Bracin saari ja muita mietteitä

Aamulla nukuimme hieman tavallista pidempään, ja päädyimme aamupalalle jo hyväksi havaittuun huokeaan lähiravintolaan. Puolisoni kanssa päätimme vielä viimeisenä päivänä käydä katsastamassa Bracin saari, kun taas sisko miehineen halusi jäädä Splitiin shoppailemaan, johon ei aiemmin ole oikein ollut sopivaa mahdollisuutta. Splitin vanhankaupungin kupeessa on ostoskatu, jolla sijaitsee muutama vaateliike, esimerkiksi Guess, Bershka, Hilfiger ja Zara. Lisäksi kaupungissa on pari ostoskeskusta, joiden tarjonnasta ei ole parempaa tietoa. Hintataso vaatteiden suhteen on jonkin verran Suomea alhaisempi, joten hankintoja voi olla kannattavaakin tehdä. Arvatenkin Bosniassa olisi erityisesti kannattanut shoppailla, sillä siellä hintataso oli vielä niin paljon Kroatiaa alhaisempi.

Meinasi lopulta tulla kiire, sillä meillä oli tähtäimessä klo 11 starttaava lautta, ja aamupala venähti turhan pitkäksi. Onneksi Bracille seilaavat laivat lähtevät ihan Riva-rantapromenadin läheisyydestä. Silti kello kävi jo yhtätoista, kun saimme lauttaliput ostettua, sillä luukulle oli jonkinverran jonoa. Edestakainen matka kustansi noin 8 euroa yhdeltä hengeltä. Otimme siinä sitten muutamia juoksuaskeliakin, kohti oikeaa laituria kiirehtiessä. Ehdimme kuitenkin hyvin, ehkä henkilökunta oli tottunut mattimyöhäsiin, sillä portit suljettiin selvästi myöhässä. Lauttoja kulkee parin tunnin välein, joten totaalinen katastrofi ei myöhästyminenkään olisi ollut. Jadrolinijan alus oli kohtalaisen kokoinen autolautta, jossa oli istumapaikkoja ylhäällä ulkokannella,sekä keskitasanteella sisällä. Sisällä oli myös baari, josta sai juomia ja pikkupurtavaa. Koska aurinko jo lämmitti mukavasti, päätimme taittaa matkaa ulkokannella, vaikka merituuli hieman viilensikin tunnelmaa.

Seilaamassa

Saapuminen Supetariin

Saariristeilyt ovatkin suosittua ajanvietettä Splitiin matkustaneille. Vierailtavia saaria on viisi, joista Brac ja Hvar ovat suosituimpia. Molempiin on noin tunnin mittainen matka, mutta Hvariin suositellaan mieluummin tekemään yön yli kestäviä retkiä, joten päädyimme sitten Braciin. Brac on noin 50 km pitkä saari, jossa sijaitsee kaksi kaupunkia Supetar ja Bol. Supetar on niistä lähempänä Splitiä, ja sinne autolautat rantautuvat. Boliin pääseee myös kätevästi, hyppäämällä satama-alueelta lähtevään bussiin. Saari tarjoaa lähinnä erilaisia aktiviteettejä, kuten mönkijäsafareita ja pyöräretkiä. Sijaitseepa saarella yksi rannikon kauneimmista rannoistakin. Me reissussa rähjääntyneet päätimme harrastaa kuitenkin vain rauhallista oleilua matkamme päätteeksi, joten ensin kiertelimme hetken kaupungin kujia. Tämä olikin nopeasti suoritettu, sillä tämän 4000 asukkaan kaupunki on pieni, eikä tarjoa mitään ihmeellisempää nähtävää, ja keskustassa on vain kourallinen liikkeitä. Tunnelma on kylläkin miellyttävän rauhallinen ja maalaiskylämainen.

