään yleensä makkaraa, kanaa tai mereneläviä, myös muu liha on mahdollista. Liemi on tummaa, paksua ja pitkään haudutettua. Okra, varsiselleri, paprika, sipuli, tomaatti sekä cajun mausteet muodostavat gumbon pohjan. Ihanaa lohturuokaa, jota syödään riisin kera.

JAMBALAYA

Toinen tyypillinen Cajun ruoka. Vähän niin kuin espanjalainen paella, mutta voimakkaammin maustettua. Älyttömän hyvää.


BLACKENED FISH

Blackened on eräänlainen tyyli valmistaa ruokaa ja jälleen cajun-keittiön ihmeitä. Nimi on osuva, sillä ruokalji näyttää käsittelyn jälkeen hiiltyneeltä. Käsittelyn saa perinteisimmin kala, mutta usein myös kana ja joskus muukin liha. Kala dipataan sulatettuun voihin, pyöritellään erityisessä perinteisessä mausteseoksessa, joka sisältää mm. erilaisia yrttejä ja pippureita. Tämän jälkeen kala paistetaan nopeasti erittäin kuumalla valurautapannulla.


MAISSILEIPÄ JA HUSHPUPPIES

Ei liene yllätys, että myös maissileipä on nimenomaan etelävaltioiden ruokalaji. Se johtuu tietysti siitä, että alue on otollista maissinkasvatusaluetta. Alunperin maissi kuului isona osana alueella asuneiden natiivien, kuten Cherokee intiaanien ruokavalioon. Maissileipää tekivät siis jo muinaiset intiaanit. Maissi on ollut aina myöskin halpaa, jonka vuoksi maissi kuului myös orjien yleisimpiin raaka-aineisiin. Sisällissodan aiheuttaman puutteen aikana maissi yleistyi myös valkoisten ruokavalioon eri muodoissaan. Hushpuppiesit ovat maissileipätaikinasta tehtyjä friteerattuja palleroita, joita voidaan tarjota pääruoan lisukkeena. Maissileipä on yksi minun suosikeistani. Tämä pehmeä hieman makea leipä on lämpimänä voin kanssa syötynä ihan taivaallista. Leipä tehdään yleensä uunipellillä ja on rakenteeltaan, kuin sokerikakkua.

Maissileipää (kuva lainattu netistä)

HOTDOG

Kaikkihan tietävät hotdogit, mutta kukaan ei tiedä milloin ja kuka tämän herkun on alunperin keksinyt. Varmaa on vain se, että herkku on alunperin saksalainen keksintö. Amerikassa sitä tarjoiltiin ensimmäisen kerran 1800-luvun loppupuolella, jonka jälkeen siitä onkin tullut yleinen herkku. Aidoin tapa olisi ostaa hotdog suoraan kadulta, eli hotdog-kärrystä, mutta emme ole koskaan törmänneet tällaiseen. Tätä varten täytyisi siis matkustaa New Yorkiin, joka on Hotdog-kärryjen luvattu valtakunta. Seuraavaksi varmin paikka lienee urheilutapahtuma, taikka huvipuisto. Täytyy myöntää, että olemme aika harvakseltaan maistaneet amerikkalaista hotdogia, sen sijaan chilidogia useammin. Chilidog on siis hotdogin muunnelma, jolloin väliin tulee jauhelihakastke sekä cheddar-juustoraastetta.

Chilidog

CORN DOG

Uppopaistettu, tikussa tököttävä makkara maissikuoressa. Lähtöisin myös saksalaisilta siirtolaisilta. Corn Dogia saa ympäri maan. Niitä myydään yleensä huvipuistoissa sekä pienistä kojuista katujen varsilta. Varsin hyvää, ja niin raskasta, että yksi kyllä tyydyttää nälän. Kuoresta tulee minulle aina mieleen munkkitaikina.

Corn Dogeja maistelemassa Disneylandissa

CATFISH

Catfish eli monni on myös etelän yleisiä ruokalajeja, koska mm. Missisippijoessa niitä elelee pilvin pimein. Tarjoillaan lähes poikkeuksetta friteerattuna ja tartar-kastikkeen kera. Maistamisen arvoista, mutta ei kuulu suosikkeihin.

Tyypillinen konstailematon etelävaltiolainen annos. Annoksessa mm. kissakalaa ja tartar-kastiketta

PRALIINIT

Praliinit ovat myös erityisesti Lousianan herkku, sillä juuri Lousianan maaperä on otollinen kasvualusta sekä sokeriruo´olle, että pecaanipuille, jotka molemmat kuuluvat praliinien pääraaka-aineisiin. Praliinit ovat perinteisesti käsintehtyjä toffeemaisia makeisia, joita saa esimerkiksi New Orleansista monessa muodossa ja maussa. Hyviä, mutta kerralla voi syödä vain vähän.


HAWAJILAINEN PIKARUOKA

Hawajikin on Amerikkaa, joten ei ihme, että myös hawajilainen ruoka on edustettuna, onhan Helsingissäkin. Törmäsimme tosin vain tähän hawajilaiseen pikaruokaan ja siihenkin harvoissa paikoissa. Ymmärrän kyllä, ettei tämä ole ihan omiaan amerikkalaiselle rasvaisen ruoan ystävälle. Terveellisyys on kuitenkin myös USA:ssa nostanut kovasti päätään. Jopa kahden vuoden aikana ero oli huomattava. Tätä herkkua söimme lounaaksi Losissa. Ruoka tilataan samaan tapaan, kuin Sub Wayssa eli vaiheittain valitaan ainekset omaan annokseen. Yksi parhaista ruoista, jota olen koskaan syönyt. Raikasta ja runsaasti makua. Mausteena toiminut neonoranssi villakuoreen mäti oli uusi mahtava tuttavuus. Jos pohjaksi valitsee puoleksi riisin ja puoleksi maissilastun, voi parhaat palat syödä ensin maissilastujen päällä ja loput sitten riisin kera. Toimii. Laitan tähän linkin ketjun ruokalistaan, jottei tämä mene ainesten luetteloksi.

http://www.pokinometry.com/menu/

Taivaalliset Havajilaiset annokset

FRIED CHICKEN

Fried Chicken eli paistettu kana on hyvin tyypillinen amerikkalainen ruokalaji. Tämäkin on alunperin lähtöisin etelävaltioista, mutta toki sitä saa ihan kaikkialta USA:sta. Stereotyypisesti Fried Chicken mielletään afroamerikkaisten ruoaksi, koska ruokalaji oli hyvin suosittua orjien keskuudessa sisällissodan aikoihin. Ehkä elokuvien ja lukemieni kirjojen ansiosta miellän itsekin fried chickenin, maissileivän sekä maissipuuron mustien mammojen keittiöiden aarteina, kunnon lohturuokana. Paistettu kana on hyvin maustettua ja siinä on rapea leivitetty kuori. Se tarjoillaan yleensä koipien ja siipien muodossa, puolikkaana tai jopa kokonaisena. Mustien mammojen lohturuoka sopii minulle, sillä tämä lukeutuu yksinkertaisuudessaankin minun suuriin suosikkeihini.