Supetarin kirkko

Sivukujien tunnelmaa

Kaivot olivat aikoinaan Supetarin tärkein kohtaamispaikka 

Kirkon pihalla

Äiti Teresa

Näkymiä

Loppuajan istuimme satama-alueen aurinkoisimmalla ja suojaisimmalla terassilla, kirjaa lukien ja juomia siemaillen. Päiväaikaan aurinkokin lämmitti oikein mukavasti, jopa välillä niin kuumasti, että lyhythihaisellakin tarkeni erinomaisesti. Hintaso Supetarissa on jonkin verran Splitiä alhaisempi, joten ruoassa ja juomassa voi hyvinkin säästää lauttamatkan hinnan. Supetarissa meillä oli myös aikaa pohtia seuraavan aamun lähtöä ja puuttuvaa kyytiä lentokentälle. Koska majapaikan omistaja oli pyytänyt kääntymään puoleensa, jos tarvitsisimme jotain, päädyimme sitten pyytämään apua kyydityksen suhteen. Pian saimmekin tekstiviestin, joka ilmoitti omistajan siskon vievän meidät mielellään lentoasemalle. Avun tarjoaminen ei siis todellakaan tässä maassa ole pelkkää sanahelinää, vaan sitä myös todella tarkoitetaan.

Rentoilua terassilla

Syötiin myös jätskit

Matkasimme takaisin kohti Splitiä,15.30 lähtevällä lautalla, eikä ollenkaan liian aikaisin, sillä tuuli alkoi yltyä, ja muuttua viileästä jäätäväksi. Tulomatkan pysyttelimmekin sisätiloissa torkkuen. Sisko oli löytänyt vaatteita Bershkasta ja Zarasta sekä matkamuistoja. Guessin liike oli ollut huono. Ennen illallista hengailimme lähinnä asunnolla. Pojat kävivät kyllä lyhyellä juoksulenkillä, joten heidän osaltaan loma aloitettiin ja lopetettiin urheilullisesti, sillä he lenkkeilivät myös ensimmäisenä aamuna. Me tytöt vain laiskoteltiin ja otettiin jopa pienet nokkaunet. Kaikilla oli ihan hyvä fiilis menneestä viikosta, vaikka säät eivät meitä oikein suosineetkaan. Paljon tuli nähtyä viikon aikana, mutta jälkikäteen ajateltuna tällaisellekin matkalle puolitoista viikkoa olisi ehkä sopivampi, niin olisi ehtinyt olla yhden kokonaisen päivän kussakin kohteessa. Lisäksi olisimme halunneet vierailla vielä Montenegrossa sekä Plitvicen kansallispuistossa, jotka jouduimme ajanpuutteen vuoksi hylkäämään.

Pojat iltalenkillä

Säästä vielä sen verran, että normaalisti seudulla on noihin aikoihin jo lämmintä, joskaan ei vielä hellettä, joten tällainen aktiivisempi reissu sopii kyllä hyvin kevääseen tai sitten syksylle. Kesän hellekuukaudet olisivat varmasti liian raskaat, sillä kävelykilometrejä kertyi kerralla aika paljon. Lisäksi vuoristoinen maasto lisää haastetta lukuisine ylämäkineen ja portaineen. Seutu ei siis ole paras mahdollinen liikuntarajoitteisille tai lastenrattaille. Paikallisten englanninkielentaito oli aika vaihtelevaa, mutta aina sen verran riittävää, että asiat hoituivat, joskin paikoin voimakas murteellisuus vaikeutti ymmärtämistä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja suomalaisten tapaan aika pidättäytyviä, joka oli vain mukavan kotoista. Tekisi mieleni sanoa, että bosnialaiset, olivat vieläkin mukavampaa kansaa, mutta koska kokemus rajoittuu vain muutamaan henkilöön, voi se olla vain tapaamistamme persoonistakin kiinni.

Portaita riitti kaikkialla

Yksi asia joka pisti silmään molempien maiden katukuvassa, oli kerjäläisten lähes täydellinen puuttuminen. Sillä missä tahansa Euroopan maassa olemme kulkeneet, on kerjäläisiä kyllä riittänyt. Törmäsimme kyllä kolmeen kerjäläiseen Bosnian puolella, yhteen pikkupoikaan, kun kuljimme Mostarin sivukujilla, kampurajalkaiseen mieheen kaupan eteisessä Sarajevossa, sekä ohikulkevaan mummoon, kun olimme pysähtyneet tietöiden johdosta jonkin Bosnialaisen pikkukaupungin läheisyydessä. Kaikki kerjäystapaukset sattuivat vähän kuin ohi mennen, tilaisuuden tullen, muttei ollut mitenkään järjestäytynyttä. Tähän liittyen tuli mieleeni myös eräs seikka, johon kiinnitimme kulkiessamme usein huomiota, nimittäin molemmin puolin rajaa oli tapana jättää leipää kirkkaissa muovipusseissa roska-astioiden kahvoihin. Ilmeisesti oli kyseessä taloudesta ylijäänyttä kuivaa, mutta syömäkelpoista leipää, joka jätettiin siististi ja helposti saataville nälkää näkevien varalle. Hieno ele mielestäni.

Poikkeavaa muihin Euroopan maihin verraten oli myös runsas kissojen määrä, joita tuntui olevan ihan kakkialla. Lisäksi kissat vaikuttivat varsin hyväkuntoisilta. Näimmekin paljon kissoille tarkoitettuja vesi ja ruokakuppeja, joten kaupunkilaiset selvästi arvostivat näitä eläimiä. Onhan kissat tietysti mitä oivallisempia tuholaistorjujia. Supetarissa oli taas paljon irtokoiria pantoineen kaikkineen, joten katukoiria nämä eivät kuitenkaan olleet. Ehkä kaupungissa vain harrastettiin tavallista enemmän koirien omatoimiulkoilua, sillä puitteet tähän olivat kyllä kohtuullisen turvalliset.
Luimme, ettei esimerkiksi Kroatiassa juurikaan esiinny taskuvarkaita. Tunnelma oli kyllä muutenkin varsin turvallinen, niin Kroatiassa kuin Bosniassakin, vaikka liikuimme myös toisinaan yöaikaan. Oikeastaan säätä lukuunottamatta, ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa näistä matkakohteista, joita voin kyllä hyvällä omallatunnolla suositella.

Kissojen valtakunta

Dubrovnik

Ajonavigaattori oli kyllä yleensä oiva apu, mutta Bosnian puolella se sekoili aikatavalla. Onneksi varakuskillamme oli ladattuna puhelimeen kartta, joka helpotti matkan tekoa paikoissa, jossa navigaattorista ei ollut hyötyä. Silti matkalla Dubrovnikiin onnistuimme ajamaan parikin kertaa harhaan. Tai oikeastaan ajoimme oikein kartan opastamaa lyhyintä reittiä, joka vei niin epäilyttävälle seudulle, että tie muuttui ensin sellaiseksi, jossa toinen kaista oli pelkkää soratietä ja lopulta niin kapeaksi, että juuri ja juuri yksi auto sopi siinä kulkemaan. Tässä vaiheessa päätimme kääntää auton ympäri ja miettiä reittivalintaa uudelleen. Ajoimme siinä sitten vielä samanmoiselle tielle uudestaan, ennen kuin löysimme isommalle tielle. Tämä tapahtui vielä eräällä serbien autonomisella alueella. Alueella on paljon köyhyyttä ja historiallisesti juuri tältä serbialueelta tulivat sodan aikana ne kaikista pahimmat pahikset, joten eksyminen juuri täällä, sai mielikuvituksen nostamaan mieleen ikäviä kauhukuvia. Tällä alueella näimme myös ensimmäistä kertaa miinoista varoittavia kylttejä. Miinoja saattaa siis sodan jäljiltä löytyä vieläkin myös Bosnian syrjäisimmiltä alueilta, joten näille alueille ei ole suotavaa lähteä jalkaisin samoilemaan, eipä toki tulisi moinen mieleeni muutenkaan.