CHICKEN FRIED STEAK

Älä anna nimen hämätä, sillä ruokalaji ei ole kanaa nähnytkään. Kyseessä on paneroitu possupihvi eli tuttavallisemmin wieninleike. Jos haluat vastaavan kanana, on se sitten Chicken Fried Chicken. Toki tarjoiljat muistavat huomauttaa asiasta, ettei tule pettymystä. Me tiesimme tämän etukäteen, mutta eräs asiakas meinasi saada asiasta hepulin, kun se ei käynyt hänen järkeensä, ei sitten millään.


BUFFALO WINGS

Hyvin tyypillinen amerikkalainen ruokalaji, jota tulee ehdottomasti maistaa sen syntymämaassa. Etikkaisessa chilikastikkeessa ryyditettyjä kanansiipiä. Ihan parasta. Jos ei tykkää siivistä buffalomaustettua kanaa saa myös eri muodoissa. Itse söin myös buffalo chicken-leivän, jossa kana oli fileenä, mutta maku oli ehtaa buffaloa, nam.

Buffalo-kanaleivät

Valtava kulhollinen kanansiipiä ja rehuja

RIBS

Ribsit ansaitsevat periamerikkalaisena ruokana maininnan siinä, kuin kanan siivetkin. USA:ssa saat varmasti hyviä, Texasissa vielä parempia. Tarjolla voi olla possun, naudan tai lampaan ribsejä, mutta yleisemmin possun. Ribsit voidaan valmistaa myös monella tavalla, kuten grillattuna, liekitettynä savustettuna ja haudutettuna tai näiden kombinaatioina. Hyvien ribsien salaisuus on glaseeraus, joka antaa maun lisäksi hieman tahmean pintakoostumuksen. Hyvää se on aina, kuten rasvainen liha tuppaa olemaan.


MAC AND CHEESE

Juustomakaroni on myös hyvin amerikkalaista. Harvoin syödään sellaisenaan, mutta lisukkeena hyvin suosittua. Jos haluat koota lautesellesi mahdollisimman amerikkalaisen kokonaisuuden olisi se ribsit, kaalisalaatti ja juustomakaroni. Minuun tämä ei muutamankaan kokeilun jälkeen ole tehnyt vaikutusta. Aika mautonta.

Lisukkeena Mac & Cheese

PANCAKES

Pannukakut kuuluvat tietysti olennaisena osana aitoamerikkalaiseen keittiöön. Niitä saa aamupalaa tarjoavista ravintoloista ja yleensä vaihtoehtoja on useita. Suosituimpia lienee mustikka- ja suklaamurupannarit. Tyypillisintä on kuitenkin syödä peruspannaria voin ja vaahterasiirapin kera. Motelliaamiaisilla on usein mahdollisuus paistaa itse valmistaikinasta joko pannaria tai vohveleita.

Pannukakkuannokset

BATAATTI

Bataattia syödään nykyään jo aikalailla Suomessakin. Amerikassa se valmistetaan perinteisimmin uuniperunan tavoin ja tarjoillaan kaneli-sokeri-voin tai hunajan kera. Uusi tuttavuus tässä muodossa ja täytyy sanoa, että kaneli-sokeri-voi sopii bataatin kylkeen erinomaisesti, joten tulemme syömään bataattia kyseisellä tavalla myös kotimaassa.


ALLIGAATTORI

USA on niitä harvoja maita, jossa voi päästä syömään myös alligaattorin lihaa. Itse törmäsimme vain alligaattorimakkaraan New Orleansissa, joten tämä erikoisuus jäi maistamatta. Mausteisessa makkarassa, kun ei olisi varmastikkaan erottanut alligaattoria possusta.


MOUNTAIN OYSTERS

Kuten ruokalistassa mainittiin "Jos luulet saavasi mereneläviä, tilaa jotakin muuta" Kyseessä eivät siis ole osterit, vaan härän kivekset. Tarjoillaan pieninä palasina, hyvin maustettuna ja paksussa taikinakuoressa. Mikään friteerattu ei voi olla pahaa, joten sitä ei ole tämäkään. Herkullisia chilikastikkeseen ja majoneesiin dipattuna. Koostumus oli välillä hieman sitekeä, mutta ei häiritsevästi. Tämä on lähinnä Texasin herkku, johtuen varmaankin laajasta karjankasvatus perinteestään. Ehtaa cowboy-ruokaa parhaimmillaan.


KEY LIME PIE

Ainoa varsinainen jälkiruoka, joka ansaitsee erityismaininnan. Nykyään sitä enää harvoin tehdään nimenomaan Key Limestä, sillä Limeä ei enää juurikaan kasvateta Florida Keysissa. Key Lime Pie on siis lime-piiras, jonka tärkein ainesosa limemehun lisäksi on kondensoitu maito. Parhaimmillaan se vie kielen lopullisesti mennessään. Söimme tätä Floridan herkkua kolme kertaa, joista vain yksi oli onnistunut. Jälkiruoat ovat lähes aina aivan liian makeita ja niin valitettavasti suurin osa Key Lime Piesta, mutta kun oikea löytyy, niin se on kaiken vaivan arvoista.

Yksi versio Key Lime Piesta

Toinen versio marenkikuorella

POP TARTS

Hyvin amerikkalainen leivonnainen, joka on suunniteltu valmistettavaksi leivänpaahtimessa. Ohuen neliskanttisen leivoksen sisällä on makea täyte, joissakin myös pintaglaseeraus. Suosittu erityisesti aamupalana. Makuvaihtoehtoja on kaikenkaikkiaan 29 erilaista.


TWINKIES

Twinkies on myös ikivanha legendaarinen tuote. Tämä patukan muotoinen leivos on tehty sokerikakkutaikinasta, jonka sisältä löytyy vaniljainen kermatäyte. Itse tunnistan tuotteen useista sarjoista ja kirjoista. Erityisesti kirjojen hahmoilla sattuu olemaan ainakin juuri Twinkies taskussaan, kun heidän täytyy selviytyä hengissä hallussaan olevilla ruoka-aineksilla. En tiedä ketkä Twinkiesejä oikeasti syö, sillä pahaahan se on. Ylimakeaa ja mitään sanomattoman makuista. Ehkä olen huono arvostelemaan, sillä aina minunkin täytyy syödä ainakin yksi Twinkies, ihan vain nostalgian vuoksi.

Twinkiesit (kuva lainattu netistä)

Varmasti jäi vielä ruokalajeja mainitsematta, mutta tässä tuli kuitenkin kattaus, jotka ovat tavalla tai toisella tehneet itseeni sen suurimman vaikutuksen. Varmasti mm. donitsit ja aamiasmurot ovat myös hyvin amerikkalaisia, mutta niistä ei meillä juurikaan ole kokemusta, vaikka ihastuinkin hotelliaamiaisilla tarjottaviin täysjyvämuroihin, joissa oli rusinoita mukana. Takuulla on myös ruokalajeja, joista emme ole kuulleetkaan tai tulleet ajatelleeksi, mutta eipä tämän ole tarkotuskaan olla täydellinen.