Nämä tiet ei matkalaisia houkutelleet

Huolestutti vastaantuleva liikenne, jolle ei ollut tilaa

Mutkien kautta saavuimme Dubrovnikin majapaikkaan noin neljän aikaan iltapäivällä. Tällä kertaa rajanylitykset kävivät nopeasti papereita näyttämällä. Dubrovnikin majoitus oli tähänastisista ehdottomasti viehättävin. Kivuttuamme matkatavaroinemme loputtomalta tuntuvat portaat ylös, saavuimme lopulta hotellin hurmaavalle sisäpihalle. Pihalla oli ihastuttava puutarha värikkäine kukkaistutuksineen ja erilaisine istumapaikkoineen. Myös huoneet olivat sievästi sisustetut ja tilavat, erityisesti tietysti toisen pariskunnan sviitti, jossa oli makuuhuoneen lisäksi tilava olohuone ja iso kalustettu parveke merinäköalalla. Tämä majoitus oli myös hintavin, 121 euroa yhteensä huoneesta ja sviitistä. Dubrovnikin hintataso oli muutenkin selvästi korkeampi kuin muualla, pahimmillaan ravintolahinnat saattoivat nousta jopa kotimaan tasolle.

Dubrovnikin sievä huone

Viehättävän sisäpihan puutarhassa

Muuten kaupunki vei kyllä sydämeni välittömästi, kun pääsimme vanhankaupungin muureille. Vanhakaupunki on siis kuin keskiaikainen linnoitus jylhien muurien sisällä. Eipä siis ihme, että juuri täällä on kuvattu paljon kohtauksia suosittuun Game of Thrones-sarjaan. Tämä jos mikä sai fanin sydämen sykkyrälle. Toki ilman tätäkin leimaa, kaupunkiin on lähes mahdotonta olla rakastumatta, sillä niin uniikki se on muihin verrattuna. Lisäksi alue on sen verran laaja, että siellä riittää vähän enemmänkin ihasteltavaa. Kaupungin kauneutta voi ihastella kolmesta korkeudesta, katutasosta, muurien päältä ja viereiseltä vuorenrinteeltä. Ensimmäinen ilta meni kierrellessä ristiin rastiin kaupungin katuja, joten seuraavalle päivällekin jäi vielä ihmeteltävää. Täällä koin myös matkan kurjimmat hetket, sillä sain järkyttävän migreenikohtauksen, juuri illalliselle mentyämme. Eikä avokeittiöstä kantautuva ruoan käry helpottanut asiaa ollenkaan. Lopulta kykenin vain hieman näykkimään simpukkarisottoani ja rukoilemaan, etten anna ylen ainakaan sisätiloissa. Vanha kaupunki sijaitsee matalassa laaksossa, josta joutuu nousemaan ylös pitkiä portaita pitkin. Jaksoin pinnistellä olosta huolimatta portaat ylös, mutta ylätasanteelle päästyäni oksensin ne vähäisetkin illalliset ulos. Mistä lie migreeni sai alkunsa, kun aikuisiällä ei moisia ole tarvinnut juuri kärsiä, ehkä tuli juotua liian vähän.