PIKARUOKA

USA:sta kun on kyse, ansaitsee pikaruoka ihan oman osionsa. Pikaruokaketjuja riittää kymmeniä erilaisia. Mc Donalds lienee se suosituin, mutta asiakkaita riittää myös monelle muulle hampurilaisketjulle, joita onkin eniten. Lisäksi on meksikolaista pikaruokaa, kanaruokaan erikoistuneita ja voileipiin keskittyneitä. Lasken pikaruoaksi myös amerikkalaiset pizzaketjut, sillä italialaiset pizzeriat on sitten erikseen. Yritimme lounastaa mahdollisimman monessa ketjussa ja pari kertaa söimme pikaruokaa myös illalliseksi ja aamiaiseksi, mutta ehdimme siltikin käydä vain murto-osassa. Luonnonpuistot, huvipuistot sekä muut nähtävyydet ovat pikaruokaketjuvapaata aluetta, joten aina ei toki ollut mahdollisuuttakaan tutustua uusiin kohteisiin.

Suurimmassa osassa ketjuja on autokaista, joita amerikkalaiset tuntuvat rakastavan. Mikäli autokaistaa ei ole, tarjoilijat tuovat kyllä ruoan silti parkkipaikalle, mikäli autosta ei jaksa nousta. Todistimme nimittäin kerran tällaista tapahtumaa, kun perheen isä ja tytär menivät sisään tilaamaan, jäi perheen sairaalloisen lihava äiti autoon, jonne tarjoilija toi sitten ruoka-annoksen. Välillä pikaruoan tilaaminen oli uuvuttavaa, sillä vaihtoehtoja oli yleensä valtavasti. Jenkithän tiesivät jo sisään mennessä mitä tilaavat, mutta meitä pidettiin varmaan outoina, kun jouduimme välillä tutustumaan valotaulun ruokalistaan pitkäänkin. Sitten oli vielä se itse ruoan tilaaminen, joka molemmin puolin murteella suoritettuna oli välillä aikamoista taistelua. Tilaaminen, kun ei aina ollut niin yksikertaista, että tilaat jonkin aterian tietyn kokoisena ja kerrot syöväsi sen paikanpäällä. Nimittäin lisäkysymyksiä saattoi tulla arvaamatta erilaisista kastikkeista, perunoista, leivistä jne. No, aina saimme kuitenkin haluamamme ruoan tilattua, joka lienee pääasia. Seuraavaksi arvioita ketjuista, joihin ehdimme tutustua sekä pari mainintaa paikoista, joissa emme käyneet, mutta ansaitsevat silti tulla mainituiksi.

Hampurilaisannos Hardeesissa

Burger Kingissä aamiaisella

Wendy´sin annos

Pizza Hutissa

Johnny Rocketissa

KFC

KFC eli Kentucky Fried Chicken on erittäin suosittu erilaisia uppopaistettuja kana-annoksia tajoileva pikaruokaravintola. KFC on niitä harvoja ketjuja, jotka ovat levinneet myös eurooppaan. Listalta löytyy siis kanaa, filettä, nugetteja, siipiä, koipia uppopaistettuna. Leivän välissä tai sellaisenaan. Myös erilaisia annoksia, joissa pääsee maistamaan useita erilaisia tuotteita, on useita erilaisia. Kanan kylkeen saa valita myös lisukkeita perunasalaatista juustomakarooniin ja ranskalaisista kaalisalaattiin. Täältä saa myös niitä TV:stä tuttuja valtavia kanaämpäreitä. Ei liene yllätys, että KFC on minun suuria suosikkejani.

POPEYES

Niitä harvoja KFC:n kilpailijoita, joten tarjonta on aikalailla samanlainen. Erityisesti etelävaltioissa näimme useita ketjun ravintoloita. Näimme myös kolmannen kanaketjun jossain vaiheessa, mutta en edes muista nimeä. Popeyesia ei voinut olla huomaamatta eikä muistamatta, vaikka emme siellä käyneetkään, sillä ketju mainosti näkyvästi myös TV:ssä.

TACO BELL

Erittäin suosittu meksikolaista pikaruokaa tarjoava ketju. Ketjun ravintoloita tuntui olevan ihan kaikkialla. Listalla on siis kaikkea mahdollista tyypillistä meksikolaista, burritoksia, tacoja, enchilladoksia, quesadilloja, nachoannoksia sekä näiden kaikkien komboja. Tilasimme molemmat kombot, jolloin olo oli kuin lapsella jouluna, kun aukoi erilaisia kääreitä ihmetellen mitä sieltä löytyykään. Tykkäsimme molemmat kovasti, tosin ei meksikolaisen ravintolaruoan veroista. Ketju on myös aika hallitseva, koska emme ainakaan huomanneet muita vastaavia ketjuja missään.

ARBY´S

Arby´s tarjoilee erilaisia lämpimiä voileipiä hyvällä menestyksellä. Ketju kyllä tietää mitä tekee, sillä en ole parempaa voileipää eläissäni syönyt. Voittaa Sub Wayn maussa mennen tullen, mutta terveellisyys onkin sitten toinen juttu.

PIZZA HUT

Se kaikista tunnetuin ja suosituin pizzaketju, joka löytyy nykyään myös Suomesta, tosin konsepti on hieman suppeampi. Eikä ihme, sillä pizzat olivat tosi hyviä. Tosin taso hieman vaihteli, sillä toisella kerralla ei ihan päästy niihin suuriin rakkauden fiiliksiin, kuin ensimmäisellä kerralla. Pohjakastikkeen sai valita neljästä vaihtoehdosta. Myös pizzapohjan sai valita. En yleensä pidä pannupizzasta, mutta pizzahutin kevyt ja kuohkea ja pinnalta rapea taikina vei sydämeni. Rakastuimme myös kermaiseen valkosipuli-parmesanikastikkeeseen tomaattikastikkeen korvikkeena. Vielä kun valitsi parmesanilla kuorrutetut reunukset, niin kokonaisuus oli täydellinen. Yleensähän vatsan täyttyessä reunat jää syömättä, mutta nyt olisin ollut onnellinen jo pelkistä reunoistakin, niin hyvältä ne maistuivat. Mainittakoon vielä, että pizzan lisäksi Pizza Hut tarjoilee myös erilaisia sivutuotteita, kuten pastaa ja wingsejä. On syytä huomioida, että osa toimii pelkkinä Take a Way-paikkona, jolloin paikan päällä syöminen ei onnistu.

DOMINO´S

Pizza Hutin pahin kilpailija, joka toimii hyvin pitkälti samalla konseptilla. Meidän mielestämme Pizza Hut vei voiton mennen tullen. Asiaan saattaa hieman vaikuttaa tosi unelias ja nuiva palvelu, jonka saimme eräässä Floridassa sijaitsevassa ravintolassa osaksemme. Wingsit olivat kylläkin täällä erityisen hyviä.

WAFFLE HOUSE

Ketju on maan laajuinen, mutta erityisesti Floridassa se kiinnitti huomiomme, sillä siellä ketjun ravintoloita oli joka kulmalla. Kävimme paikassa aamupalalla, ja aamupalapaikka Waffle House erityisesti onkin. Tosin oletimme ravintolan tarjoavan lähinnä erilaisia vohveleita. Toki vohveleitakin on tarjolla, mutta pääasiassa tarjolla on erilaisia aamiasannoksia.

WENDY´S

Kolmanneksi suurin hampurilaisketju Mc Donaldsin ja Burger Kingin jälkeen. Wendy´s vannoo tuoreiden raaka-aineiden ja perinteisyyden nimiin, siksipä ruokalista onkin aika suppea. Käytännössä vaihtoehtoina ovat kanahampurilainen tai juustohampurilainen, tosin pekonia saa molempiin. Juustohampurilaisen saa kolmessa eri koossa. Tunnetuin tuote lienee kuitenkin Frosty, joka on ikään kuin pehmistä kupissa, makuvaihtoehtoja on tässäkin kuitenkin vain kaksi, suklaa ja vanilja. Itse en ihastunut, burgeri oli jokseenkin kuiva ja mauton.

DAIRY QUEEN

Dairy Queenin slogan kuuluu fan food not fast food, no pikaruokaa DQ joka tapauksessa tarjoilee. Listalta löytyy erilaisia hampurilaisia, voileipiä sekä kana-annoksia. Täältä löytyy mm. tulinen hampurilainen nimeltään Flame Thrower. Dairy Queen on kunnostautunut erityisesti myös jälkiruokiin, joten erilaisia kakkuja ja jäätelöannoksia on useita vaihtoehtoja. Me söimme tylsästi vain hampurilaisannokset. Ihan maittavaa, mutta ei voittanut sydäntä millään erityisellä tavalla.

DENNY´S

Denny´on erikoisempi pikaruokaravintola, sillä listalta löytyy valtavat määrät erilaisia ruoka-annoksia. Paitsi hampurilaisia ja voileipiä, Denny´s tarjoilee myös kala-annoksia, pihviannoksia ja muita illallisruokia. Myös aamupalavalikoimasta löytyy kaikkea pannukakuista omeletteihin ja kaikkea siltä väliltä. Päätimme kuitenkin testata täälläkin nimenomaan hampurilaisia, joista tykkäsimme kovasti molemmat. Löytyi sekä makua, että mehevyyttä. Tätä voin suositella, mikäli luulet ettei pää mene pyörälle vaihtoehtojen määrästä.

JACK IN THE BOX

Jack in The Boxista saa myöskin monenlaista sapuskaa, kuten burgereita, tacoja ja kana-annoksia. Täällä koimme vaikeimman tilaussession, sillä ravintola sijaitsi Baton Rouge nimisessä kaupungissa eteläisessä Lousianassa, joten murre oli erityisen leveää. Pelkkä kysymys "Curly fries or regular?" kuullosti siansaksalta, kun se tuli yllättäin. En tiedä mistä ravintola on saanut nimensä, mutta mukaan otettaessa ruoka pakataan pussin sijasta laatikkoon ja paikalla syödessäkin tarjottimen tilalla on eräänlainen muovinen laatikko. Ihan maittavaa, mutta ei ihan täysosuma.

JOHNNY ROCKETS

Johnny Rockets mainostaa itseään aitoamerikkalaisena pikaruokaravintolana ja sellainen se toki onkin. Hienointa paikassa on 50-luvun henkeen rakennettu sisustus ja tunnelma tarjoilijoiden vakoisia essuja ja suikkia myöten. Ihastuttava paikka, jossa ruokakin on hyvää. Täällä jos missä kuuluu hampurilainen nauttia pirtelön kera. Toinen juoma jota voisi kokella on floats, joka on limsaa jäätelöpallolla. Mainittakoon vielä, että Johnny Rocketsilla on myös signature hampurilainen nimeltään Route 66.

HARDEE´S

Perinteinen hampurilaispaikka, jonka listalta löytyy lähinnä perinteisiä burgereita ja kanaburgereita, Aamupalalista on itseasiassa monipuolisempi ja aamupalaa me täällä kävimmekin syömässä. Tarjolla on erilaisia täytettyjä aamupalaleipiä ja croisantteja. Myös muita perinteisiä aamupalavaihtoehtoja löytyy, kuten biscuit and gravy sekä munakokkelia, paahtoleipää ja pekonia. Aamupalaleivän kanssa tarjoillaan myös pieniä röstiperunoita eli hash brownseja. Hyvää oli, mutta minulle jäi vielä nälkä täytetyn croisantin ja röstiperunoiden jälkeen.

THE GARAGE

The Garage on pieni ketju, jonka ravintoloita löytyy lähinnä Oklahomasta, mutta myös Nebraskassa ja Arkansasissa on molemmissa yksi. Garagea ei ehkä voi täysin kutsua pikaruokaravintolaksi, mutta ansaitsee silti maininnan. Sisustus on nimensä mukainen, eli autotallimainen, auton osia oli käytetty hyväksi sisustuksessa, esimerkiksi kattolampuissa. Erikoista paikassa oli myös tilaussysteemi. Ruoka tilataan tiskiltä, joka sijaitsee heti ulko-oven läheisyydessä. Vuoronumeron kanssa mennään sitten ravintolan puolelle, jossa on tiski, josta tilataan juomat. Systeemi johtunee siitä yksinkertaisesta syystä, että ravintolalla on A-oikeudet. Mukavahan se oli välillä huuhdella burgeri alas oluella limsan sijasta, olutta väkevämpään ei ollut tällä kertaa tarvetta. Ravintola oli oikein viihtyisä, mutta mikä tärkeämpää ruoka oli taivaallista. The Garage tarjoaa myös pääasiassa hampurilaisia ja eri tavoin maustettuja ranskalaisia, mutta täällä hampurilaisten suunnitteluun on käytetty mielikuvitusta ja kokonaisuudet ovat muutenkin tarkkaan mietittyjä. Täällä söinkin elämäni parhaimman hampurilaisen Sticky Fingerin, joka sisälsi pihvin lisäksi cheddaria, maapähkinävoita, rapeaa pekonimurua sekä makeantulista jalapenorelissiä, siis aivan täydellinen kokonaisuus makeaa, suolaista ja tahmaista. Herrrrrrkullista!

IN AND OUT BURGER

Sunnittelimme käyvämme täällä syömässä jo ennen reissuun lähtöä, sillä kuulemamme mukaan juuri täältä saa ne jenkkilän kaikista parhaimmat hampurilaiset. Emme kuitenkaan onnistuneet suunnitelmassamme, sillä pikaravintolaa ei koskaan sattunut sopivasti kohdalle. Tämä harmittaa hieman vieläkin. In And Out Burgerin ruokalista on hyvin suppea, mutta suosio on silti valtaisa, jopa ensimmäisen Mc Donaldsin omistaja kehui paikkaa maasta taivaisiin. Ketju toimii toistaiseksi lähinnä Kaliforniassa, myös Vegasista löytyy yksi ravintola.

Siinäpä sitten kaikki tällä erää...

.