Vanhankaupungit jylhät muurit

Näkymä palmujen katveesta kaupunkiin

Dubrovnikissa oli paljon turisteja

Portailla

Kirkon portailla

Laiturilla

Dubrovnikin kaduilla

Näkymä ilta-auringossa

Illan koitto

Portaat ylös

Onneksi aamulla oli jo olo parantunut ja aamiainen maullaan. Hotelli tarjosikin todella monipuolisen aamiaisen, joka sisälsi lähes kaikkea mitä kuvitella saattaa. Oli pakko maistaa myös kakkua, sillä paikallinen mummo leipoo joka päivä erilaisen kakun aamiaispöytään, herkullista oli sekin. Kauniilla ilmalla aamiainen tarjoillaan puutarhassa, mutta nyt oli sen verran viileämpää, että se nautiskeltiin sisätiloissa. Vaikka huoneet täytyi luovuttaa kymmeneen mennessä, saimme jättää automme vielä hotellin parkkiruutuun. Lähdimme siis vielä kaupungille, kun eipä meillä ollut mikään kiire takaisin Splitiin. Aloitimme kierroksen nousemalla kaapelivaunulla ylös vuorille, josta avautuikin upeat maisemat merelle ja vanhaan kaupunkiin. Täältä näki hienosti vanhankapungin alueen kokonaisuudessaan. Tämä lysti kustansi 15e/nokka, mutta mielestäni kokemuksen arvoinen. Itse vuorella ei kylläkään ole muuta, kuin näköalatasanteet, matkamuistomyymälä ja ravintola. Mikäli kuntoa ja intoa riittää, johtaa vuorelle myös kävelyreitti, ja tehdään sinne ohjattuja mönkijäretkiäkin.

Matkalla kaapelivaunuille

Huikeassa kyydissä

Me kaks Dubrovnikin yllä

Vanhakaupunki yläilmoista

Vielä vuorenrinteitäkin parempi tapa katsastella kaupunkia ylhäältä päin, on kiertää se ympäri muurien päällä kulkevia katuja kulkien. Vaikka tässä vaiheessa meitä jo hieman kirpaisi huvin 20 euron rahastus, päätimme lopulta haluavamme tämänkin kokea. Kiersimme reitin aika reippaalla tahdilla, jolloin aikaa kului n. 1,5 tuntia. Hellesäällä ja huonommalla kunnolla saa reittiin takuulla varata enemmän aikaa, sillä rappusten nousuja täälläkin riittää ja paljon. Muureilla on parikin ravintolaa, josta saa halutessaan evästä ja virvoketta, joten rennompikin oleilu onnistuu kyllä. Muureilta avautui mukavia maisemia niin kaupunkiin, kuin sen ulkopuolellekin.

Näkymiä muurilta

Paljon oli turisteja muuria kiertämässä

Viereisen niemen linnoitus

Game of Thronesistakin tuttu satama Blackwater Bay

Muurilla

Taas Game of Thronesin filmauspaikkoja. Tunnistatko mitä tässä tapahtui?

Matka takaisin kohti Splitiä alkoi iltapäivällä kahden kieppeillä, ja perille saavuimme yhden harha-ajon jälkeen kuuden kieppeillä. Myös vuokra-auton palautus onnistui ongelmitta. Onneksi meillä oli majoituksen omistajan yhteystiedot, joten olimme voineet ilmoitella saapumisajasta tekstiviestitse. Eikä meidän kauan tarvinnut odotella omistajan saapumista majapaikan ovella. Tämä majoitus olikin sitten varsinainen luksuslukaali, hulppealla 130 neliön kokonaisuudellaan. Meitä aivan nauratti asunnon koko, ja vitsiä riitti olohuoneen ja keittiön välisestä pitkästä matkasta. Matkalaukutkin saivat ihan oman makuuhuoneen. Ajan myötä luksuslukaalin ulkokultaisuus hieman mureni, kun sängyn pohja romahti ja kaikkea pientä renkkanaa ilmeni, mutta olihan hintakin varsin huokeat 40 e/ yö / pariskunta. Loppuilta sitten vain oleskeltiin ja käytiin kulman takana lempiravintolassamme illallisella.