Vero Beach - Key Largo - Key West - Miami Beach

Vero Beach sijaitsee Floridan itärannikolla noin Orlandon ja Miamin puolivälissä. Toisin, kun missään muualla, täällä oli valtavasti kotiloita. Kävellessä oli pakko katsoa jalkoihin, ettei talloisi näitä viinirypäleen kokoisia nilviäisiä. Juotuamme aamukahvit huoneessamme, suuntasimme rannalle aamu-uinnille. Ranta oli oikein mukava, pitkä ja valkohiekkainen. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen, mutta lämmin. Rannalla oli vain kourallinen ihmisiä, joista kukaan ei uinut. Yksi perhe näytti sitä suunnittelevan, mutta valtavat aallot varmaan hieman hirvittivät, sillä he pysyttelivät rantavedessä. Me päätimme kuitenkin uida, koska aallot luovat mielestämme uimiseen vain lisähauskuutta. Vesi oli lämmintä ja aaltojen mukana oli hauskaa riekkua. Vedessä olisi viihtynyt toki pidempääkin, mutta matkan oli taas jatkuttava. Ennen lähtöä varasimme vielä hotellihuoneen seuraavasta kohteestamme Key Largosta.

Kohti rantaa

Vero Beachin aallot olivat hurjat

Key Largo on Keysin saarirykelmän ensimmäinen saari Floridan etelärannikolla. Ilmasto on täällä jo trooppinen, eli erittäin kuuma ja kostea. Vaikka Key Largo on saari, sinne pääsee kuitenkin autolla valtatietä pitkin, joka kulkee tietysti vetten päällä. Valitsemallamme hotellilla oli uima-altaan lisäksi oma ranta. Olimme perillä jo iltapäivällä ennen kolmea. Saatuamme tavarat huoneeseen, suuntasimme hakemaan hotellin tarjoamat snorklausvälineet. Hotellin pihalla vilisi liskoja kaikkialla. Hotellihuoneen edessä olevasta puusta kuulimme rapinaa ja huomasimme kissan kokoisen liskon kiipeilevän oksilla. Hotellin henkilökunnalta kuulimme pikkuliskojen olevan gekkoja ja ison olevan iguaani. Henkilökunta kertoi anteeksipyydellen yrittäneensä karsia isoja liskoja alueelta. Ilmeisesti ne ovat häirinneet osaa vieraista. Me teimme kuitekin selväksi, että meistä luonnonvaraisten liskojen esiintyminen on vain hienoa.

Iguaani

Hiekkaranta oli pikkuruinen, mutta idyllinen. Rannalla oli neljä rantatuolia, joiden edessä avautui hiekkapohjainen pieni lahdelma. Vesi tässä lahdelmassa oli tosi lämmintä ja kirkasvetistä. Rannalla ei näkynyt ketään muita, vain uima-altaalta kuului espanjalainen puheensorina. Olikin yllättävän ihanaa vain lekotella ja käydä välillä pulahtamassa olon käydessä liian tukalaksi. Kylmälaukkumme osottautui myös erinomaiseksi rantakumppaniksi, pitäen juomamme kylmänä jäisessä syleilyssään. Snorklaaminen oli hieman tylsää, sillä vesissä ei ollut muutamaa ahventa ja kissakalaa kummempaa nähtävää. Viihdyimme rannalla kuitenkin auringonlaskuun saakka ja saimme olla koko tämän ajan ihan kahdestaan. Rauhaamme häiritsi vain amerikkalainen seurue, joka kävi grillaamassa läheisessä katoksessa sekä altaalla ilakoivat latinot. Oli selvää, että kesäsesonki alkoi olla ohitse ja se sopi kyllä meille erinomaisesti. Auringonlaskua nousimme ihailemaan aallonmurtajalle, jonne latinoseuruekin saapui shamppanjoineen ja syntymäpäiväkakkuineen. Otimme toisistamme kuvia puolin ja toisin auringonlaskua vasten. Pimeyden laskeuduttua nälkä jo kurni vatsassa, joten lähdimme valmistautumaan illalliselle. Syötyämme meksikolaisen illallisen, uni maittois taas mukavasti.

Key Largossa oli tunnelmaa

Snorklaustakin koitettiin

Onhan tämä mukavaa

Näääiiiin mukavaa!

Key Largon auringonlasku

Me kaks

Käväisimme vielä pikaisella aamu-uinnilla ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti Key Westiä. Key West on Keysin saarirykelmän viimeinen eli läntisin saari ja Floridan aurinkoisin paikka. Matkaa Kuuban Havannaan on meriteitse vain 170 km. Koko ajomatkan saimme nauttia hienoista merimaisemista. Ylitimme monia pitkiä siltoja, joista pisin johtaa itse Key Westin saarelle ja on 8 mailia pitkä. Tämän sillan vierellä kulkee myös vanha silta, jolla on kuvattu kohtauksia Arnold Schwarzeneggerin tähdittämään elokuvaan Tosi Valheita. Key Westin tunnetuin asukas oli Ernest Hemingway, joka viihtyi saarella useita vuosia elämästään. Hemingwayn talo on edelleen paikoillaan ja toimii tietysti nykyään museona.

Kohti Key Westiä

Tällä sillalla Tosi Valheita on kuvattu

Saavuimme Key Westiin aamupäivän puolella, joten päätimme aluksi suunnata samannimisen kaupungin keskustaan, sillä hotellihuoneet luovutetaan täälläpäin yleensä vasta klo 16-17. Kävimme mm. saaren eteläisimmällä pisteellä, ja käveleskelimme ranta-alueella. Vatsan kurniminen ajoi meidät kuitenkin nopeasti keskustaan metsästämään lounasta. Arvelimme löytävämme tarvitsemamme Duval Streetiltä, joka on kaupungin vilkas ostoskatu. Oma eläinerikoisuutensa löytyi myös täältä, sillä citykanat juoksentelivat päättömästi ympäri kaupunkia. Lounastettuamme päätimme pysyä ostoskadulla ja katsella vähän tarjontaa. Tarjolla oli monenlaista matkamuistomyymälää ja vaatekauppaa. Paikallisena erikoisuutena oli useat kuubalaisia sikareita myyvät liikkeet.

Key Westin eteläisin piste

Eteläisimmän pisteen rannalla

Kaupungilta

Kuvailua lounasta odotellessa

Meillä oli kuitenkin mielessämme jotain muuta. Koska matka oli loppusuoralla ja rahatilanne näytti vielä hyvältä, olimme päättäneet ostaa kihlasormukset täältä. Astuimme ensimmäiseen löytämäämme kultasepänliikeeseen ja kerroimme mitä meillä on mielessä. Aluksi myyjä alkoi esittelemään minulle mitä huikeampia timanttisormuksia, sillä amerikkalaiseen tapaan nimenomaan kihlasormus on se näyttävin sormus, vihkisormus on sitten vaatimattomampi. Kerrottuamme olevamme suomalaisia ja selvennettyämme suomalaisia perinteitä, löysimme pian yhteisen sävelen. Myyjä oli aivan mahtava nuori nainen, joka oikeasti teki kaikkensa, jotta saimme haluamamme. Liikkeessä ei ollut aivan sitä mitä meillä oli mielessä, mutta myyjättären neuvojen avulla pääsimme lopulta haluttuun lopputulokseen. Kultaseppä siis tekisi meille valmiista sormuksista toiveiden mukaiset. Harmiksemme kultaseppä ei ollut juuri tänä päivänä paikalla. Myyjätär vakuutti kuitenkin, että jos tulemme takaisin seuraavana aamuna, ehtii kultaseppä saada sormukset valmiiksi vielä samana päivänä.