Luksuslukaalia

Käytävä olohuoneesta keittiöön oli pitkä

Bosnia ja Hertsegovina; Mostar & Sarajevo

Saavuimme Mostariin iltapäivällä, ilma oli aurinkoinen, muttei erityisen lämmin. Majoituksena meillä oli kummallekin pariskunnalle oma huoneisto keittiöineen. Ehkä hieman retrohenkistä, mutta siistiä. Plussaa oli myös kunnolliset parvekkeet huonekaluineen, ja tietysti huokea hinta. Omistaja oli kovin avulias ja ystävällinen mies, joka aidosti halusi tehdä vierailustamme mahdollisimman onnistuneen, vaikka englanninkielentaito oli vain välttävää. Omistaja kertoi, että hänellä asuu serkkuja Suomessa, jotka aikoinaan ovat lähteneet sotaa pakoon. Hän tuntui arvostavan kovasti sitä, että sukulaiset oli otettu Suomessa vastaan.

Retrokämppä

Asettauduttuamme taloksi, lähdimme lopulta kohti Mostarin vanhankaupungin keskustaa, joka osoittautuikin oikein idylliseksi. Ensimmäisenä mieleen tuli jokin satumaa, pienine siltoineen ja erikoisine paanukattoineen. Heti alkumatkasta törmäsimme myös vanhaan mieheen, joka kertoi omistavansa Mostarin parhaan pubin. Kuultuaan meidän olevan Suomesta, hän arveli meidän osaavan myös venäjää, sillä asumme niin lähellä. Tästä huolimatta, pakkohan tämä Black Dog Pub piti käydä katsastamassa. Ihan kotoisa pubihan tuo oli, erityisen mukava oli terassi pienen kaupunkia halkovan joen äärellä.

Kaunis Mostar ja pikkusilta

Mostarin maisemat olivat henkeä salpaavat

Mostar on ollut alkujaan ottomaanien hallinoimalla alueella ja se kyllä näkyy. Turkkilaisia vaikutteita voi nähdä kaikkialla, niin rakennustyylissä, basaarikujilla kuin ruokalistoillakin. Löytyipä paikasta hammam-museokin. Siinä missä kroaatit ovat pääosin roomalaiskatolisia, ovat bosnikit muslimeja. Se näkyy selkeästi koko Bosnia ja Hertsegovinan alueella, jossa moskeijoita tuntuu olevan pilvin pimein,ja minareeteista kaikuu rukouskutsut useita kertoja päivässä. Bosnialaisista itsestään jäi heti aidon ystävällinen ja auttavainen kuva. Ilahtuttavaa oli myös maan edullisuus, kelpo illallisen juomineen saa alle kymmenellä eurolla ja varmaan paikoin reilusti halvemmallakin. Kaikenkaikkiaan kaupungista jäi positiivinen fiilis. Mainittakoon vielä, että Bosnian rahayksikkö on markka, mutta ainakin Mostarissa valuutana kävivät ruokakauppoja lukuunottamatta kaikkialla sekä eurot, että Kroatian kunat, kaupoissa kävikin sitten kortti, joten rahaa ei vaihdettu ollenkaan.

Turkkilaista tunnelmaa basaarikujalla

Minareetit halkoivat usein maisemaa, myös Mostarissa

Mostarilla niin kuin monella muullakin Bosnian kaupungilla on kuitenkin kääntöpuolensa, johon sota on jättänyt jälkensä. Esimerkiksi Mostarin tärkein nähtävyys Stari Most-silta ja suuri osa kauneinta vanhaa kaupunkia tuhoutui Bosnian sodan aikana. Erityisesti sillan tuhoaminen vaikutti kaupunkilaisiin syvästi, sillä nimenomaan se on kautta-aikain yhdistänyt rauhanomaisesti muslimien ja kroaatien kaupunginosat toisiinsa. Sittemmin silta, kuten kaupunkikin, on entisöity vanhaan loistoonsa. Ei kuitenkaan tarvitse poiketa kuin pari korttelia sivummalle, kun idyllisyys kääntyykin jo surulliseksi rappeumaksi. Useat pommitusten runtelemat talot ovat jääneet korjaamatta, ja seisovat paikoillaan, kuin surulliset luurangot muistuttaen sodan kauheuksista. Lähempää tarkasteltuna useimmat talot ovat joko suhteellisen vasta uudelleen rapattuja tai niiden pintaa peittää vähintäänkin sirpaileiden jäljet.

Taustalla kertaalleen tuhottu kuuluisa silta

Stari Mostin silta on olennainen osa Mostaria

Raunioksi pommitettu rakennus

Seuraavana aamuna jätimme Mostarin taaksemme ja jatkoimme matkaa kohti Sarajevoa. Vuoristomaisemat hallitsivat edelleen ajoreittiä, mutta nyt seuraamme oli liittynyt myös upea turkoosinsinisenä hohtava joki. Ajokulttuuri on jo nyt näyttänyt eroavaisuutensa, ja samat tavat näyttäytyvät kyllä molemmin puolin rajaa. Ensinnäkin äkkijarrutukset risteyksiin ovat tyypillisiä, jolloin alkuun sai säikkyä auton tulevan risteyksessä kylkeen. Toinen on sitten turvaväli, jota ei jätetä, ainakaan silloin, jos edessä ajava ajaa liian hitaasti. On lievästi ahdistavaa, kun takana tuleva auto roikkuu puskurissa kiinni, varsinkin jos se on raskasajoneuvo. Tästä kuitenkin yleensä selviää hiljentämällä vauhtia entisestään, jolloin hätähousu ohittaa sinut kyllä. Huoltoasemat millä kävimme olivat varsin nykyaikaisia ja vessat siistejä. Ainoa hassu puoli oli se, että välillä mittareiden eteen ei mahtunut oikein päin, bensapumpun letkut kyllä riittivät myös auton toiselle puolelle saakka.

Matkanvarren upeita maisemia

Ohitimme useita pikkukyliä

Hieman Sarajevon ulkopuolella sijaitsee tunnelimuseo Tunel Spasa, jonne pysähdyimme ensimmäiseksi. Sodan aikana bosnikit rakensivat tunnelin Bosnian kapeimman kohdan läpi vapaan alueen puolelle. Tunneli meni ali lentokentän, joka oli silloin jo YK:n hallinnassa. Tunneli toimi sodan aikana sekä pakoreittinä, että tarvikkeiden kuljetusreittinä, joten se oli elintärkeä lukemattomille bosnikeille. Museoalue on aika vaatimaton, mutta koskettava. Tunneli on isolta osin romahtanut, mutta noin 25 metriä alkupäästä oli säilynyt koskemattomana ja sen pääsi kulkemaan lävitse. Museoalueella oli mukava hengailla myös kauniin sään vuoksi, sillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin riitti +18 astetta. Saimme pian kuitenkin kokea, kuinka nopeasti sää voikaan muuttua vuoriston keskellä.

Tunel Spasassa sai kulkea kaksinkerroin

Museoalueelta

Matka Tunnel Spasalta Sarajevon keskustaan kesti noin 20 minuuttia, jonka aikana lämpötila laski jo puoleen. Tällä kertaa majapaikkamme oli Bed and Breakfast-tyyppinen, eli molemmille pareille oli pieni huone kylpyhuoneineen. Ihan mukava paikka tämäkin, vaikka tilaa olikin nyt totuttua vähemmän. Paikan virkailija oli todella palveluhenkinen ja ystävällinen nuorimies. Lähdimme lähes heti etsimään lounaspaikkaa keskustan kulmilta ja löydettiinkin ihan mukiinmenevä ravintola sisäpihoineen. Aurinko vielä paistoi, joten parkkeerasimme ulkopöytään, kunnes alkoi pisaroida ja siirryimme sisälle. Ruokailun aikana oli alkanut sataa tihuuttamaan, mutta koitimme kuitenkin kierrellä kaupungin nähtävyyksiä. Meillä oli kuitenkin tässä vaiheessa liian vähän vaatetta, joten vilu yllätti ja väsymyskin nosti päätään, joten päätimme käydä majapaikassa vähän levähtämässä ja lähteä sitten uudemman kerran kaupungille.