Saavuttuamme iltapäivällä majapaikkaamme, lähdimme totuttuun tapaan välittömästi hotellin omalle rannalle. Ranta oli muuten aivan ihana hiekkaranta lukuisine palmuineen, rantatuoleineen ja riippumattoineen, mutta itse meri oli valtettavasti uimakelvoton. Vesi oli aivan liian matalaa ja täynnä vesikasvillisuutta. Kumppanini kävi lyhyen pulahduksen, mutta minä en vain kyennyt menemään veteen, kun näin mitä kaikkia ällöttäviä kasveja pohjassa majailee. Yksi muistutti harmaata vaahtoa ja toinen oli kuin vedenalainen lihansyöjäkasvi, yök. Tyydyimme sitten vain lekottelemaan riippumatoissa ja nauttimaan auringosta. Onneksi iltapäivä oli jo sen verran pitkällä, että pahin kuumuus oli jo heltynyt. Illalla tunsimme olomme niin väsyneiksi, että päätimme pitää taas kotoisan pizzaillan huoneessamme. Haimme pizzaa tällä kertaa toisesta suositusta ketjusta Dominoksesta. Oli muuten virkistävää, että rannikkoalueen hotellihuoneet olivat poikkeuksetta vaaleita ja värikkäitä, kun sisämaassa taas kovin tummanpuhuvia.

Hotellin rannalla

Huoneemme Key Westissä

Käytyämme aamupalalla, lähdimme koruliikkeelle kuulemaan kultasepän mietteitä. Jouduimme hieman vielä hiomaan suunnitelmaa, sillä ihan kaikki suunniteltu ei ollutkaan mahdollista toteuttaa. Olimme kuitenkin tyytyväisiä lopulliseen suunnitelmaan. En voi kylliksi kehua palvelun tasoa, joka oli kertakaikkiaan ennennäkemättömän laadukasta. Kaiken lisäksi myyjätär pyrki aina neuvomaan, mikä tulisi meille asiakkaana edullisimmaksi. Hyvä esimerkki tästä oli esimerkiksi se, kun mieheni sormus osottautui kuitenkin hieman liian isoksi ja halusimme sitä pienenettävän. Myyjä ehdotti sen sijaan meidän ottavan pienemmän sormuksen, koska se olisi halvempi, ja jota voisi sitten venyttää puoli kokoa isommaksi. Ei todellakaan tullut sellainen olo, että rahat pois tyhmiltä turisteilta. Sormusten luvattiin olevan valmiita jo samana iltapäivänä.

Kaupungilta lähdimme suoraan hotellille. Tällä kertaa päätimme palvoa aurinkoa hotellin uima-altaalla. Välillä kävimme polskimassa altaassa, jonka vesi ei kylläkään juuri vilvoittanut, sillä se oli lämmintä kuin kylpyvesi konsanaan. Taaskin saimme olla ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä muita ihmisiä näkyi vain läheisellä baaritiskillä. Tuntui kyllä ihmeelliseltä, sillä ilma oli mitä kaunein. Tosin sesonkiaika oli todellakin päättymäisillään, sillä hotellin ravintola sulki ovensa samaisena päivänä ja työntekijät pistivät paikkoja talviteloille. Luulisi, että nimenomaan talviaikaan Florida olisi suosittu lomakohde, sillä lämpöä riittää silloinkin. Lisäksi kesäkuukausien epävakaisuus ja hurrikaaniaika on talvisin muisto vain. Ehkä se johtuu pitkälti siitä, ettei amerikkalaisilla ole juurikaan lomaa talvisin ja kesälläkin vain kaksi viikkoa. Huomasimme, ettei altaalla loikoilu päivän kuuminpaan aikaan ollutkaan kovin viisasta, sillä aurinkorasvasta huolimatta molemmilta paloi iho. Ehkä rasva ei lopulta ollut niin vedenkestävää, kuin luvattiin. Naama punaisena sitten lähdimme hakemaan sormuksiamme, jotka olivat oikein onnistuneet. Lähtiessä oli pakko antaa erityistä kiitosta myyjättärelle hänen avuliaisuudestaan, josta hän oli silminnähden ilahtunut. Teimme vielä kaupungilla hieman ostoksia lounastamisen ohessa ennen hotelille lähtöä.

Allasalueella lekottelua

Rauhassa sai polskia

Välillä virvoketta

Hetken levättyämme hotellihuoneessa aloimme valmistautua taas kaupungille lähtöön. Sunnitelmissa oli nähdä jälleen auringonlasku, joiden katselemiseen on Key Westillä parikin erinomaista paikkaa. Aioimme myös illastaa kaupungissa. Tällä kertaa emme lähteneet kuitenkaan autolla, vaan käytimme hotellin tarjoamaa ilmaista kyyditystä, joka kulki tasatunnein. Olimme ainoat matkustajat tässä pikkubussissa, joka jätti meidät kaupungin satama-alueelle. Aurinko oli jo laskeutumassa, joten kiiruhdimme laiturialueelle, jolla on parhaimmat näkymät itäiselle taivaanrannalle. Täällä sitä sentään ihmisiä riitti haitoille asti. Kun aurinko oli lähes laskeutunut vetäydyimme hieman rauhallisempaan sopukkaan, jossa vaihdoimme lopultakin sormukset. Ällöttävän romanttista, myönnettäköön. Tämän jälkeen suuntasimme nostamaan maljat Hemingwaynkin suosimaan kapakkaan. Ihan viihtyisä kuppilahan tämä oli, ja oman tunnelmansa loi taustalla lauleskeleva drubaduuri. Paikan nimikkodrinkki maksoi 8 dollaria ja mukaansa sai myös matkamuistomukin. Drinkin jälkeen illastimme satama-alueen panimoravintolassa, joka tarjosi erikoisten olutmakujen lisäksi ihan maittavaa sapuskaakin. Sitten ilta kävikin jo kymmentä ja meille tuli kiire pysäkille, sillä viimeinen kyyti hotellille lähtisi kaksikymmentä yli.