Sarajevon keskusaukio

Katedrala Srca Isusova

Sarajevon katukuvaa

Asuintalot nousivat rinteille, kun itse kaupungin keskusta oli laaksossa

Vanha panimorakennus

Pyhän Patrikin kirkko

Levättyämme pukeuduimme kunnolla, pitkiä kalsareita myöten, ja lähdimme uhmaamaan nopeasti huonontuvaa säätä. Lämpöasteita oli tässä vaiheessa vain muutama ja vettä satoi jo lähes kaatamalla. Ei meitä kyllä enää palellut, mutta väkiselläkin sade latisti tunnelmaa, ja se on kyllä todella sääli. Sillä Sarajevo on kaunis kaupunki, vaikka se ei nyt päässytkään antamaan meille parastaan. Kaupungissa on varsin nykyaikainen tunnelma ja tämän puolesta se voisi olla kuin mikä tahansa eurooppalainen metropoli. Sarajevossa on selkeästi tehty töitä sodan jälkien korjaamiseen, sillä ihmiset haluavat unohtaa sodan ja suunnata katseensa tulevaisuuteen. Tietysti kaupungin vauraus esittää omaa osaansa uudistumisessa. Jopa kaupungin kuuluisat Sarajevon Ruusut ovat lähes kadonneet katukuvasta. Holiday Inn, missä kansainväliset toimittajat pitivät majaansa sodan keskellä, on vielä entisen näköinen, ja toimii edelleen hotellina, vaikka nimi on sittemmin hieman muuttunut. Toki tarkkasilmäinen voi nähdä täälläkin muutamien asuintalojen seinien tuhot, pari suurempaa raunioitunutta taloakin vielä löytyy.

Joku bosnialainen mummo raunioilla

Tässä kohdalla ammuttiin Sarajevon laukaukset kohti Frans Ferdinandia

Joitakin Sarajevon ruusuja on säilytetty

Kuuluisan Holiday Inn- hotellin rakennus

Tämän kadun korkeita taloja tarkka-ampujat käyttivät, ehkä myös näitä

Illallisen aikaan alkoikin sitten jo satamaan lunta. Vaikka huoli huomisesta ajomatkasta kesärenkailla alkoi hieman nostamaan päätään, päätimme murehtia sitä vasta ajan koittaessa. Leikimmekin viettävämme pikkujouluja, kun katselimme ikkunan läpi lumihiutaleiden leijumista, olihan ravintolan ikkunaankin jäänyt sopivasti joulutähti luomaan sopivaa tunnelmaa. Kuitenkin, kun aamulla ensimmäisenä katsoin pihalle, en meinannut uskoa silmiäni, sillä maisema oli todellakin talvinen. Auton päälläkin oli parikymmentä senttiä lunta. Söimme aamiaista hiljaisissa tunnelmissa, hotellivirkailijakin siunaili, ettei elämässään ole nähnyt moista lumipyryä tähän aikaan vuodesta. Olihan se sitten tuuria. Tarkasteltuamme tilannetta paremmin, huomasimme kuitenkin, että lumi on märkää ja ajotiet näyttävät täysin sulalta. Kunhan vain pääsisimme sohjoiselta pihalta liikkeelle, kaiken pitäisi sujua lopulta kunnialla. Autoa joutui kyllä vähän houkuttelemaan irti sohjosta, mutta lopulta pääsimme jatkamaan matkaa, eikä tiet olleet onneksi ollenkaan liukkaat. Kun laskeuduimme alaspäin vuoristossa, alkoi sää lämepenemään ja tiet kuivumaan. Luminen maisemakin oli enää muisto vain. Ei niin mukava kokemus tämä Sarajevo, mutta varmasti mieleenpainuva.

Illalla alkoi lumisade

Aamuinen autonpuhdistusoperaatio

Maisemat muuttuivat hetkessä talvisiksi