Key Westin auringonlasku

Sormukset on vaihdettu

Hemingwayn kantapaikka

Drinkillä

Aamulla oli taas aika jatkaa matkaa. Kävimme vielä kiertämässä kaupungin kautta, jotta näkisimme vielä Hemingwayn talonkin. Alueella ei ollut kuitenkaan pysäköintipaikkoja, joten tyydyimme vain ajamaan talon ohitse. Aika tavallisen näköinen vaalea talohan tuo vain oli, ehkä sisällä olisi ollut jotain kiinnostavampaakin. On kuitenkin myönnettävä, ettei tässä vaiheessa matkaa enää jaksa olla kiinnostunut ihan kaikesta. Seuraavaksi päätimme palata Key Largoon paristakin syystä. Ensinnäkin tykkäsimme kovasti paikasta, lisäksi sieltä oli sopiva matka seuraaviin kohteisiimme. Ensimmäisenä suuntasimme kohti Evergladesia. Everglades on laajan rämealueen omaava kansallispuisto. Seudulla elää paljon alligaattoreita makeissa vesissä sekä krokotiileja ja delfiinejä eteläkärjen merialueella. Merialueen lämpimissä matalikoissa elelee myös manaatteja, jotka ovat hieman merilehmän kaltaisia suuria merinisäkkäitä. Turstikeskuksessa saimme kuulla ikäväksemme, että puiston paras alue on suljettu kunnostustöiden vuoksi. Ensimmäistä kertaa koimme haittaa sesonkiajan ulkopuolella matkustamisesta. Ostimme turistikeskuksen myymälästä itikkamyrkkyä, sillä arvelin saavani muuten hepulin rämealueella. Myyjältä saimme kuulla, ettei tähän aikaan vuodesta kannata odottaa näkevänsä alligaattoreita, saati krokotiileja, jolloin koko puistoon tuleminen alkoi jo hieman harmittaa. Onneksemme turistikeskuksen takapihalle oli rantautunut yksi alligaattori, jota saimme ihailla ihan kosketusetäisyydeltä, sillä välissä oli laiturin kaide.

Alligaattori

Päätimme kuitenkin ajella puiston läpi ja pysähdyimme parille näköalapaikalle, joissa ei näkynyt hyttysten ja paarmojen lisäksi muuta elämää. Myrkky tuli kyllä tarpeeseen sillä itikoita oli hetkessä kymmeniä iholle pyrkimässä. Myrkky auttoi onneksemme myös ärsyttäviin paarmoihin. Kyllästyimme aika nopeasti tuloksettomaan pysähtelyyn, joten ajoimme eteläkärjessä olevalle toiselle turistikeskukselle, josta pääsee myös opastetuille veneajeluille. Paikka oli kuitenkin kuin kuollut, eikä yhtään virkailijakaan näkynyt missään. Pari muuta pariskuntaa kierteli alueella päämäärättömästi. Harkitsimme aluksi veneajelua, mutta kun meille selvisi, että seuraavan lähtöön olisi vielä tunti aikaa ja itse ajelu kestäisi lähes kaksi tuntia, päätimme luopua ajatuksesta. Varsinkin, kun alligaattoreiden näkemisestä ei olisi ollut siltikään takeita, joten halusimme käyttää nämäkin tunnit rantaelämään. Näimme kuitenkin jotain kivaa täälläkin, sillä huomasimme satama-altaassa elämää. Luulin aluksi siellä olevan delfiinejä, mutta manaatithan siellä loikoilivatkin. Nämä suloiset möhkäleet pysyttelivät kylläkin enimmäkseen pinnan alla, nousten vain hetkittäin hengittämään. Joka tapauksessa, minkä tahansa eläimen näkeminen edes vilaukselta luonnonvaraisena, on miljoona kertaa mahtavampaa, kuin yhdessäkään eläintarhassa tai akvaariossa. Aikamme ihailtuamme manaatteja, päätimme lähteä kohti Key Largon majapaikkaamme.

Hyttysmyrkkyä tarvittiin

Rämealueella

Ei näkynyt elämää

Manaatti

Tämän motellin erikoisuutena oli huoneina toimivat yksittäiset mökit ja asuntovaunut. Meidän pienen vaaleanpunaisen mökkimme nimi oli Hideaway eli piilopaikka. Mökki olikin kuin viidakon keskellä piilossa. Mökissä oli pieni kuisti, jossa oli mukava istuskella. Huone oli ehkä hieman ajan syömä, mutta siisti ja kotoisa. Motellin piha-alue oli myös hurmaava bambumajoineen ja eläinpatsaineen. Tällä motellilla oli myös oma ranta, ja mukava ranta olikin. Makoilimme sitten loppuillan taas rannalla ja kävimme välillä uiskentelemassa kirkkaissa lämpimissä vesissä. Poikkeuksellisesti tällä rannalla oli muitakin ihmisiä, ja vielä ihmeellisempää oli se, että moni kävi myös uimassa. Rannan ravintolasta kuuluva laulu ja kitaransoitto loi kivasti lisätunnelmaa. Jäimme jälleen katselemaan auringonlaskua, sillä tämä olisi viimeinen ranta, jolta näkisimme sen kunnolla. Kaunishan se oli vielä kolmannellakin kerralla. Illastimme rantaravintolassa ja painuimme mökkiimme untenmaille.

Meidän piilopirtti

Motellin piha-alueelta

Rannalle vievä tie

Ja jälleen Key Largon auringonlasku

Missä auringonlasku, siellä veneet

Koska motelli tarjosi ilmaiset kanootit, kävimme aamulla vielä melomassa kaksoiskanootilla pitkin rantaviivaa. Kävimme myös vähän kauempana rannasta toivoen näkevämme enemmän kaloja, mutta vesi oli myös kauempana yhtä matalaa, eikä matalissa vesissä näkynyt pikkukaloja kummempaa. Ennen lähtöä punnitsimme vielä pakatut matkalaukkumme, sillä oli aika tehdä viimeiset ostokset. Tilaa tuntui olevan vielä sen verran, että uskaltaisimme hankkia vielä muutamia harkittuja ja haluttuja ostoksia. Suuntasimme aamiaisen jälkeen siis Miamin lähistöllä sijaitsevan Homesteadin Outlet-ostariin. Kun tiesi mitä halusi, oli ostokset nopeasti tehty. Hyvä niin, sillä ehtisimme nauttia vielä mukavasti rantaelämästäkin tänä viimeisenä päivänä.

Kun aloimme lähestyä viimeistä kohdettamme Miamia, meitä tervehti korkeiden tornitalojen, merimaisemien ja palmujen kokonaisuus. Väkiselläkin tuntui, kuin olisi ajanut takavuosien tv-sarjassa Miami Vicessa, vain avoauto puuttui kokonaisuudesta. Miami on siitä erikoinen suurkaupunki, että kaupungin asukkaista vain 11,9 prosenttia on valkoihoisia. Valtaosa väestöstä on latinolaista syntyperää, eli peräti 70 prosenttia. Huristelimme välittömästi kohti Miami Beachia, jossa hotelimmekin sijaitsi. Tämä hotelli olikin sitten ihan eritasoa, kallein ja tasokkain yöpaikkamme, josta emme maksaneet itse penniäkään, sillä käytimme tänne yhden netistä tienaamistamme palkintoöistä. Huone oli tilava ja laadukas. Hotelli tarjosi vierailleen shamppanjalasilliset haluamallaan ajankohdalla, ja illalla tarjolla olisi viiniä ja pientä naposteltavaa.

Saapuminen Miamiin

Miamin hotellista

Saatuamme tavarat huoneeseen, lähdimme lähes välittömästi kohti rantaa. Hotelli antoi käyttöömme myös ilmaiset rantatuolit ja päivänvarjon, jotka otimme mieluusti vastaan. Etenkin aurinkovarjo oli erityisesti tarpeen, sillä käristynyttä ihoa oli viisainta pitää nyt varjossa. Miamin ranta oli valtavan pitkä ja upea. Tällä rannalla ei tietenkään tarvinnut olla yksin, mutta onneksi varsinaista tungosta ei kuitenkaan ollut. Viihdyimme rannalla jälleen mukavasti iltaan saakka. Lekottelimme tuoleissamme katsellen ympäröivää elämää ja kävimme tiuhaan uimassa. Palasimme hotellille kuitenkin hyvissä ajoin, jottemme jäisi paitsi viinitunnista. Tarjolla oli viinin lisäksi juustoja, keksejä, oliiveja ja viinirypäleitä. Tästä saimmekin oivallisen alkupalan ennen illallista. Nettiarvostelujen perusteella illallispaikaksemme valikoitui ravintola, joka tarjosi erilaisia perinteisiä väli- ja eteläamerikkalaisia ruokalajeja. Mieheni söi perinteisen brasilialaisen pihviaterian, kun itse valitsin lautasen, jossa oli erilaisia kolumbialaisia herkkuja. Pääruoka osui nappiin, mutta jälkiruoan kohdalla meinasi iskeä annoskateus, sillä mieheni täydellinen suklaakakku peittosi mennen tullen oman ylimakean juustokakkuni.

Miami Beachilla viimeiset auringot

Hyttysmyrkkymainontaa lentokoneen perässä

Ei ollut tungosta Miami Beachillakaan

Ranta jatkui silmien kantamattomiin

Viinitunnilla

Illallisen jälkeen päätimme käydä vielä kävelyllä ja juoda yhdet jossain sopivassa kuppilassa. Suuntasimme rantakadulle, jonka varrelle levittäytyy koko Miamin yöelämä. Yritimme löytää jonkun sopivan rauhallisen pubin, mutta tämä tehtävä oli mahdoton. Arkipäivästä huolimatta ihmisiä oli paljon liikkeellä, eikä pelkkiä juomabaareja näkynyt missään. Koimme tämän hieman häiritseväksi, sillä yhden drinkin vuoksi on jotenkin kiusallista istuutua ruokaravintolaan, sellaiseen me kuitenkin päädyimme. Ehkä meillä jäi jokin asia kuulematta tai tarjoilija todella huijasi meitä, mutta pian pöytäämme saapui kaksi jättikokoista drinkkiä. Olimme kyllä nähneet useiden asiakkaiden litkivän näitä vähintään viiden normidrinkin vetoisia juomiaan, mutta meillä ei ollut kyllä mitään halua samanlaiseen. Voin kertoa, että jopa pinacolada alkaa lopulta maistua pahalta, kun sitä tarpeeksi juo. Joimme drinkkimme kuitenkin uskollisesti loppuun saakka, sillä arvelimme niiden olevan kuitenkin sen verran kalliit. Lasku oli kuitenkin järkytys, sillä yhteishinta juomillemme oli lopulta 140 dollaria. Mietimme katsellessamme ympärillemme, että monellekkohan muulle hinta tulee yllätyksenä. Juomia näkyi vain turisteilla, ja niin paljon, että oli vaikea uskoa niin monen vapaaehtoisesti maksavan juomasta maltaita. Tarjoilija ei koskaan antanut meille drinkkilistaa käteen, vaan piti sen itsellään ja suositteli erilaisia drinkkivaihtoehtoja. Väkiselläkin tuli vähän huijattu olo, vaikka kai se ainakin osittain oma vika oli. Ehkä opimme tästä jotain, ja ehkä joku muu välttyy samalta kohtalolta tämän luettuaan. Drinkit maksettuamme, lähdimme sitten hieman horjuvin askelin nukkumaan.

Miamin yössä

Rehvakkaana

Tämäkö pitäs juoda?

Aamulla kävimme vielä jättämässä viimeiset jäähyväiset rantaelämälle ja ostamassa pari matkamuistoa, sitten oli aika pakata laukut ja lähteä. Punnitsimme laukkumme vielä viimeisen kerran ja kyllä niihin vain sen verran painoa kertyi, ettei suuria lentokenttäostoksia kärsinyt enää tehdä. Aina se lähteminen on yhtä masentavaa, ei siitä pääse mihinkään. Matka oli ihana kaikinpuolin, ja taas vältyimme suurimmilta ongelmilta. Matkasuunnitelma oli onnistunut, enkä muuttaisi siitä juuri mitään. Ehkä ainakin Memphisissä olisi voinut olla yhden yön pidempään. Ajomatkat olivat myös ihan sopivan mittaisia, olimme määränpäässä Vegasia lukuunottamatta aina viimeistää klo 19, usein myös paljon aikaisemmin. Toki pientä matkaväsymystäkin oli parina päivänä havaittavissa, yleensä silloin, kuin yöunet olivat jääneet huonoiksi. Amerikkakuume ei laskenut, se vain otti uutta tulta allensa, joten vannoimme vielä joskus taas palaavamme.

Toiset tykkää idästä, me olemme tykästyneet länteen. Ei varmaankaan muualla pääse näkemään yhtä monipuolista ilmastoa, luontoa, kulttuuria ja nähtävyyttä, kuin Yhdysvalloissa. Muita hyviä puolia on turvallisuus ja kieli. Jokainen puhuu englantia, tai no lähes jokainen, törmäsimme kyllä myös latinoon, joka puhui vain espanjaa. Autolla on helppo ja hyvä kulkea. Niin, kaikki on niin helppoa, se on kyllä meille yksi suuri tekijä. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja auttavaisia. Huonoja puoliakin toki on, kuten esimerkiksi hintataso. Tietysti se on jonkinverran alhaisempi kuin Suomessa, mutta merkittävästi korkeampi kuin esimerkiksi itämaissa. Ei voi muuta kuin suositella USA:n matkaa ja erityisesti roadtrippiä, mikäli mahdollisuus tähän vain on. Lennot on halpoja, joten esimerkiksi Floridan rantaloma ei varmastikaan tulisi paljon Thaimaan pakettimatkaa kalliimmaksi, mikäli rantaloma on enemmän lähellä sydäntä. Haluan kuitenkin vielä korostaa, että USA:n rakastaminen matkailumaana on kuitenkin eri asia, kuin ihannoida amerikkaa yleensä, ja siitähän tässä ei ole kyse.

Tämä ei kuitenkaan ollut vielä tässä. Minulla on vielä takataskussa suuri ruokapäivitys, jossa aion keskittyä paikallisiin ruokaerikoisuuksiin sekä arvostella pikaruokaketjuja. Lisäksi meinaan kirjoittaa vielä satunnaisista havainnoista ja ihmeellisyyksistä, joista en muistanut kertoa aiemmin, niitäkin nimittäin vielä riittää. Joten kuulemisiin.